Kuinka paljon intoa pienestä koirasta irtoaa?
Keskikokoisen voimalan verran.
On tässä ollut hiljaiseloa ihan liian pitkään. Ensin sairautta ja sitten laiskuutta. Sairasteluaikana Jatsi varmaan oppi, että ei se mamma kuitenkaan enää ikinä tee miun kanssa mitään joten parempi vaan ottaa rennosti. Nyt se tosiaan osaa ottaa rennosti. On niin rauhallista, että ihan kuin talossa olisi 16-vuotias sydän- ja lonkkavikainen koira.
Ei se sentään ihan sohvalta ammuttavaksi ole mennyt. Ehei! Kun ehdotin, että jospa tehtäis jotain järkevää niin reitti ulko-ovelle löytyi alta aikayksikön.
Seuraaminen oli sieltä ja syvältä aivan odotetusti. Ei kannata huolestua, vaan tehdä vähän useammin niin edistystä voisi tapahtua.
Jäävät liikkeet olivat kaikki tosi hyviä. Tein ne neliökävelynä, koska ongelmana on ollut paikallaan pysyminen, varsinkin seisomisessa. Nyt joka tassu oli aloillaan, hyvä hyvä.
Metallikapulasta se höppänä oli ihan innoissaan. Ote on semmoinen outo. Ottaa suoraan kun ojennan kapulan, mutta noudossa tarttuu sillai varovaisesti että kapula on vinossa. Noh, en tiedä mitä sille tekisi ja onko edes väliä. Ja osaa muuten edelleen kiertää kapulan.
Tunnari on lempiliike nykyään. Varmaan siksi kun viimein se on tajunnut homman idean. Joka kerta nousee oikea palikka, mutta mahdottoman sähläyksen jälkeen. Vähän auttoi kun laitoin palikat tarpeeksi harvaan, että ei niin tullut kiusaus näpelöidä kaikkia.
Ruuduksi laitoin reilun kokoiset kukkaruukut ja narupallo taakse. Vauhtia oli ja siihen satsataan. Ei olla tosi pitkään aikaan tehty ja silloin kun tehtiin, hidasteli vähän mennessään. Kosketusalustan opetusta voisi iltojen ratoksi kokeilla.
Merkki oli taas vähän unohtunut, mutta se on ollut vaikea tähänkin asti.
Mitäs me vielä tehtiin? Ai niin, kaukkarit. Tässä palattiin reilusti taaksepäin ja otin ihan nami nenän edessä -tyyliin ja kädestä pitäen opastamalla. Hyvin meni. Takatassut pysyivät paikoillaan. Nyt kun joku potkisi persuksille, että joka ilta pitää tehdä näitä vaikka missä välissä ja vaikka kuinka ei huvittaisi. Kyllä sille menee asiat jakeluun ajan ja laulun kanssa. Millähän ihmeellä saisi itsensä motivoitua? Sama homma tuohon merkkijuttuun. Helppo toteuttaa iltatoimien ohessa sisälläkin.
Eteenmeno oli vauhdikas, mutta maahanmeno hidas. Mikä yllätys. Kannattaisi tätäkin treenata niin toimisi edes jollain tavalla.
Aika pitkä treeni vedettiin, mutta mitään hyytymisen merkkejä ei ollut näkyvissä. Pääsipähän edes vähän patoutumat purkautumaan.
On tässä ollut hiljaiseloa ihan liian pitkään. Ensin sairautta ja sitten laiskuutta. Sairasteluaikana Jatsi varmaan oppi, että ei se mamma kuitenkaan enää ikinä tee miun kanssa mitään joten parempi vaan ottaa rennosti. Nyt se tosiaan osaa ottaa rennosti. On niin rauhallista, että ihan kuin talossa olisi 16-vuotias sydän- ja lonkkavikainen koira.
Ei se sentään ihan sohvalta ammuttavaksi ole mennyt. Ehei! Kun ehdotin, että jospa tehtäis jotain järkevää niin reitti ulko-ovelle löytyi alta aikayksikön.
Seuraaminen oli sieltä ja syvältä aivan odotetusti. Ei kannata huolestua, vaan tehdä vähän useammin niin edistystä voisi tapahtua.
Jäävät liikkeet olivat kaikki tosi hyviä. Tein ne neliökävelynä, koska ongelmana on ollut paikallaan pysyminen, varsinkin seisomisessa. Nyt joka tassu oli aloillaan, hyvä hyvä.
Metallikapulasta se höppänä oli ihan innoissaan. Ote on semmoinen outo. Ottaa suoraan kun ojennan kapulan, mutta noudossa tarttuu sillai varovaisesti että kapula on vinossa. Noh, en tiedä mitä sille tekisi ja onko edes väliä. Ja osaa muuten edelleen kiertää kapulan.
Tunnari on lempiliike nykyään. Varmaan siksi kun viimein se on tajunnut homman idean. Joka kerta nousee oikea palikka, mutta mahdottoman sähläyksen jälkeen. Vähän auttoi kun laitoin palikat tarpeeksi harvaan, että ei niin tullut kiusaus näpelöidä kaikkia.
Ruuduksi laitoin reilun kokoiset kukkaruukut ja narupallo taakse. Vauhtia oli ja siihen satsataan. Ei olla tosi pitkään aikaan tehty ja silloin kun tehtiin, hidasteli vähän mennessään. Kosketusalustan opetusta voisi iltojen ratoksi kokeilla.
Merkki oli taas vähän unohtunut, mutta se on ollut vaikea tähänkin asti.
Mitäs me vielä tehtiin? Ai niin, kaukkarit. Tässä palattiin reilusti taaksepäin ja otin ihan nami nenän edessä -tyyliin ja kädestä pitäen opastamalla. Hyvin meni. Takatassut pysyivät paikoillaan. Nyt kun joku potkisi persuksille, että joka ilta pitää tehdä näitä vaikka missä välissä ja vaikka kuinka ei huvittaisi. Kyllä sille menee asiat jakeluun ajan ja laulun kanssa. Millähän ihmeellä saisi itsensä motivoitua? Sama homma tuohon merkkijuttuun. Helppo toteuttaa iltatoimien ohessa sisälläkin.
Eteenmeno oli vauhdikas, mutta maahanmeno hidas. Mikä yllätys. Kannattaisi tätäkin treenata niin toimisi edes jollain tavalla.
Aika pitkä treeni vedettiin, mutta mitään hyytymisen merkkejä ei ollut näkyvissä. Pääsipähän edes vähän patoutumat purkautumaan.
Kommentit