perjantai 20. maaliskuuta 2015

Solar eclipse

Muistan heinäkuun 22. päivän vuonna 1990 kirkkaana kuin pläkki. Äiti oli silloin vielä sairaalassa töissä ja sitä ominaisuutta käytettiin hyväksi. Menimme sairaalan kymmenenteen kerrokseen jollekin parvekkeelle aamun pikkutunneilla odottamaan kuun siirtymistä auringon eteen. Valotettuja filmejä oli varusteena kuten siihen aikaan monella muullakin.

Sieltä se hiipi. Maiseman pimentyminen kävi hitaasti, mutta kun viimeinen säde katosi kuun taakse, tuntui kuin yhtäkkiä koko maailman eteen olisi vedetty esirippu. Ihan kuin kaikki sen takana lakkasi olemasta. Linnut hiljenivät ja ainakin itse koin, että kaikki muutkin äänet lakkasivat kuulumasta. Auringon korona oli huikaisevan upea.

Tänään nähtiin osittainen auringonpimennys ja meidän seudulla se oli noin 82-prosenttinen. Askartelin valottuneista filmeistä, mustasta pahvista, teipistä ja kumilenkeistä objektiivin eteen suodattimen. Välillä katselin sillä omin silmin, välillä tsekkasin aurinkoa ja säädin tarkennusta. Valotusajan pidin mahdollisimman lyhyenä ja aukon pienenä säästääkseni kennoa liialliselta rasittumiselta ja jopa hajoamiselta. Alivalottaminen oli muutenkin välttämättömyys, että jotain sai näkyviin. Ja onnistuihan se.


Väriä, valoa ja kontrastia piti tietenkin säätää jälkikäteen, vaikka periaatteessa se alivalottunut punainen aurinkosirppikin oli oikein hieno.

Mediassa oli etukäteen varoiteltu kuvaamasta muilla kuin tarkoitukseen soveltuvilla suodattimilla. Tarpeeksi tummaa hitsauslasia tai Astrosolar-kalvoa ei tähän hätään saanut, joten otin tietoisen riskin ja tein homman niin sanotusti vanhanaikaisella tavalla. No, kamera ei rikkoutunut ja oma näkö on tallella.

Oli se tämänpäiväinen pimennys hieno, vaikka ei täydellinen ollutkaan. Koulussa olivat myös katselleet aurinkoa kuka milläkin konstilla. Hyvä kun saivat muksuille tarjottua sen elämyksen.

Ei kommentteja: