tiistai 13. tammikuuta 2015

Unta vai totta?

Virpi aina kyselee Facebookin puolella unipäivityksiä, joten saamansa pitää nyt pitemmän kaavan mukaan.

Viime postauksessa kertomani reissun ekana yönä näin unta, että heräsin siitä samasta sängystä missä nukuin. Menin pesemään naamani ja juttelin Jyryn kanssa niitä näitä hänen lojuessaan sohvalla. Puin päälleni että lähden viemään koiria ulos kun huomasin Senjan kammarin avoimesta ovesta telkkarin olevan auki ja siellä Ostos-TV tai joku vastaava mainosti jotain sadomasokistisia vempeleitä. Samalla hetkellä Atte ja Kimmo ilmestyivät olohuoneeseen ja eksyivät surffaillessaan samalle kanavalle. Kiirehdin sanomaan, että nyt äkkiä toista kanavaa kehiin. On se kumma kun tuommoisia mainostetaan parhaaseen katseluaikaan! En sen tarkemmin muista, mutta ne oli ihan järkyttäviä vehkeitä.
Lähdin jatkamaan ulosmenoa kun eteisen lattialle kaatui pahvinen rasia, semmoinen pikkutyttöjen käsilaukun näköinen, josta levisi Maoam-karkkeja ja suklaalevyjä. Ajattelin, että äh, pitää äkkiä nuokin kerätä ennen kuin Hippa syö kun se nyt on joulunseutuna kunnostautunut suklaansyönnissä. Heräsin ennen kuin pääsin ulos asti.

Koirien ilmoitus Jyryn yöllisestä saapumisesta kavereittensa luota säikäytti niin tehokkaasti, että olin jo eteisessä ennen kuin ehdin kunnolla edes herätä ja edesauttoi tapahtumien siirymistä uneen. Olen kyllä ennenkin vienyt valveillaoloa uniin.

Ennen muinoin lomitusaikoina otin aina pikku tirsat päivätauon aikana. Eräänä päivänä näin unta, että menin iltatöille siihen samaan taloon, missä valveillakin sillä hetkellä olin. Tein hommat eikä mitään eriskummallista sattunut, kaikki meni oikein hyvin ja "normaalisti". Töitten jälkeen heittäydyin sängylle huilaamaan. Siitä kun heräsin niin voitte kuvitella, että hetken oli epätodellinen olo. Aivoihin hiipi hyvin hitaasti tietoisuus, että hyvänen aika sentään, minun täytyy ihan oikeasti mennä tekemään ne työt uudestaan. Silloin otti pattiin ja raskaasti. Harvaa asiaa inhoan niin syvästi kuin turhaa työtä.

Meillä päin oli ennen muuan tosi puhelias miekkonen. Hänen kanssa jos joutui kylällä käydessään juttusille, ei hetkeen päässyt pois. Hyvänpäiväntuttu, ei sen kummempi. Törmäsin häneen kerran kaupassa ja tervehdittiin tietysti kuten asiaan kuuluu. Yritin jotain puhetta viritellä, mutta tyyppi oli epätavallisen hiljainen. Hyllyn takaa kurvasi nainen, jonka tulkitsin hänen vaimokseen. Tuumasin, että onpa hieno rouva, ei ihme ettei meikäläisen rumiluksen kanssa huvittanut jutella.

Seuraavana yönä näin unta, että menin heille kylään (tiesin missä asui, mutten ole valveilla käynyt) ja sanoin:
"Terve! Aattelin tulla käymään kun meillä jäi päivällä juttu kesken."
En muista unesta muuta, mutta pointti olikin se, että vein uneen ja osasin jopa viitata siinä valveilla tapahtunutta asiaa.

Kävimme Kanarian saarilla joskus kun olin neljän-viiden ikäinen.
Sieltä mieleeni jäi parhaiten se kun kävimme eräässä kaupassa. Myyjä esitteli asiakkaalle outoa pientä rasiaa, jonka pohja ja kansi oli pulleaa samettia. Kun kannen avasi ja piti kolikkoa sen edessä, sisältä samettityynyjen välistä tuli hitaasti käsi, joka sieppasi kolikon ja vetäytyi kiireesti vieden kolikon mennessään. Rasia surisi, mutten muista pitikö se vetää vai minkä moottorin voimin se toimi.
Kun kerroin tästä joskus äidille ja hän nauroi ettei semmoista olekaan, ei ainakaan muista että olisi nähty moista esitystä.
Arvoitukseksi jäi, olenko nähnyt unta vai eivätkö muut vain muista tapahtunutta.

Ihan kuin elämässäni ei olisi erikseen unta ja valvetta, vaan vain tietoisuuden eri tasoja joilla yritän seikkailla. Välillä homma toimii ja kaikki onnistuu ja toisinaan ei millään. Vanhemmat ovat joskus sanoneet, että minulla on vilkas mielikuvitus, mutta ehkä asia onkin niin, etten itse edes tiedä millä tasolla olen tehnyt mitäkin.
Että ole tässä sitten tilanteen tasalla.

Ei kommentteja: