Hippasen verran höpinää

Mietiskelin aamusella, että mitähän tänään muuta tekisi kuin mustikkapiirakkaa. Vastaus tuli tekstarin muotoisena, kun Miimi kyseli jälki- ja lenkkiseuraksi. Valamis kun lukkari sottaan! Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani. Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä. Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen. Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä. Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis! Mi...

Monta kertaa ja vauhdilla menikin. Nimittäin lampaat. Itseni sen sijaan nolasin vain kaksi kertaa. Vajaan kymmenen minuutin ajan lauantaina ja suunnilleen saman verran sunnuntaina. Olimme koko orkesteri viikonlopun Kiteellä, jossa Pian tilalla oli ASCA:n paimennuskisat. Yllytyshulluna olin ilmoittanut Hipan sinne jo ajat sitten. Tarkoitus oli treenata kesän mittaan, mutta ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Kaksi kuukautta vilahti ilman näköhavaintoa mistään lampaantapaisestakaan, joten herran haltuun vaan ja areenalle. Hippa oli loistava. Tulos jäi puuttumaan kummankin päivän suorituksista, mutta pisteitä typykkä silti sai hienosta työskentelystä ja lauman hallinnasta. Ja mitä minuun ja kepin hallintaan tulee... huohh. Verkonpainona tulen varmasti olemaan tosi pätevä. Ehkä opettelen ohjaamaan, ehkä en. Sinne asti näkemiin ja kuulemiin.

Blogi jää nyt kesälomalle. Koska ainakin tämän kuukauden ajan naputan konetta työn puolesta pitkin päivää, tekstintuottokykyni kokee pahan inflaation iltaan mennessä. Palaan asiaan jos a) tapahtuu jotain järisyttävää b) on pakko avautua aiheesta tai aiheetta c) jostain muusta syystä Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti!

Miimin järkkäämä Patchcoat-leiri Kaavilla 27.6. - 1.7. keräsi huikean määrän kasvatteja ja niiden omistajia yhteen. Mukana oli myös muuta aussieporukkaa, mikä oli mahtava juttu. Virallinen yhdistyksen leiri peruttiin vähäisen osanottajamäärän takia, mutta tämä miitinki ei siitä juuri häviölle jäänyt. Kouluttajina olivat Juntot, Samppa haussa ja Tytti tokossa ja tottiksessa. Me kun ei hakua treenata niin joutilaat hetket suunnattiin jälkimetsään. Saavuin tyttöjen kanssa paikalle keskiviikkona ja majoituin päärakennuksen huoneeseen. Mirkalta tuli viesti, että tulisi vasta aamulla. Lähdin iltapalalle ja jätin koirat kämppään teroittaen niiden mieliin, että siellä on sitten pysyttävä kiltisti, ulospäin avautuvasta ovesta huolimatta. Ehdin sentään istahtaa pöytään ruokineni, että ei ne ihan heti livistäneet. Saattoi jopa kolme minuuttia kulua ennen kun ovelta kuului hurjistunutta huutoa ja ovenraavintaa. Iltapalan jälkeen oli tutustumiskierros, saunaa, siideriä ja iltanuotiota eli p...

Erästä tunnettua aussieihmistä siteeratakseni täytyy todeta, että on se kyllä p***le kumma kun tätäkään bloginkuvatusta ei kukaan päivitä! Eikä aktiivisuus ainakaan ole lisääntymään päin. Menen heinäkuuksi Heiliin kesätoimittajaksi ja huomenna aloitan pienen ennakko-opiskelun toimitusjärjestelmän suhteen. Toivottavasti löytyy tilaa jatkaa harjoittelua vielä tiistainakin, koska minulta odotetaan asioita, joita en hallitse kovinkaan hyvin. Suoraan sanottuna en juuri ollenkaan. Positiivisesti ajateltuna, pitäähän elämässä olla haasteita. Jos haluaisin työn, jonka osaisin heti ekan päivän aamukahvitaukoon mennessä, menisin taittelemaan pizzalaatikoita. Mutta kun en halua. Keskiviikkona alkaa Miimin järkkäämä leiri Kaavilla ja sen jälkeen tositoimet toimituksessa. Asiaan. Jäljellä menee tosi hyvin. Hippa on tehnyt eri mittaisia janoja, maksimissaan noin kymmenen metriä ja edennyt toistaiseksi suht suoraan. Kummallinen tyyppi, kun oppii asioita ihan noin vaan pahemmin opettamatta. ...

Ennen: Jälkeen: Siinäpä ne tärkeimmät. Jatsi pääsi eilen enimmistä karvoistaan ja on vielä toistaiseksi vähän vaivautunut. Ihmekös tuo kun alasti joutuu pataroimaan, reppana. En tykkäisi itsekään. Mutta mitäs ei suostu luopumaan pöyheästä turkistaan suosiolla, joten kevennettiin oloa kertaheitolla. Kunhan ne heinäkuun helteet alkaa, niin kiva on kesäkuosissa köpötellä. Tänään käytin Jatsia hierojalla, että on kuningatarta nyt hoidettu päältä ja sisältä. Omista hieronnoista on ollut selkeää hyötyä kun ei se ollut läheskään niin kipeä kuin ennen selän kuvausta, josta on jo aikaa. Helillä on hieno laserlaite, jolla saa syvempiä jumeja rentoutettua. Se aiheutti aluksi vähän silmienpyörittelyä ja murmetusta, mutta lopussa kiitos seisoi ja tytteli olisi jäänyt nukkumaan niille sijoilleen. Pami-sisko oli ennen meitä hierottavana ja puolilta päivin Miimi tuli koirineen meille. Lenkin jälkeen käytiin metsäpolulla totuttamassa Hippaa paukkuihin. Sille ei ole ammuttu vielä ollenkaan ja ...

Jos lahjattomat treenaa niin täysin tumpelot joutuu käymään koulutuksessa osatakseen ylipäätään treenata. Miimi oli varannut paikan itselleen Josepan järkkäämälle Elina Niemen tottisviikonlopulle, mutta kiireen vuoksi perui ja lahjoitti paikan minulle. Kiitos siitä! Aina näistä jotain hyötyä irtoaa ja niin kävi nytkin. Hippa on hiomaton timantti ja monen liikkeen osalta keskeneräinen, mutta niissä meillä ei isompia ongelmia ole. Suurin syy timantin toistaiseksi raa'alla kädellä suoritettuun hiontaan on oma laiskuuteni. Se ongelma on osaamattomuuteni Hipan motivointiin ja koiran vireen lasku kesken toiminnan. Kontakti pysyy kun pallo tai patukka on kainalossa, mutta jos ei ole niin silloin voi tehdä mitä huvittaa ja tähän menin hakemaan opastusta. Elina neuvoi tekemään kehuista koiralle merkityksellisiä. Tarkoittaa sitä, että pätkän seuraamisen jälkeen koiraa kehutaan ylenpalttisesti, niin että se todellakin tietää tehneensä hyvin. Mikäli koira suhtautuu kehuihin välinpitämät...

Tämä tylsien jorinoitten blogi alkaa muuttua paimennusblogiksi. Johan tässä on kohta neljä vuotta sekalaista settiä tarjoiltu, joten ei haittaa vaikka jonkunlainen punainen lanka löytyisikin. Kun Hippa toimi pyöröaidassa junan vessan lailla, siirryimme jo viime viikolla isompaan aitaan haasteita hakemaan. Kokeiltiin lampaiden hakua häkistä, jossa turvasin Hippaa lampailta ja lampaita koiralta. Kaikki kävi yhteisymmärryksessä kuten Sinikka asian selitti: Kun koira on vielä epävarma, ohjaaja kulkee koiran ja lampaiden välissä. Tämä siksi, että ohjaaja voi huolehtia etteivät lampaat käy koiran päälle ja samalla rauhoittaa koiraa, ettei sen tarvitse ärähtää lampaille. Molemminpuolisen luottamuksen toimiessa homma hoituu rauhassa, kummankaan osapuolen stressaantumatta. Lampaat olivat melko hitaita ja paimennus onnistui jälleen järjettömän hyvin. Nyt Hippa on löytänyt ilon tehdä työtä minulle. Ei tästä oikein osaa tämän enempää kertoa. Alkoi varsinainen koetta varten treenaaminen ja se...

Ja nauttii siitä! Viikko on vierähtänyt ja tämänkertaisen paimennuksen kertomiseen ei tarvitse rivejä tuhlata. Se oli täydellistä! Niin täydellistä kuin se tässä vaiheessa voi olla. Vähän ennen Riistakosken tienhaaraa takakontista alkoi kuulua viserrystä. Se on sitä Hipan omaa tuskalla pidäteltyä metelöintiä "Tämäonsepaikkatiiänminneollaanmenossajamitätekemäänvoitkoajaavähänlujempaa!!!" Kuski oli saman tien hangon keksinä; nyt tulee menemään hyvin. Ja meni. Pyöröaidassa oltiin illan molemmat treenit eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Kävelin vain ristiin rastiin ja nautiskelin. Ei tarvinnut katsoakaan koiraan päin, se hoiti homman ja poimi siinä sivussa karkulaiset samaan nippuun. Upeaa, mahtavaa! Pojat olivat mukana ja odotteluaikoina Hippa hätääntyi kun oma lauma oli hajallaan, mutta ne fiilikset hävisivät heti kun se pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa. Hilipati Hippan, te olette loistava!

Keskiviikkona alkoi meidän viiden kerran paimennuskurssi Kuttukuussa, jonne ajeltiin Miimin kanssa porukkakyydillä. Sakissa oli monenlaista koiraa, joista suurin osa aloittelevia. Lampaat olivat vielä talviterässä ja tarvitsivat aloitukseen rauhallisen koiran, joten Hippa pääsi ekaksi hommiin. Hippakin oli talviterässä ja piiloutui ensin minun selän taakse ja sitten jäi pyöröaidan veräjälle kököttämään, jos hyvinkin saisi olla rauhassa. Ei saanut, vaan Sinikka tuli avuksi työntämään koiraa hommiin ja sehän alkoi toimia. Talvi välissä ja ihan samalla tavalla ahkeroi kuin syksyllä, hieno koira! Toinen kierros mentiin isommassa aidassa, mutta kun on tyhmä ohjaaja niin eihän se koirakaan silloin tee. Hippaa jouduttiin taas viemään pannasta vetämällä hommiin kun kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi, niin pieneksi ettei niin isosta koirasta uskoisi. Minä en vielä koulutuksen tässä vaiheessa pärjää ilman Sinikan tukea, en sitten huonostikaan. Onnistuneitakin suorituksia tuli, ja sem...

Miimillä oli tiistaina vapaapäivä ja muutenkin sattui asioimaan meidän nurkilla, joten aika parhaalla tavalla käyttöön ja jälkitreenit kehiin. Lähdettiin Nauvunkankaalle, jonne Miimi tallasi minun koirille jäljet ja minä vastaavasti Pamille ja Unelmalle jäljen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen vielä niin vihreä tässä lajissa, että osasin jälleen kerran sotkea oman jälkeni alku- ja loppupään. Unelma selviytyi loistavasti. Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta käytti soveltavaa järkeään hämmästyttävällä tavalla. Mutta siitä enemmän Miimin blogissa. Hävettää vieläkin. Jälkien vanhetessa käytiin heittämässä lenkki ja heti alkumatkasta Jatsi näki jotain ja säntäsi metsään, muu porukka kintereillä. Seuraavaksi mekin nähtiin se rusakko ja arvoisat ajokoirat olivat häipyneet tietymättömiin. Unelma viisaana tuli heti takaisin, mutta muita saikin odottaa ja huudella koko rahan edestä. Sieltä ne pikkuhiljaa valuivat ja kävivät lumikasaan viilentämään itseään. Se siit...