keskiviikko 15. lokakuuta 2008

"Hoitolapset" saapuivat...

…ja hyvä ettei sydänhalvaus samaa tietä.

Miimi toi Unelman ja Pamin meille loppuviikoksi hoitoon kun he Hansun kanssa lähtevät reissuun.
Lähdin heti lenkittämään koirat, koska ne kotiutuvat huomattavasti nopeammin kun pääsevät poistamaan turhat höyryt.

Kotia päin palatessa oli jo lähes pimeää ja naapurin hiehot vähän pelästyivät vieraita koiria. Sanoin niille, että ei paniikkia, enimmäkseen tuttuja kulkijoita ollaan. Pami kulki vierelläni matalana ja korvat luimussa. Sanoin sille, että "hyvä ihme kun Pamikin meinas ihan säikähtää." Sen jälkeen siitä ei näkynyt hännänpäätäkään!

Luulin, että se lähti säntäämään meille. Huutelin, mutta ei mitään vaikutusta. Paniikki iski ja kipitin aika vauhdilla ne pari kilometriä kotiin. Soitin Markulle, että menee ulos kyttäämään jos Pami ilmaantuisi, mutta ei se ollut sillä välin tullut.
Soitin Miimille, että tulee huutelemaan Pamia, kun ei se minun kutsuistani välitä. Lähdin itse saman tien ajamaan, jos auton valoissa näkyisi ylimääräisiä koiria. Vastaan tuli auto ja yritin huitoa ikkunasta, että pysähtyisi ja voisin kysyä, ovatko nähneet sinilaikullista koiraa. Tyyppi vaan ajoi ohi, mikä tollo!

Menin sitten naapuriin kyselemään, josko olisivat havainneet mitään. Kari sanoi, että joku auto ajoi ohi ja näkivät ikkunasta, että sen valokeilassa palloili vieras koira. No se oli tietysti se sama auto, joka ei minun hätääni noteerannut millään tavalla.

Ajoin tienristeykseen ja käänsin auton valot Käsämään päin ja siellähän se kadonnut lammas seisoskeli. Hyppäsin autosta kutsumaan Pamia ja se tuli hyvin varovasti. Ihan kuin olisi pelännyt, vaikka on tuntenut minut pennusta asti. Parempi näin, koska ventovieras ei sitä olisi saanut kiinni millään. Pami nappasi namin kädestäni ja loikkasi heti auton taakse, että pääsisi äkkiä kyytiin. Minä kehuin sen maasta taivaaseen kun olin niin helpottunut.
Soitin Miimille, että tilanne oli ohi. Miimi oli ihan rauhallinen, mutta minä kyllä hermoilin siitäkin edestä. Enhän voinut tietää, ettei Pami tuommoisessa tilanteessa lähde ryntäilemään mihinkään. Aina sitä viisastuu.

Kotona annoin heti iltasapuskat ja nuorisolle kelpasi. Unelma oli hyvin loukkaantunut ja ikävissään kun mamma hänet julmasti hylkäsi eikä edes katsonut ruokaan. No, eiköhän se huomenna kelpaa. Tai ylihuomenna.

Ei kommentteja: