Sänkyyntarjoilu toimi patjakaupan baarissa

Kun liikkuu oikeissa piireissä, pääsee kokemaan mielenkiintoisia asioita. Tämä tuli todistettua eilen illalla oikeastaan kahdellakin tavalla.

Tein jokin aika sitten Heiliin jutun, joka käsitteli paria äskettäin Joensuuhun avattua sänkyihin erikoistunutta liikettä. Toinen on Tempur Sleep Center, jonka maajohtajaa Arto Melankoa haastattelin juttua varten. Kun nokkani siihen soppaan työnsin, sain kutsun myös avajaisjuhlaan.

Vaikka googletus on kätevää, on se silti vaivalloista siihen nähden kun asiasta voi saada selvyyden saman tien:
Tempur on mullistava materiaali, jonka kehittivät NASA:n tiedemiehet avaruusalusten istuinpehmusteeksi. Lähtökiihdytyksessä jylläävät sen sortin G-voimat, että astronautit kärsivät verenkiertohäiriöistä. Tempur ei työnnä vastaan kuten joustinpatja, vaan mukautuu ihmisen muotoon eikä paina millään tavalla mistään suunnasta. Erinomainen patja-aines siis.

Näitä patjoja pääsin testaamaan eilen illalla. Kutsu oli avec eli vakiseuralaisen puuttuessa pyysin mukaani Marian. Tilaisuudessa oli kutsun mukaan tarjolla syötävää, juotavaa ja elävää musiikkia. Tyhmähän se on, joka ei arjen harmauden keskellä tuommoista tarjousta ota vastaan.

Lähes vakikuski Anulta sain kyydin kaupunkiin ja pääsimme avecini kanssa ihan oville asti. Jalat ovat terveet ja kävelykyky oli kello 17 vielä erittäin skarppi, mutta kyllä ylellisyyttä osaa aina arvostaa.

Kutsun lähettänyt Mia toivotti meidät tervetulleiksi ja saman tien korviin kantautui saksofonin melankoliset sävelet - eikä ihme, fonin varressa taiteili johtaja Melanko itse!

Tervemenoa baarin puolelle. Tarjolla oli yhtä jos toista viineistä olueen, mutta minä tyydyin nirsoon tapaani karpalolonkeroon. Lasit kourassa lähdettiin katselemaan paikkoja ja pitihän niitä paljonpuhuttuja sänkyjä heti testata.

Ihmeellinen patja! Kun siihen istua tömähti, tuntui kuin olisi laskenut kannikkansa saunanlauteille, mutta siitä se patja hiljalleen antoi periksi ja asettui muotoon. Nousin katsomaan miten syvä kuoppa patjaan jäi, mutta enemmän järkytti kuopan leveys.
"Ai kamala, onks mulla noin iso perse!"
Kiekaisu herätti hilpeyttä ympäristössä ja muutkin ihmiset uskaltautuivat pötköttelemään patjoille.

Seuraamme tuli Marian tuntema vanhempi mies. Hän osoittautui ehdaksi kallonkutistajaksi, joka käyttää hypnoosia ihmisten auttamiseen eri vaivoissa. Minähän kiinnostuin heti. Satun nimittäin kärsimään järjettömästä puhelinkammosta. Ei auta ikä eikä työn puolesta pakottava tarve soittaa vieraille ihmisille, aina se on yhtä kamalaa eikä sitä pysty järjellä selittämään, että mikä siinä on niin kamalaa.

Tämä hypnologi on hoitanut erilaisista jännityksistä kärsiviä ja vakuutti, että se toimii minunkin tapauksessa. Menee kokeiltavaksi, kunhan saan varattua ajan. Se kuulemma pitää tehdä soittamalla eikä sähköpostilla. Jep, heti huomenna.

Ruoka maistui ja sitä riitti. Varsinkin pikkuruiset marmorikuulan kokoiset lihapullat olivat tosi hyviä. Ne oli kuulemma ruotsalaisia lihapullia, mikä selitti niiden kitukasvuisen koon.

Pienten ryhmien kevyttä keskustelua ryyditti hurtti huumori, joka hurtistui sitä mukaa kun baarimikko kävi täyttämässä laseja. Siinä baarissa oli ainakin erinomaisen mukavat istuimet ja sänkyihin tarjoilu toimi jouhevasti.

Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että suomalaisen lempidrinksu on Ilmainen Viina ja sen paras ominaisuus on riittoisuus. Ei sitä tälläkään kertaa saanut juomalla loppumaan.

Väki väheni ja kymmenen jälkeen mekin lähdettiin piipahtamaan Jokelassa. Kemal alkoi soittaa juuri sopivasti, mutta jonkin aikaa istuskeltua Maria oli kypsä nukkumaan ja saattelin hänet taksitolpalle. Minua ei huvittanut vielä lähteä kotiin, joten menin takaisin Tempurille. Hakkasin ikkunaa ja porukka päästi minut sisälle, olivat jopa iloisia paluustani.

Avajaisjuhla muuttui synttärijuhlaksi kun kello raksutti puolenyön ohi ja siirryttiin herra isoherran 50-vuotispäivään. Arto pilkkoi saksofoninsa palasiksi ja kuivasi ne nuohoojan rassia muistuttavalla kapineella, kankaisella ja kosteutta imevällä semmoisella.

Kipaistiin Corneriin ottamaan lakushotit, jota kukaan seurueesta ei ennestään tuntenut. Sainpahan opettaa jotain minäkin ja kaikki totesivat napsun erittäin hyväksi.
Isommalla porukalla lähteminen aina kestää, joten valomerkki tuli melko pian ja poistuimme ulos.

Poliisiauto oli siinä kohdalla ja sain päähäni mennä naputtamaan ikkunaa, jos antaisi puhaltaa alkometriin ihan muuten vaan tilanteen tarkastamiseksi. Kun ei ollut hätä päästä auton rattiin, jouduin pyytämällä pyytämään, että saisin puhaltaa.
"No hönkäse nyt sitten, vaikka et sinä kyllä kovin humalaiselta vaikuta."
Asiantuntija tietää ja mittari kertoi samaa. 0,8 promillea. En voi käsittää. Viidestä lähtien suoritetulla koukistajalihaksen treenillä noin mitätön tulos! Tempurilaisetkin nauroivat, että sietäisi jo hävetä.

Ehdittiin käydä vielä Gloriassa yksillä ja sitten suoritettiin Mian kanssa taktinen poistuminen torin yli tolpalle.
Taksijonossa tein sen taas.
"Oot sie Hanna", kysyi nuori nainen meidän edellä.
"Öö... oon. Kukas sie oot?"
"Tiina, nähtiin Jossun luona ja ostan siulta semmosia tosi hyviä ihonhoitotuotteita."
Että hävetti! Minun kunnioitettu asiakas enkä tunnistanut. Jos selittely sallitaan niin se oli syksyä kun nähtiin sen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran, enkä millään jaksa muistaa tutumpiakaan naamoja. Sain anteeksi.
Tiina kavereineen oli menossa Noljakkaan ja pääsin samaan taksiin kun jatkoin siitä vielä eteen päin.

Olipa taas sarjassaan mukavat juhlat! Kertakaikkiaan piristää välillä tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki vieraat saivat jonkin kassin kotiinviemisiksi, mutta en ottanut sitä vielä mukaan ylimääräiseksi taakaksi. Haen seuraavan kerran kaupungissa käydessäni.

Tuommoinen sänky menee vielä joskus hankittavaksi. Jospa minäkin sitten alan nukkua hyvin kun pää rassataan pölyistä puhtaaksi ja alla on Tempuria.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla