lauantai 6. helmikuuta 2010

Sekalaista jorinaa katonreunalta kukkaruukkuun

Hyvä kun ehti synttärikemuista toipua niin petinpohja kutsui. Vähemmän toivottu vieras eli flunssavirus piipahti kylään ja tiistaiaamuna soitin pomolle, ettei minusta ole liiemmin hyötyä. Atte oli edellisenä päivänä tirskunut ja niistänyt nenäänsä vähän väliä, joten jäätiin kaksistaan kotiin.

Kimmon mentyä kouluun aloin kuulostella, että kummaa tip-tip-tippumista kuuluu. Kiva, katto vuoti eteisessä ja tuvassa.

Meillä käymättömille tiedoksi, että kyseessä on puolitoistakerroksinen rintamamiestalo ja sitä on laajennettu suuntaan ja toiseen. On kuistia ja jiiriä, joten lumet ei tule alas pudottamatta. Kun mökki vielä nököttää kallionkumpareen päällä ja katto on ajan hengen mukaan tehty itsemurhajyrkkyyteen, ei varmaan tarvitse vakuutella sen ihmeemmin, ettei sinne juuri olisi huvittanut kiivetä. Mutta kun oli pakko.

Ainoa köysi minkä löysin, oli reilun pitkä pyykkinaru. Katolla on hormien välillä silta nuohoojaa varten ja siihen sidottuun köyteen oli luottaminen. Päivääkään en ole partiota käynyt, mutta kun oma henki oli kyseessä niin solmut tuli tehtyä kohtalaisen huolellisesti.

Suomen kielen sanat eivät riitä kuvailemaan katon liukkautta ja tuntemaani pelkoa. Kengänpohjissa ei ollut minkäänlaista pitoa. Siellä kun riehui lapion kanssa milloin polvillaan, pyllyllään, mahallaan tai kyljellään ainoana elämänlankana vyötärölle kietaistu naru, tuli tiettyjen tosiasioiden ääreen. Olen kiitollinen kun selvisin hengissä ja tästä lähtien yritän olla narisematta pikkuseikoista.

Veden lorina katon väärällä puolella loppui. Minä kaaduin sänkyyn ja pysyin siellä seuraavat kolme päivää.

Perjantaina olo oli työkuntoinen ja kannatti ollakin. Huolimatta viikon viimeisestä työpäivästä sain juosta kuin mielenköyhä keikalta toiselle. Kävin Pizza Masterissa haastattelemassa mukavaa Turkista tullutta kurdimiestä, joka tunsi suurta myötähäpeää kun kerroin ettei minun pojille kelpaa kuin eineshyllyn roiskeläppäpizzat. Ali lupasi tehdä niin hyvät pizzat, että mieli muuttuu. Sain toimitukseen vietäväksi pizzan, josta ehdin itse hätäisesti siivun syödä ja se vei kielen mennessään.

Tänä aamuna lähdettiin kaupunkiin, aikomuksena käydä Antin luona katsomassa Mercyful Faten keikkoja DVD:ltä ja sitten porukalla Alin pizzoja syömässä.
Hyvä kun ehdittiin sohvalle istua, niin Kimmon silmiä alkoi kutittaa. Se siitä ja äkkiä ulos. Täytyy noille jotain allergialääkitystä hankkia. Eihän meidän kylättelystä tule mitään, kun joka paikassa on kissoja.

Mentiin syömään ja kun pojat kehuivat omia bolognesepizzojaan hyviksi, silloin niiden täytyi olla todella hyviä. Heipat roiskeläpille, se tavoite tuli täyteen. Antti valloitti poikien mielet ja sydämet hassuilla jutuillaan. Siinä sitä taas riittää koulussa ja hoitopaikassa ihmettelemistä, kunhan ne kertoo omat versionsa niistä jutuista.

Miimi kyseli Pamille hoitopaikkaa viikonlopuksi, joten Roukalahden kautta koukattiin koira kontissa kotiin. Pami lähti mielellään mukaan, mutta oli kovin vaisu ja ihmeissään vallitsevasta tilanteesta. Taitaa ikä painaa siskoksia, kun eivät enää viitsi riekkua entiseen malliin. Vai vaikuttaneeko Pamin lähestyvä juoksu asioihin, mene ja tiedä. Jatsi kyllä yritti vähän väliä esittää kovaa jätkää.
Lumen lapiointi aiheutti vieraassa suuria tunteita. Se haukkui hyvin kimakasti lentäville lumipaukuille.

Kuuden aikaan Pamilla oli jo kamala nälkä. Jatsin ruoka-aika on normaalisti myöhemmin, mutta pitihän se ruokkia samaan aikaan. Pami-ressu valitti minulle, että tee jotain, kohta jalat pettää alta ja silmissä mustenee kun on niin nälkä. Vaikka Jatsi syö muutenkin nopeasti, niin nyt se imuroi kupin pohjan näkyviin semmoista vauhtia, ettei siinä varmasti ehtinyt maistaa mitään. Sen verran se skarppasi, että ehti käydä kysymässä Pamilta jämiä itselleen. Vastaukseksi sai vähemmän ystävällisen mulkaisun, ja poistui hyvässä järjestyksessä askeleen verran takavasemmalle. Fiksu siirto.

Ihanaa kun on kaksi koiraa, edes vähän aikaa! On ne niin murusia.

Niin että missäs se kukkaruukku sitten on? Ei missään, tai korkeintaan kohta ulkona. Se, joka vielä toistaiseksi on kiinanruusun asumuksena. Kiinanruusu on varmaan vetänyt vähän lehtivihreää sieraimeensa pakkasten johdosta. Sillä on mukavat oltavat eteisessä kesäaikaan, mutta ankaranpuoleinen talvi on tainnut muuttaa talvilevon koomaksi. Ei ole hyvä tämä. Tilannetta seuraillaan.

Ei kommentteja: