Hippa


BH Patchcoat Tabitha
Gearharts Headliner "Rocky" x Patchcoat Pamela "Pami"
s. 3.5.2010
Black tricolor, pitkä häntä
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: OK (2011)
Silmät: OK (2011)
LTE: +172 laukauskokematon
Hippa KoiraNetissä

Jos Jatsi oli hetken mielijohde, Hippaa suunniteltiin sitäkin hartaammin.

Odotus meni Pamilla hyvin, mutta synnytys ei ollutkaan itsestäänselvyys. Ultrassa näkyi neljä pentua, mutta omin voimin Pami synnytti yöllä vain kaksi. Miimi kiikutti Pamin aamulla Ahon vastaanotolle, jossa se pääsi kiireellisenä sektiopöydälle. Hippa pääsi maailmaan ja hengitti, mutta oli kovin vetelän oloinen. Eräs eläintenhoitaja jaksoi ravistella ja heitellä pentua suunnilleen pitkin seiniä, kunnes valtava klimppi irtosi kurkusta. Sitten äänijänteet aukesivat ja siitä lähtien sitä ääntä on riittänyt.

Pennut olivat vain parin päivän ikäisiä, kun sain kunnian mennä hoitamaan niitä. Eihän ne juuri hoitajaa sen ikäisinä kaivanneet, vaan Pamille piti antaa ruokaa kun talonväki oli päivän poissa. Jonkun verran siinä sivussa tuli pentuja paapottua. Saattoi olla, että enimmän aikaa köllöttelin pentulaatikossa.

Juhannuksena Hippa muutti meille. Reipas koiran alku se oli alusta lähtien. Kun se eräänä päivänä näki Jatsin raapivan pissaamisen jälkeen maata takatassuillaan, otti mallia ja teki samoin. Hätäisesti luovutusikäieltä pennulta huvittavan näköistä toimintaa.

Ensimmäiselle aussieleirille Hippa osallistui jo kymmenen viikon iässä. harmin paikka kun muita pentuja ei sinä kesänä leirillä ollut, mutta sylejä ja rapsuttajia sitäkin enemmän.

Pikkupentuna Hippa oli hyvin sosiaalinen, toisin kuin Jatsi. Aikaa myöten Pamin varautuneisuus puski luonteessa yhä enemmän esiin ja nyt tätä kirjoittaessani vuoden ja neljän kuukauden ikäinen Hippa on kohtalaisen välinpitämätön vieraitten ihmisten suhteen. Eipä haittaa minua. Jos haluaisin, että koira on jokaisen vastaantulijan sylissä, hommaisin labradorinnoutajan tai jonkun vastaavan. Mutta kun en halua.

Luonteensa puolesta Hippa eroaa Jatsista kuin elokuun päivä yöstä. On tullut ihmeteltyä toisenkin kerran, että miten olen saanut Jatsin koulutettua noinkin pitkälle kun Hipan kanssa olen aivan kädetön. Se vaatii sisäfilettä palkaksi, että suostuu yleensä tekemään mitään ja senkin se unohtaa saman tien. Seuraavana päivänä on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan moisia käskyjä.

Taistelutahtoa löytyy, mutta viettitaso on paljon matalampi kuin Jatsilla. Hämmästyttää yhä edelleen, miten Hippaa voi palkata taisteluleikillä ja jatkaa hommia entiseen malliin. Vire laski heti leikin loputtua. Jatsillahan meni kuppi nurin, jos kesken treenin revitti patukkaa.

Jälkeä, tottista ja esineruutua ollaan treenattu vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki, mikä Jatsin kanssa on ollut aikoja sitten itsestään selvää, ei Hipan kanssa tunnu toimivan millään. Voi sanoa, että molemmat ollaan treenin jälkeen puhki sekä ruumiillisesta että henkisestä työstä.

Elokuun lopulla Hippa pääsi käymään ensimmäistä kertaa lammaslaumassa ja se kolahti heti. Hyvänen aika sentään, miten elämän tarkoitus selvisi koiralle sillä siunaaman hetkellä.
Paimennuspaikka on kohtalaisen matkan päässä, mutta kyllä me yritetään siellä käydä ja toivottavasti ainakin sillä saralla saisi Hipalle jonkun tuloksen. Käyttöominaisuuksia näkyy riittävän.