torstai 22. syyskuuta 2011

Pitkästä aikaa paimenessa

On se paimennus vaan hianoo. Ei voi harrastaa sateessa, mikä sopii meikäläiselle hienohelmalle kuin pitsireunainen aurinkovarjo kätöseen. Toisekseen kiimainen narttu omistajineen on ei-toivottu parivaljakko aika monissa muissa harrasteissa.

No toenperrään. Satoihan eilenkin jonkin verran, mutta treenit pidettiin. Kaiken lisäksi paleli kun ei talvivaatetusmoodi ole osunut vielä kohilleen.
Hippa aiheutti ihastusta uroksissa, mutta siitä huolimatta kaikki työskentelivät hienosti.

Tämä oli meidän toinen paimennus ja Hippa pääsi nyt kiertämään laumaa omin nokkineen, minun ja Sinikan ollessa keulilla. Sinikka päätti edetä Hipan kanssa vauhdilla, että se saisi reilun satsin itseluottamusta talvea vasten. Hyvin se piti lauman koossa ja oli herkkä ohjeille.

Suurin haitta koko hommassa olen edelleen minä. Tuntuu kuin olisi viisi vasenta jalkaa ja yksikään niistä ei tiedä, onko tulossa vai menossa. Takaperin vauhdilla kävelyä pitää varmaan treenata, mutta eipä minun hulluus naapureiden silmissä enää paljoa pahene.

Sinikka kehui Hippaa luonnonlahjakkuudeksi ja sen huomaa äkkinäinenkin. On se hyvä, että edes koira osaa.
Showpuudelikin nosti päätään Hipan olemuksessa kesken työskentelyn. Aidan viertä kulkiessaan se katsoi yleisöä sen oloisena, että "kyllä lähtee, lampaat nääs. Olen aika hyvä, näittekös?"

Toivottavasti ensi viikolla olisi poutaa, että pääsisi vielä kerran treenaamaan. Sitten jää paimennukset talvitauolle.

1 kommentti:

Miimih kirjoitti...

Paimennuksessa ei muuten juoksu haittaa.