lauantai 12. maaliskuuta 2016

Setolkkaremmi siansorkalle ja länget rahkeisiin

On se taas kumma kun ei saa aikaiseksi näitä tarinoita, ei vaikka millä itseään piiskaisi. Sitten kun aloittaa, tekstin tulemista ei estä mikään. Mutta se aloittaminen.

Kati vinkkasi minulle jo kuukausia sitten hevosmetsätyökurssista, että josko lähtisin mukaan. Houkuttelu ei ollut kovin vaikea tehtävä. Johan se oli kaksi viikkoa sitten, mutta palataan nyt siihen kun on vielä vallan hyvin muistissa.

Maukkulan Mustikkamäessä pidetty kurssi oli Ilomantsin hevosystäväinseuran ja Työhevosharrastajien yhteistuumin järkkäämä perehdytys perinteisiin hevosella tehtäviin savottatöihin. Kurssi oli kaksipäiväinen ja Mustikkamäessä olisi voinut yöpyä, mutta me päätettiin ajella edestakaisin kun ainakin allekirjoittaneella oli kanojen hoito, uuninlämmitys ja muut päivittäiset taloustoimet kokonaan omalla kontolla.

Porukkaa oli suhteellisen paljon, melkein 20 henkeä. Onneksi hevosiakin oli riittävästi, että jokainen pääsi treenaamaan valjastusta. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että valjastustapoja on niin monta kuin on valjastajiakin. Tämän olen jo oppinut Jutan ponien kanssa puuhatessa ja niille eri vermeitä päälle suunnitellessa, enimmäkseen silavaljaita rintaremmin kanssa.

Kurssilla avautui se salaisuus, että miten länkien sopivuus testataan ja millä tavalla luokki tulee rahkeisiin kiinni. Siansorkkasolmunkin osaan kiepauttaa kahdella tyylillä vaikka unissani.
Eri säätöjähän sitten riittää pyörrytykseen asti, mutta pääperiaate selkeni ja eri osien nimet saivat merkityksen.

Seuraavaksi ohjaksiin. Ensimmäinen ajettava oli Vilma ja sen perässä pitkä parireki. Olen ajanut pienellä kappireellä sekä ponilla että hevosella, mutta tämä ajoneuvoyhdistelmä oli aivan jotain muuta. Pituuden joutui ottamaan huomioon käännöksissä, mutta parijalakset tekivät siitä tosi mukavan ajettavan. Vilma oli kunnon polle, malttoi seistä aloillaan kuormaan tehdessä ja purkaessa ja veti silloin kun piti. Tosin toisena päivänä joutui vähän patistamaan.

Toinen työmyyrä oli Tiina, joka taas ei pitämättä pysynyt aloillaan, mutta vetohaluja sillä piisasi monen hevosvoiman edestä. Silmät loistaen se lähti töihin, olipa mimmoinen kuorma tahansa vedettävänä, ja piti tasaista vauhtia yllä.

Kolmas oli Rikori (en tiedä miten se kirjoitetaan, mutta noin kuulin sanottavan) ja se oli aika vinkeä otus. Keuli ja reutoi niin, että ensimmäisenä päivänä sillä taisivat ajaa enimmäkseen vain vanhat ja kokeneet hevosmiehet. Kuorman kiskominen polveen yltävässä hangessa rauhoitti sen verran, että sunnuntaina me tavan tallaajatkin pääsimme sen ohjaksiin.

Parilla reissulla se joutui seisomaan pienessä alamäessä, jolloin mäkivyö painoi takamusta ja luokki valui kohti niskaa. Rikori suivaantui moisesta niin, että yritti purra kun pitelin päitsistä aloillaan ja potki etusellaan länkiä osuen siinä samalla minua lonkkaan. Siihen päälle vielä hyvin pahalla silmällä mulkoilut niin tiesi tuntevansa itsensä pahemman luokan eläinrääkkkääjäksi. Liikkeelle lähdettyä huomattiin, että rinnustin oli auennut. Voi Rikori-parkaa kun joutui äkkinäisten kanssa tekemisiin, mutta tulipa samalla käytännön ongelmia ratkaistavaksi. Taas seis ja hihnaa kiinni sitomaan.

Laanipaikalle vievä ylämäki oli rekien tallauksesta kovettunut, ja kaiken muun sähellyksen lisäksi Rikori putosi polvilleen jyrkimmässä kohdassa. Onneksi se kimposi heti ylös ja Kati sai kannustettua sen samaa vauhtia eteen päin.

Mukavaa oli se, että ropsit ajettiin ihan oikeasti metsästä pihapiiriin eikä vain pyöritelty paikasta A paikkaan B pelkän opetuksen ja harjoituksen vuoksi. Metsässä ajaminen pitkä reki perässä on ihan erilaista kuin tiellä ponikärryjen kanssa.

Ei voi kuin ihmetellä noitten eläinten nöyryyttä ja työintoa, joten syvä kumarrus ja kunnioitus suomenhevoselle siitä. Semmoisen omistajaksi kun joskus olisi mahdollisuuksia. Siitäkin huolimatta, että huoleton on hevoseton.

Kuvaaminen on näissä käytännön töissä hankalaa kun siksi aikaa jäi varsinaiset hommat kakkossijalle. Pakkohan se oli ikuistaa näin ainutlaatuista toimintaa.

Aisakello vielä paikalleen ja Tiina alkaa olla valmis hommiin.


Hyvin kulkee.



Nyt on painava! Tiina ei anna periksi.



Kati ohjastaa kuin vanha tekijä.




Vilma pitää taukoa.



Sain todistusaineistoa, että en ihan höpöjä ajotaidoistani tässä naputtele.

(Kuva: Kati Parppei)

 

Ei kommentteja: