lauantai 11. heinäkuuta 2009

Leirikuulumisia Vaalasta

Nyt joutuu muistisolut koetukselle, kun koko viikon tapahtumat pitäisi kaivella esiin, mutta yritetään.

Viikko sitten sunnuntaina pakkasin koiran kamoineen kyytiin ja suuntasin Joensuuhun Maria ja Wallua hakemaan. Suunnitelma oli lähteä Vaalaan puolilta päivin ja kello oli lähtöhetkellä 12.15 eli aikataulu ei kussut pätkääkään, kuten eräs miespuolinen taisi etukäteen epäillä.

Parisuhteemme ensimmäinen kriisi tapahtui hieman Kajaanin eteläpuolella. Mari olisi koukannut Oulujärven pohjoispuolta ja minä olin sitä mieltä, että lyhyempi tie tulee etelän kautta. Niinhän se on, että kuskinpukilla istujalla on hiuksenhieno etumatka päätöksenteossa eikä Mari järkevänä naisena halunnut mennä omia reittejään – juoksemalla, taksilla tai millä tahansa.

Perille päästiin ilman mustia silmiä ja iloisen ilmapiirin vallitessa.
Meidän kämppä oli siinä oleskelutilan vieressä ja koirat olivat sitä mieltä, että mehän ei täällä olla kun meidän ihmisten äänet kuuluu koko ajan ikkunan takaa.
Wallu haukkui täydellä teholla ja Jatsi säesti ulvonnalla kuin mielenköyhä konsanaan. Minä pamautin kämmenellä ikkunaa, joka helisi ja rämisi särkymispisteessä, mutta se auttoi. Tuli hiljaisuus pirttiin ja se hiljaisuus myös säilyi.

Maanantaina Jaanan ihanan aamupalan jälkeen lähdettiin jälkimetsään.
Kerroin meidän toissayön epäonnistuneesta jäljestyksestä ja Riitta tallasi noin kilometrin mittaisen, paljon kulmia sisältävän jäljen. Kepit ja kulmat merkattiin varmuuden vuoksi. Jana oli noin parikymmentä metriä.

Jäljenajoon lähti mukaan sekalainen sakki porukkaa ja hyvä oli kun lähti. Jatsi nimittäin näytti kuin oppikirjasta peräisin olevan jäljestyksen. Ensimmäisen kepin ylitti, varmaan taas innoissaan, mutta muuten se teki loistavaa työtä. Minäkin sain kehuja äänettömästä ohjauksesta. Kehuja koiralle silloin kun on niiden aika, mutta muuten suu suppuun niin hyvä tulee.

Tiistainakin mentiin metsään, mutta tehtiin vain jana- ja ilmaisuharjoituksia.
Jatsi katseli kun Jorma käveli metsässä eli homma toimi näkömuistiperiaatteella. Kohtalaisen hyvin meni.

Samoin ilmaisuharjoitus. Jorma tallasi ihan lyhyen jäljen, johon kepit tulivat aika tiheään. Pääpaino oli nyt vain keppien tuonnissa ja se toimi hyvin.

Keskiviikkona mentiin Marin ja Satun kanssa pellolle. Tein Jatsille lyhyehkön jäljen, että se samalla vahvistaisi ilmaisua. Eipä ollut ongelmia. Se meni tarkalleen jäljellä kuin juna ja kepit nousivat. Tällä kertaa se hätäili viimeisen kepin kanssa, joka oli ihan lähellä tienreunaa. Nappasi suuhun ja yritti jatkaa matkaa, mutta muistutin vähän, mitä piti tehdä. Sitten mahtavat narupallopelit palkaksi.

No niin. Eri palikat olivat kasassa. Jana, ilmaisu ja jäljellä pysyminen. Torstaina Miimi tallasi Jatsille voittajaluokan kisajäljen.

Janalla Jatsi vähän harhautui sivuun, mutta houkuttelin etenemään suoraan.
Poimi jäljen, tarkisti pari metriä takajälkeä ja kääntyi oikeaan suuntaan. Hyvä hyvä!

Ensimmäinen keppi löytyi ja työskentely oli tasaisen varmaa. Ensimmäinen terävä kulma meni minun takia vähän haastavaksi. Olin aivan ajatuksissani ja kävelin Jatsin perässä sen kulman yli. Jatsi pyöri ja etsi, meni tulojälkeä muutaman metrin ja lähes säpsähti, että näin ei saa tehdä. Se lähti etsimään ja tuli saman tien oikealle jäljelle.

Toinen tenkkapoo tuli erään tien ylityksessä. On saattanut olla paljonkin kulkijoita ja muuta harhajälkeä, mutta hissukseen odotin ja sieltä se minun höppänä kaivoi jäljen esiin.
Viimeinenkin keppi löytyi ja voi taivas mikä voittajafiilis meillä oli! Ei mitään rajaa riemulla! On se vaan pitkä matka taivaltaa puolitoista kilometriä siksakkia metsässä ja skarppina koko ajan.

Siihen oli hyvä lopettaa jälkitreenit. Suotta haukata liian isoa palaa, ettei mene turhaan pieleen.
Miimiltä sain hyvän vinkin kokeisiin. Epäonnistumisen varalta on hyvä pitää omaa keppiä mukana ja tehdä pieni jälki, että saa koiralle hyvän mielen jos varsinainen jälki ei pelitä.
Minä kyllä luulen, että nämä osaavat loogisesti järkeillä asioita. Jatsi ihan kuin näytti itselleen ja muille, että takuulla osaa tämän homman eikä antanut itselleen mahdollisuutta jäädä ilman palkkaa. Niin täydellisesti meidän kaikki harjoitukset menivät leirin aikana.

Esineruutua tehtiin vain yhden kerran ja siinä oli sama irtoamisongelma kuin viime aikoina muutenkin. Etsii enimmäkseen etureunasta. Lisää treeniä, eipä siinä muuta.

Keskiviikkona oli ohjelmassa viestitreenit. Jatsi juoksi Miimille ja mukana olivat myös Satu, Sirkku ja Susu, Sanni, Jossu ja Sisu, Maarit, Eeva ja Huti sekä Anne ja Mari Talan ja Jiron kanssa.
Sisu oli juossut pariasataa metriä ja pistettiin se Jatsin kanssa pitempää matkaa juoksemaan. Hyvin onnistuivat lähetykset kummassakin päässä.
Jatsi oli aivan liekeissään päästessään pitkästä aikaa toisen lempilajinsa kimppuun.
Susu, Huti, Jiro ja Tala juoksivat Jatsin johdatuksella lyhyempää matkaa.

Perjantaina oli halukkaita viestille ja siispä otettiin treenit. Mukana olivat Sisun ja Talan jengi ja Inkeri Jatsilla apuohjaajana.
Tala pääsi juoksemaan vähän pitempää matkaa ja nyt vaihdettiin välillä järjestystä. Sisu juoksi kolmannen taipaleen veturina ja vähän epäröi, mutta Sannin kutsulla jatkoi perille. Neljäs taival meni myös Sisun vetämänä ja silloin ei ollut enää mitään vaikeutta. Vauhtia piisasi ja suunta oli selvillä.

Viimeiselle taipaleelle laitettiin Tala veturiksi. Kylläpä otti koville pikkupojan kupoliin. Se juoksi omalle ihmiselleen Annelle, mutta silti sitä jouduttiin huutamaan useamman kerran, että rohkeni jatkaa matkaa perille asti. Tala rojahti pitkälleen ja joi vedenkin makuultaan, niin poikki se oli. Siinä sen näki, että vaikka matka oli lyhyt, ei pidä aliarvioida henkistä kuormitusta.
Jatsilla olisi ollut virtaa paljon pitemmillekin matkoille eikä uppo-outo apuohjaaja merkinnyt mitään. Pääasia, että narupallo kävelee metsään ja sitä kohti juostaan. Hieno viestiporukka, ensi vuonna mennään ainakin puolta kilometriä!

Entäs se vapaa-aika?
Maanantaina oli virallinen tutustumiskierros ja siihen sai aikaa tärvättyä yllättävän kauan. Suurin osa porukasta oli ennestään tuttuja keskenään, mutta silti oli kiva kuulla sekä uusien että tuttujen tarinoita.

Iltakisoissa sai liikuntaa sekä koirat että omistajat ja viimeisenä iltana jätettiin koirat suosiolla huilaamaan. Kyllä ne olivat jo oman osansa tehneet ja ihmisille järjestyi vähän älynystyröitten hierontaa tietokilpailun muodossa. Ei ne kysymykset mitään, mutta kun ne piti ensi löytää. Siinä tuli vaikka minkälaista kaaosta kun jengi rumusi paikat mullinmallin.

Suvirannan saunassa oli makoisat löylyt ennallaan ja kun iltapala oli jo kuudelta, jäi aikaa ja mahaa omille myöhäisillan herkutteluille. Hannelta saa näköjään aina jotain ideaa grillaukseen ja tänä vuonna oli kova sana mozzarellatikut sweet chili –dipillä. Tähän lisäksi suolakeksejä briejuuston ja viinirypäleitten tai nektariinien kanssa niin a vot! Kulinaarinen nautinto ei siitä enää juuri parane.

Puhumattakaan liemiravinnosta. Aussieporukka osaa ottaa sidukkaa ja sen semmoista sivistyneesti, mutta myös ilon irti itse asiasta. Viimeisenä iltana oltiin aluksi korkit, sitten sipsit ja nakit silmillä ja lopuksi perseet olalla. Naama oli kipeänä naurusta, mutta se vaiva ei kai ole sieltä epäterveellisimmästä päästä.

Kylmä oli kuin ryssän helvetissä, paitsi perjantaina. Totta kai sää lämpeni kun kotiinlähtö koitti ja yli pyyhkäisi myös jo perinteeksi muodostunut leirinloppumismyrsky. Salamoi ja jyrähteli ihan kuin viime vuonna. Saapa nähdä, onko kaksi kolmannetta vai kuinka.

En tiedä, missä lienen ensi kesänä, mutta jollain tavalla täytyy järjestäytyä paikalle. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Huti ja Jiro juoksi kans keskiviikkona!! Elähän ala huneroksi ;)

Hanna kirjoitti...

No ilimanko mulla nakutti takaraivossa, että joku unohtui! Korjataan :D