torstai 9. lokakuuta 2014

Onko b v vai v b? Milloin, missä ja miksi?

Aloitin muutama viikko sitten espanjan opiskelun. Mukavaa vaihtelua ja dementian torjuntaa. Tiedä vaikka joskus ihan hyödyllistäkin jos pääsisi Espanjaan asti. Siitähän se idea lähti kun Marko oli viime talvena Barcelonassa leirikoulussa ja siellä olisi nyt katalonialainen sohva ottamassa vastaan pohjoisen kansaa.

Ihan alussa opeteltiin tietenkin lausumissäännöt, mutta ne ovat vielä hakusessa ainakin allekirjoittaneella. Espanjassa nimittäin kaksi meikäläisittäin täysin selkeää kirjainta menee tehokkaasti sekaisin.
V lausutaan beenä jos sana alkaa v:llä, mutta muuten b:nä paitsi jos b on kahden vokaalin välissä eikä ole väliä ovatko ne vokaalit samaa sanaa vai ei. Menikö jakeluun? Ei minullekaan.

Tämän viikon tunnin aluksi kuunneltiin kappale 2, jossa ihmiset kertovat keitä ovat ja mistä.
- Onko kysyttävää, ope kysyi nauhan loputtua.
- Mie en kyllä vieläkään tajua noita veetä ja beetä että miten ne menee!
- Otahan nyt ihan rauhallisesti. Olet vasta aloittanut espanjan opiskelun ja ei ne säännöt kolmannenkaan vuoden opiskelijoilla ole vielä hallussa.
(Ilmeisesti tyylini on ottaa kantaa turhan kiihkeästi, joten siinä mielessä olen oikeassa paikassa. Espanjalaiset kuulemma kuulostavat olevan ilmiriidassa vaikka eivät ole, kommunikointi vain on erilaista.)
- Niin mutta intän edelleen, että äskenkin tuossa tyyppi sanoi yhdellä suunavauksella saman sanan kahdella eri tavalla.
Ope ei enää kommentoinut.
- Mie en hyväksy, jupisin vielä puolittain itsekseni ja luokalla oli hauskaa.

Tunnin lopuksi otettiin syyslomalle uuden opetteluksi omistusmuotoja.
- Mi perro es grande eli minun koirani on iso. Onko kellään tämmöistä? ope kysyi.
- Ei mutta keskikokoisia, ehätin kommentoimaan. - Perro pastores, eikä kun perra kun nehän on narttuja.
- Saksalaisia?
- Ei kun australialaisia.
- Ahaa, pastor australiano!

No niin, rotumme nimikin on jo opittu eli ei ollenkaan turhaa ajanhukkaa. Ainakin muistaakseni se meni noin, en kirjoittanut ylös.



Ei kommentteja: