torstai 29. lokakuuta 2009

Voihan vilu ja viiraus

Viime aikoina on ollut pientä alavirettä yleiskunnossa. Ei sairas, mutta ei ihan tervekään. Liekö sekin vähä aiheuttanut aivotasolla jonkunlaista vauriota kun tässä illanhämyssä sain päähäni ulostautua talosta pihalle tokoilemaan. Ihan totta!

Motivoinniksi riitti tunnarikapulalaatikon siirtäminen kuistille. Jatsi oli sitä mieltä, että nyt päästään taas asiaan.

Seuraamiset meni miten meni kun intoa oli taas enemmän kuin kymmenessä normaalissa koirassa. Hitaasti ja varmasti se on otettava, ei näköjään muu auta.

Metallinouto meni muuten hyvin, kun vain ote olisi sievempi. Ei kai sillä ole isompaa merkitystä kuin tyylikysymys, mutta samaan rahaan voisi senkin tehdä kunnolla. Iloisena se kyllä lähti noutamaan ja piti pudottamatta jos siitä lähdetään.

Tunnarin vuoro. Ensimmäinen etsintä meni hirveäksi kaahotukseksi. Oikea palikka löytyi, mutta kaikki piti tarkistaa moneen kertaan, että asia varmasti varmistui. En puuttunut, kun asenne oli ihan oikea. Seuraavilla kerroilla neiti Kierrosmittari oli jo sen verran rauhoittunut, että malttoi ne väärät jättää omaan arvoonsa. Tässä ainakin luulisi edistystä tapahtuvan ja matkaa pidennetään.

Uusimmassa Canis-lehdessä oli vinkkejä merkille lähettämiseen. Otin meille parhaaksi systeemiksi ns. kompassimenetelmän. Siinä merkki on koko ajan koiran ja ohjaajan välissä niin, että kun ohjaaja siirtyy puolelle tai toiselle, koira siirtyy aina olemaan nokatusten. Ensin ihan lähekkäin ja kun varmuus kasvaa, ohjaaja pidentää matkaa merkille, mutta koira tietenkin pysyy siinä ihan äärellään. Palkkaus naksulla.
Olisiko parisen viikkoa sitten, kun testasin sisällä ihan huvin vuoksi. Jatsia piti melkein tuuppia, että älysi siirtyä tarpeen mukaan, mutta palkkasin vähäisestäkin askeleesta oikeaan suuntaan.
Nyt se oli hautonut asiaa ilmeisesti tarpeeksi, koska lähetin noin metrin päästä ja se kiepsahti hienosti merkin taakse kuono minua kohti. Sähläystä ja steppailua, mutta periaate oli selvillä.
Vielä tarvitaan paaaljon treeniä, mutta onhan meillä aikaa. Alku näyttää hyvältä.

Kaukkarit sen sijaan ei näyttäneet yhtään hyvältä. Ihan kuin olisi unohtunut koko idea. Kärsivällisyyttä, etenkin minulta ja kyllä se siitä.

Koiralla oli kivaa ja enimmäkseen minullakin. Jos jostain jäi paha maku, on se ihan omaa syytä ja turha moittia koiraa. Luoksetuloja en ottanut ollenkaan enkä ota. En riskeeraa pk-tottista sen suhteen kun sekin lysti on jo kokeiltu.
Ajattelin loogisesti, että jätän luoksetulon silleensä ja jos joskus pääsen kehään asti, teen sen läpijuoksuna. Kun muut liikkeet on täydelliset, ei yksi viitonen haittaa yhtään. Opetellaan ne pysäytykset sitten kun nimen edessä komeilee FIN KVA.

1 kommentti:

Miimi kirjoitti...

Hyvä asenne! ;-) Saat opettaa miullekkii tuon kompassisysteemin.