sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Jälkitreenit noin iäisyyden pituisen tauon jälkeen

En muista, milloin on viimeksi jälkeä ajettu, mutta kauan siitä on. Tänään sain tehtyä Jatsille hyvän jäljen. Metsä oli mehevän kostea eikä tuulta ollut kuin nimeksi ja jälki vanheni liki kaksi tuntia eli erinomaiset olosuhteet.

Takajälki on viime aikoina ollut enemmän sääntö kuin poikkeus ja päätin, että oikealle jäljelle lähtö on tuolle koiralle taottava kalloon vaikka millä opilla. Kehno kun sillä nuorena nousi korvat niin pystyyn. Lieneekö se syynä, että tuuli käy läpi pään ja huuhtoo asiat idästä länteen suorinta mahdollista tietä.

Tein takajäljenajajalle källin ja laitoin ekalle suoralle kaksi janamerkkiä. Jos se olisi ekaksi ottanut takajäljen, olisin antanut viedä itseni autolle ja lähdetty kotiin miettimään, mikä meni pieleen. Enhän minä kokeessa tiedä, mihin suuntaan jälki menee. Eli koira olisi itse evännyt itseltään palkkion mahdollisuuden ja jonkin ajan harkinnan jälkeen olisi yritetty uudestaan sille seuraavalle janamerkille.

Eipä tarvinnut vippaskonsteihin turvautua. Merkkasin ekan kepin, muut jätin pimeiksi. Jatsi teki tauon virkistämänä oppikirjajäljestyksen. Kaksi tienylitystä, kulmat otti tarkasti, tsekkasi harhajäljet, ilmaisut ihan nappiin, kaiken se teki NIIN hyvin!

Tätä tekniikkaa käytän tästä lähtien enkä merkkaa enää keppejä. Nyt opetellaan luottamaan koiraan ja sillä hyvä. Lopetan ohjaamisen ja annan Jatsin tehdä työn kun se sen kuitenkin osaa. Jos se vie hakoteille, vieköön. Ei palkkaa tekemättömästä työstä ja korjataan pikimmiten, että pääsee suoriutumaan kunnialla.

Lopuksi mahtavat narupalloleikit. Kahdesti onnistuin nakkaamaan pallon niin, että se katosi. Siinä tuli samalla harjoiteltua tyynen sään esine-etsintää. Monta kertaa se höperö jäi tuijottamaan ja kyselemään, että missä se pallo on kun ei löydy. En mennyt halpaan, vaan sanoin että kun ei tuule, käytä jalkojasi siitäkin edestä. Hyvin löytyi.

Jos Miimi kloonaisi Unelman niin kyllä minäkin kloonaisin Jatsin. On se vaan niin mainio olento. Melkein Unelman kloonihan se onkin.

Ei kommentteja: