Vuoroin vieraissa ja The Lenkki
Elinalla oli kaksi perättäistä vapaapäivää ja nehän piti käyttää hyväksi.
Eilen he tulivat Turren kanssa meille maisemia katselemaan. Koirilla oli lystiä entiseen malliin. Täytyy yhä ihmetellä sitä Turren gentlemantyyliä, jolla se saa Jatsin 99 %:n varmuudella härnättyä leikkiin. Turre vaan yksinkertaisesti tekee sen just oikein.
Puolitoista tuntia meni kävelyllä ja osa siitä rämpiessä melko inhua metsätietä. Se oli se liikunnallinen osa. Kuka on sanonut, että lenkkeilyn pitäisi olla helppoa? Ulkoilun jälkeen teetä, sympatiaa ja laskiaispullia.
Tänään ampaisimme vuorostaan me reissuun ja tuttuun tyyliin Siprin korpeen. Kävelimme ensin lähes hiittiradan alkuun, josta lähti hyvä kelkkareitti. Kummallakaan ei ollut isommin havaintoa, mihin reitti vei, mutta päätettiin että lenkki heitetään eikä omia jälkiä palata takaisin. Polku näytti päättymättömältä, kunnes se tökkääntyi sorakuopan kupeeseen ja päästiin kävelemään ihan tietä pitkin. Se vaikutti yhtä päättymättömältä, kunnes tuli puomi eteen ja sen takana isompi tie.
"Missä hemmetissä me ollaan?" tuli ihmeteltyä eräs jos toinenkin.
Olimma vakuuttuneita, että se oli Kerolantie, joka veisi Kulhon kylälle ja siitä pääsisi teitä pitkin hyvin lähtöpaikkaan. Kissanviikset! Vähän aikaa patikoituamme Elina tunnisti maisemat ja oltiin Selkientiellä.
Ylpeys kävi lankeemuksen edellä, joten palattiin omia jälkiä takaisin. Parasta tässä oli se, että Turre oli kartalla koko ajan, mutta eipä voinut sanoa meille. Elinan hakuryhmä oli kokoontunut juuri sillä samalla puomilla, jonka yli me loikittiin kahteen otteeseen. Eihän maisemia voi tuntea, kun toisesta suunnasta tullaan.
Loppumatkasta seurueen ihmisjäsenet alkoivat olla hiljaista tyttöä, mutta koiria ei vaivannut väsymys. Sama riekkuminen jatkui hiitillä, kun ei karkea hanki kiusannut ja oli väljempää kisata. Kaksi ja puoli tuntia meni sillä vaelluksella ja kartasta mitattiin, että matkaa kertyi arviolta 11-12 km. Että se eilinen lenkinpoikanen oli vasta verryttelyä.
Jo puolessa matkaa oli kamala nälkä ja kun päästiin lopulta perille, lähdettiin heti syömään. Sain mieliteon testata Dragon House ja kyllä kannatti. Siitä voisi tulla kantapaikka, oli sen verran maukasta itämaista safkaa. Nam!
Eilen he tulivat Turren kanssa meille maisemia katselemaan. Koirilla oli lystiä entiseen malliin. Täytyy yhä ihmetellä sitä Turren gentlemantyyliä, jolla se saa Jatsin 99 %:n varmuudella härnättyä leikkiin. Turre vaan yksinkertaisesti tekee sen just oikein.
Puolitoista tuntia meni kävelyllä ja osa siitä rämpiessä melko inhua metsätietä. Se oli se liikunnallinen osa. Kuka on sanonut, että lenkkeilyn pitäisi olla helppoa? Ulkoilun jälkeen teetä, sympatiaa ja laskiaispullia.
Tänään ampaisimme vuorostaan me reissuun ja tuttuun tyyliin Siprin korpeen. Kävelimme ensin lähes hiittiradan alkuun, josta lähti hyvä kelkkareitti. Kummallakaan ei ollut isommin havaintoa, mihin reitti vei, mutta päätettiin että lenkki heitetään eikä omia jälkiä palata takaisin. Polku näytti päättymättömältä, kunnes se tökkääntyi sorakuopan kupeeseen ja päästiin kävelemään ihan tietä pitkin. Se vaikutti yhtä päättymättömältä, kunnes tuli puomi eteen ja sen takana isompi tie.
"Missä hemmetissä me ollaan?" tuli ihmeteltyä eräs jos toinenkin.
Olimma vakuuttuneita, että se oli Kerolantie, joka veisi Kulhon kylälle ja siitä pääsisi teitä pitkin hyvin lähtöpaikkaan. Kissanviikset! Vähän aikaa patikoituamme Elina tunnisti maisemat ja oltiin Selkientiellä.
Ylpeys kävi lankeemuksen edellä, joten palattiin omia jälkiä takaisin. Parasta tässä oli se, että Turre oli kartalla koko ajan, mutta eipä voinut sanoa meille. Elinan hakuryhmä oli kokoontunut juuri sillä samalla puomilla, jonka yli me loikittiin kahteen otteeseen. Eihän maisemia voi tuntea, kun toisesta suunnasta tullaan.
Loppumatkasta seurueen ihmisjäsenet alkoivat olla hiljaista tyttöä, mutta koiria ei vaivannut väsymys. Sama riekkuminen jatkui hiitillä, kun ei karkea hanki kiusannut ja oli väljempää kisata. Kaksi ja puoli tuntia meni sillä vaelluksella ja kartasta mitattiin, että matkaa kertyi arviolta 11-12 km. Että se eilinen lenkinpoikanen oli vasta verryttelyä.
Jo puolessa matkaa oli kamala nälkä ja kun päästiin lopulta perille, lähdettiin heti syömään. Sain mieliteon testata Dragon House ja kyllä kannatti. Siitä voisi tulla kantapaikka, oli sen verran maukasta itämaista safkaa. Nam!
Kommentit