Hippasen verran höpinää

Kävimme Nomsan kanssa kesällä ja syksyllä ihmettelemässä lähimpiä luontopolkuja.  Särkiselkä Outokummussa on parikin kertaa katsastettu ja syksyllä kävimme siellä treenikavereitten Virpin ja Pyryn kanssa kävelemässä seitsemän kilometrin polun. Virpillä oli sport tracker päällä ja lopputuloksena matkaa kertyikin 11 kilometriä. Eipä ihme, että alkoi jaloissa tuntua. En ymmärrä miten moinen oli mahdollista, mutta ei se minun kanssa seikkaillessa kovin tavatontakaan ole. Hieman vaan poikkesimme reitiltä.  Virpi oli menossa treeneihin ja suurinpiirtein ehti myös sinne. Hän alkoi selittää, että vähän venähti kun oli minun kanssa lenkillä ja Mari, jonka kanssa on tunnettu jo aika pitkään, alkoi nauraa katketakseen.  "Ai Hannan kanssa lenkillä ja vähän venähti! No enpä kuule ole yhtään yllättynyt!" Muutaman kerran on ehkä niin käynyt.  Sain kaveruksista hyvän kuvan. Makkarat ja muut eväät oli meillä mukana ja kun pääsimme sopivan tulipaikan kohdalle, ei tarvinnut itse rikite...

 Joensuun kansalaisopistossa oli kuluneena syksynä jotain, mikä veti allekirjoittanutta vahvasti puoleensa. Maria Taarin vetämä Intuitiivisen kirjoittamisen kurssi. Taari on kirjailija, näkijä, kanavoija ja kuka ties mitä muuta. Ihastuttava persoona ainakin. Kurssin esittelyssä mainittiin luovuuden löytäminen omasta itsestään. Tämä blogi perustuu omiin kokemuksiin, joista kirjoittaminen on erittäin helppoa. Toimittajataustani taas tykkää suoraviivaisesta, faktoihin perustuvasta tekstintuottamisesta. Mitään ei kummassakaan edellä mainitussa tarvitse keksiä.  Koulussa olin hyvä ainekirjoituksessa ja kummasti niihin teoksiin löytyi mielikuvitusta, mutta mihin se on elämän varsitietä kulkiessa kadonnut? Hyvä kysymys. Kompastuiko luovuus aikuisuuteen? Siispä kurssille mars. Olikohan tapaamisia kuutena iltana. No, ainakin suunnilleen. Ensinnäkin, käsin kirjoittaminen näiden näppisvehkeiden sijaan antoi jo ihan omanlaisensa ulottuvuuden. Sitä passaa jatkaa, vaikka oikean käden kynäjä...