lauantai 12. maaliskuuta 2011

Pitkästä aikaa katolla ja vielä pitemmästä aikaa mätsärissä

Aamulla otin härkää sarvesta eli lapiota kahvasta. Olen tässä talven mittaan harrastanut keräilyä, nimittäin lumen keräilyä liiterin katolle, mutta pikkuhiljaa röttelövanhus alkoi säälittää. Huopakatosta ja lumen järjettömästä määrästä johtuen ei ollut putoamisvaaraa, joten homma kävi kevyestä kenttäjumpasta.

Kun hyppäsin tikkailta katolle ja saman tien putosin haaranperiä myöten alaspäin, alkoi kiinnostaa paljonko on paljon. Kamera ja rullamitta valaisivat tilannetta.





Olihan tuota!

Huilatessa soitin Miimille, että josko vaikka lähtisi lenkille. Vielä mitä, töissä oli mokoma ja tämmöisenä päivänä! Siinä jutellessa mainosti Joven match showta ja yllytti menemään sinne. Päätin lähteä, koska paikkana oli Mehtimäen parkkihalli ja Hippa kaipasi juuri senlaatuista kokemusta ja saisi samalla näyttelytreeniä.

Ensin ajattelin ottaa sinne molemmat, mutta vilkaisu Jatsin terveyskorttiin muutti mieleni. Rabiesrokotus oli mennyt vanhaksi, joten se pelasti Jatsi-paran asialta jota inhoaa yli kaiken.

Hallissa kaikui hirveästi ja joku nuori sakemannintapainen elukka piti ihan korviahuumaavaa meteliä koko ajan. Verenpaine ihan nousi sitä ulvontaa kuunnellessa.

Hipan käytös yllätti heti ovella. Se ei ollut moksiskaan koko paikasta! Meni kuin kotiinsa ja häntä oli esillä. Kehään pääsyä odotellessa se rauhoittui ja kun meidän vuoro tuli, esiintyi niin kuin olisi treenattu enemmänkin. Minun taitava pieni muru!

Vähän ihmetytti kun tuomari pyysi minua näyttämään Hipalta hampaat. Mitäs varten näillä kinkereillä käydään ellei siksi, että joku täysin tuntematon ronkkii koiralta hampaat? Hipalla oli Tuusnimellä Eerolan tunkiessa suuhun vähän wtf -olo, joten ajattelin sen saavan nyt kaipaamaansa harjoitusta. Hm, ajattelin sitten väärin.

Parina meillä oli berniuros, joka vähän pompahteli kulkiessaan sen minkä ehdin syrjäsilmällä vilkuilla. Tuumailin, että nyt menee hyvin kun Hippa esiintyi niin sievästi. Seisomaankin napsahti ihan salamana.

No, sinisen nauhan se tuomari meille silti kiikutti. Outoa, mutta olkoon kun se oli purutikun ympärille kääritty.

Jäimme odottamaan ryhmäkehää ja yllätys oli melkoinen, kun tuomari valitsi meidät neljän jatkoon menevän joukkoon ja siitä kolmanneksi. Saatiin hieno ruusuke ja namipussi kotiinviemisiksi. Sehän meni paremmin kuin hyvin!

Pirisen Maarit oli kelpiensä kanssa samassa kehässä ja pikkuisen siinä porukalla ihmeteltiin tuomarin niin sanottua linjaa.
Heillä oli ollut parina mopsi, ja tuomari sanoi tykänneensä mopsin rauhallisista liikkeistä. Tä?
Seija oli Polan kanssa paikalla myös ja samoin hänen kanssa naureskeltiin sitä kun tässä kehässä pikkupuudelit veivät punanauhat. No ei ihan järjestään, mutta kuitenkin.

Luulin, että mätsäreissä nimenomaan treenataan oikeaa näyttelykäyttäytymistä ja arvosteluperusteena on koiran iloinen esiintyminen, sen kaunis käsittely esittäjältä, yhteistyö ja niin edelleen. Eikä turkin runsaus, hieno väri tai lennokkaat liikkeet.
Niin ainakin oli ennen vanhaan kun Liperin Kennelkerhon riveissä näitä järkättiin. Yrittävätkö nykyajan mätsärituomarit esittää "oikeaa" tuomaria? Oikaiskaa jos olen väärässä.

Ihan sama. Kun Hippa kerran osaa tämän jutun näin hyvin, niin mitäpä me suotta maksullisissa treeneissä käydään. Harjoitellaan niitä juttuja mitä ei osata, ja niitä on paljon!

2 kommenttia:

Miimi kirjoitti...

Onnea hienosta menestyksestä!
Taitaa tuo yleinen näyttelypöljyys olla arkipäivää jo mätsäreissäkin...

Hippa sai kuitenkin hyvää kokemusta ja vielä palkintojakin! =)

Hanna kirjoitti...

Kiitoksia :)
Kai se on hyväksyttävä että mualima menee menojaan joka suhteessa. Ravattiskan tuomarointia kunnioitan maasta taivaaseen, koska arvostelee niin kuin pitää (ainakin vielä muutama vuosi sitten arvosteli).

Hippa oli kyllä ihana ja Maaritin kepukka Hipan mielestä ihan kerrassaan charmantti herra ♥♥