maanantai 6. lokakuuta 2014

Tahdon... Meloa kanootilla useammin!

Sen siitä sai kun sinkkuaika loppui. Joutui häihin.

Ennen kuin onnitteluja alkaa sadella, mainittakoon että eivät olleet meidän vaan Markon serkun häät, jonne pääsin avecina mukaan ja samalla tutustumaan uusiin sukulaisiin. Marko nauroi jossain vaiheessa, että nyt on sinutkin ikuistettu moneen perhealbumiin. Sen verran harvoin asianomainenkaan niitä sukulaisia näkee, että oma hommansa oli selittää jokaiselle erikseen, että niin ja niin kauan ollaan oltu yhdessä ja en ole näitten poikien äiti.

Perjantaina nakkasin koirat Katille ja Kimmolle hoitoon ja suuntasin kaupunkiin hakemaan seurueeni. Käännettiin keula kohti Juvaa, jossa yövyttiin Markon toisen serkun luona. Häät olivat lauantaina Kuusankoskella ja helpotti kaikkien elämää kun ei tarvinnut ajaa koko matkaa yhteen putkeen.

Hääjuhla oli harvinaisen onnistunut tilaisuus ilmeisesti siksi, että bestmanilla oli tilanne hallussa koko ajan ja homma eteni supsikkaasti. Istumajärjestys oli ennalta suunniteltu ja pieniä yksityiskohtia myöten kivasti ratkaistu.

Pöydissä oli valmiina viehättävät nimikyltit ja hääkarkit.


Pöydissä oli myös kynät ja hääbingolaput jokaiselle. Ideana oli bongata eri tapahtumia ja ruksata kyseinen kohta bingolapusta kunnes viiden suora oli valmis. Lapussa oli kaikille helppoja kohtia, kuten "hääpari suutelee", "morsiamen äiti itkee", "bestman pitää puheen", "häävalssi" ynnä muut kakunleikkuut ja sukkanauhanheitot.
Lisäksi oli tarkkaavaisuutta vaativia ja olosuhteista johtuvia ruutuja, kuten "tekniikka pettää", "joku läikyttää", "jollain menee senat sakaisin puhetta pitäessä", "sulhanen vaimottelee", "joku juo taskumatista" ja muita hauskoja juttuja. Organisoinnin perusteellisuudesta kertoi se, että bingotettavat jutut olivat lapuissa eri järjestyksessä, jolloin sattumalle annettiin enemmän tilaa. En saanut bingoa, vaikka kuinka yritin venyttää sääntöjä.

Toinen ennenkokematon juttu oli vieraskirjan toteutus. Häissä oli ammattikuvaaja ottamassa kuvia ja paikalle oli järjestetty studio. Hääpari toivoi, että jokainen vieras kävisi seurueineen kuvauttamassa itsensä. Pieneen liitutauluun sai kirjoittaa terveiset ja se tuli kuvaan mukaan. Mielettömän hieno idea. Kuvan sai myös itselleen kun jätti sähköpostiosoitteensa.

Hääkakun leikkuun jälkeen Marko joutui taipumaan enemmistön väsymyksen alla ja lähdimme kiittelemään pääosan näyttelijöitä. Juttelimme sulhasen kanssa, kun startrekkimäisen pimeät voimat tulivat ryöstämään morsiamen.

Mitä muuta voi tehdä kuin luovuttaa tuoreen vaimon kun tuonnäköinen sakki tulee moisella aseella uhkaamaan?


Vähän harmitti kun morsiamen takaisin hankinta jäi näkemättä, mutta oli jo melko myöhä ja majapaikkaan pitkä ajo edessä.
Tosi kivat juhlat oli silti sen aikaa minkä osallistuttiin.

Tukikohtamme sijaitsi ihanan pienen joen varrella. Sunnuntaiaamuna miesväen katsoessa formuloita minä lähdin harrastamaan elämysmatkailua joelle. Talon isännällä on intiaanikanootti, jolla lähdin katselemaan maisemia ja kuuntelemaan rikkumatonta hiljaisuutta. Hyvää teki pääkopalle edellisen päivän hälinän jälkeen.


Olen osannut soutaa pikkutytöstä lähtien ja ihmettelin joskus yli 30 vuotta sitten, että miten melotaan yhdeltä puolelta ilman että vene/kanootti/whatever pyörii ympyrää. Äiti selitti tekniikan, mutta silloin ei vielä voima riittänyt mökillä olevaa venettä pitämään kurssissaan. Nyt sain tämänkin kauan hallussa pidetyn teoriatiedon siirrettyä käytäntöön.

Joessa asustaa majavia ja yksi säikäytti minut ajatuksistani hereille polskauttamalla vettä takavasemmalla. Toivotti vissiin epätervetulleeksi reviirilleen.
Joki oli paikoin hyvin kapea ja rehevää kasvustoa rannoilla, joten ei tarvinnut kummoista mielikuvitusta leikkimään viidakossa melomista.

Tämä majavan aiheuttama kynnys oli liian korkea. En päässyt yli millään, en vaikka kävin ottamassa vauhtia ja tuupin melalla toisella kädellä pohjasta ja vedin toisella rantakasveista. (Nyt on muuten hartiat kipeinä eli tiesi tapelleensa koskea vastaan.)


Menomatka ajettiin Varkauden kautta, mutta kotiin palattiin maisemareittiä eli Savonlinnan ja Punkaharjun kautta. Majapaikkamme sijainti oli siinä mielessä kätevällä paikalla, että sama matka tuli ajoipa sieltä tai täältä.

Minä selvisin vähällä ajamisella kun sattui innokas ratinpyörittäjä mukaan. Eipä haittaa, on tuota sen verran saanut ajella että mielellään istun välillä kyydissä.
Muun porukan kyydistä pudottamisen jälkeen seuraava etappi oli Käsämässä. Koirat olivat ulkona ja aloittivat auton tunnistettuaan tervetuliaislaulunsa.
Kuulin ilokseni, että neidit olivat käyttäytyneet esimerkillisesti. Hippa viihtyi Ferriksen seurassa painien ja juosten, mutta Jatsi tyypilliseen tyyliinsä oli kuluttanut aikaansa ikävöintiin. Ei kovin pahasti eikä koko ajan kuitenkaan, onneksi. Kiitos Katille ja Kimmolle hyvästä hoidosta.

Ei kommentteja: