Koko viikko kaikenlaista hulinaa

Tämä viikko alkoi mukavasti, kun heti maanantaiaamuna lähdettiin tyttöjen kanssa Miimin luokse lenkille ja peräti treenaamaan. Aatokset sievistä sipposista pihatreeneistä haihtuivat, kun perille päästyä näin pihan täyttyneen autoista ja mahdoton tohina päällä.
Kattoremonttia olivat tekemässä. Muutama mukava remppamies kuuli kunnian kukon laulavan koiramaisella äänellä jo talon omien toimesta ja minun koirat tulivat vielä komentelemaan lisää. Mahtaa kirkonkylällä juttu lentää, miten hulluja koiria meillä on.

Paitsi yksi, nimittäin ihana Viia-neito. Käytiin ensin koko jengillä viianmittainen lenkki ja pikku söpöläinen ihastui Hippaan. Kävi se välillä Jatsiakin moikkaamassa, mutta isotäti oli aika nyrpeän oloinen. Pami innostui välillä kurmottamaan tyttöään ja Viia oli heti juonessa mukana. On siinä pennulla asennetta!

Viian päikkäreitten aikaan käytiin isojen kanssa pitempi lenkki ja sen jälkeen suunnattiin Liperin torille tottistelemaan.

Jatsille testattiin leirillä opittua eteenmenotekniikkaa liinan kanssa ja Miimi oli kentän reunassa palkkaamassa. Olisihan se pitänyt arvata, herkkis on herkkis vaikka voissa paistaisi. Pieni nyppäisy liinasta maahanmenon tehostamiseksi aiheutti syvää paheksuntaa ja vielä pahempaa ennakointia. Saa nyt nähdä, miten sen kanssa tehdään kun vauhtia ei missään nimessä ole tarkoitus tappaa.

Luoksetuloa treenattiin Miimin (tai jonkun viisaan) oppien mukaan eli lussupallo haarojen väliin ja sen saa heti kun tulee tarpeeksi lähelle. Jatsi oli oma tyypillinen itsensä: "Onks se nyt ihan varma että saan ottaa tuon tuosta?"
Saipahan vähän uutta ajateltavaa.

Muut liikkeet meni oikein hyvin. Intoa piisasi, mutta ei liikaa.

Hipalle oli vieras paikka ja Pamin läsnäolo vähän turhan rankka yhdistelmä. Keskittyminen tökki ja minulla oli yksi käsi liian vähän, kun yhdessä oli hihna, toisessa naksu ja jollain olisi pitänyt nameja kaivaa taskusta. Sähläämiseksihän se meni.

Eipä mitään, pienikin treeni on parempi kuin ei mitään. Kotona oli tosi tyytyväistä ja rauhallista porukkaa.

Tänään menin heti aamusta kaupunkiin kun uskollista Passattiani piti korjata. Korjaamolta suoraan työkeikalle ja iltapäivä oli pitkällä ennen kuin kotiin pääsin. Sen huomasi taas jälleen. Matonkudekerä oli purkautunut tupaan ja vessapaperirulla oli purettu takaisin selluloosaksi vessassa. Hippamaista puuhastelua, mutta ruksi seinään siitä hyvästä, että yhtään kuulakärkikynää ei oltu syöty.

Parin päivän sulattelutauko tottiksen suhteen teki hyvää. Käytiin lenkki ihan järjettömässä tuiskussa ja tuulessa, jonka jälkeen otettiin pihatreenit. Uskomaton suoritus minulta, jo toiset tällä viikolla!

Jatsi sai kerrata eteenmenon ilman liinaa ja vauhtia oli. Maahanmeno oli hidas, mutta muutama käsky takaisin ja lievän turhautumisen kautta saavutettiin hyvä ja nopea suoritus. Kertaakaan ei karannut pallolle.

Luoksetulo oli mennyt hyvin jakeluun ja hautunut siellä puolikypsäksi. Kieltämättä koiran törmääminen melko arassa paikassa olevan pallon kimppuun sattuu vähän, mutta mitäpä ei tekisi tiiviin luoksetulon eteen. Toimii Jatsilla!

Entäs Hippa. Koira on reilun kuukauden kuluttua vuoden ikäinen eikä osaa juuri mitään. Nopea se on kyllä oppimaan, kun minä olisin yhtä nopea omassa osuudessani.
Pikkuhiljaa alan nimittäin uskoa, että nämä kaksi ovat ihan eri ominaisuuksilla varustettuja.

Jos Jatsilla menee kuppi nurin taistelulla palkkaamisesta niin Hipalla ei mene. Sen koiran pää kestää vaikka minkälaiset leikit! Olen ollut tähän asti aivan liian varovainen palkkauksessa ja ihan turhaan.

Lussupallo on Jatsin palkkauksessa maailman paras väline, mutta Hipalla se ei toimi. Mokoma vihreä hyppypapu kun ei pysy suussa ja koko homma lässähtää pallon saalistamiseen.
Räsypatukka sen sijaan pelittää. Hippa irrottaa käskystä ja tuo sitä minulle, eli ei lähde lelun kanssa sooloilemaan.

Perusasento alkoi sujua ilman käsiohjausta joko räsy- tai namipalkalla.

Noutokapula on varsinainen kiusa. Hipalla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde siihen vekottimeen. Olen treenannut kapulan kanssa vain naksulla, että tyyppi käyttäisi fiksuja aivojaan. Se osaa ottaa kapulan suuhun ja pitää sitä nanosekunnin ajan, josta naksu palkaksi.

Kun vaadin pitämään kaksi nanosekuntia, kapula putosi ja koira alkoi kiukuta joko minulle tai kapulalle. Varsinkin kapulalle kiukkuaminen on lystiä kuultavaa. Tietää tasan tarkkaan, mistä hyvästä naksu kuuluu, mutta kun. Jos kuitenkin saisi namin haukkumalla ja temppuilemalla.

Maahanmeno Hipalla on nopea ja se jopa pysyi maassa hetken aikaa. Kahdesti päivässä ruokakupin kanssa treenaaminen näköjään auttaa.

Mahtavia tyyppejä, omat keekoilut kummallakin.
Jatsin selkä ja lavat pysyvät kunnossa säännöllisellä hieronnalla. Suunnittelin, että kokeilen vielä jälkikokeita tulevana kesänä. Jos hypyt eivät suju tai muuten käy liian rankaksi, jätetään kisat. Mutta kun ne pari puuttuvaa ykköstä vaan jossain takaraivon tienoilla kummittelee...

Kommentit

Miimi sanoi…
Eikä ne ykköset ehkä kovinkaan kaukana ole... ;-) Tsemppiä treeneihin edelleen!
Hanna P sanoi…
Kiits, kyllä me treenataan!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla