Loma jatkuu eikä ole ainakaan huononemaan päin

Elinalla oli eilen vapaata palveluksesta ja sovittiin, että lähdetään heti aamusta marjaan ja sieneen. Päätettiin mennä Sipriin, koska minulla oli sinä päivänä muutakin asiaa kaupunkiin.

"Aamu" on liukuva käsite ja minun käsitykseni on, että "hyvissä ajoin" ja se taas tarkoitti talonväen herättämistä. Pasi heräsi Turren piippaukseen ja luuli, että sillä oli kamala hätä ulos.
Koira pääsi ulos ja isäntä sai huomenentoivotukset ja vattutortun syliinsä. Eipä olisi ilmeen perusteella voinut olla enempää hämmästynyt näin aamutuimaan! Pääsinpäs yllättämään.

Elina heräsi koirien tervetuliaisseremoniaan, kun ne alkoivat kurkut suorana huutaa toisilleen päin näköä. Itse olen aamuäreä, kaikki tietävät sen ja osaavat suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Elina sen sijaan oli oma aurinkoinen itsensä, jopa niin helvetillisen metelin herättämänä.

Elina kertoi, että Pasi ja Jiri olivat yhteen ääneen edellisenä päivänä sanoneet, että Jatsi voisi jäädä meille loppuviikoksi. Että saisin niinkun viettää lomaa ihan kaikessa rauhassa. Öh... joo. Ai että saisin vai? Ei tullut kauppoja ihan vielä tällä syönnillä.

No, aamukahvin jälkeen lähdettiin metsään. Monta paikkaa katsottiin ja muutama kanttarelli löytyi, mutta torvisienipaikka ammotti tyhjyyttään. Jonkin verran keräsin mustikoita ja koirat saivat hunttasta pari tuntia pitkin metsiä.
Huonon saaliin jälkeen otettiin Turrelle hakuharjoitus. Menin piiloon ja Elina lähetti Turren etsimään. Hyvin löysi ja haukku raikui. Ei ole taidot unohtuneet.

Kierroksen jälkeen syötiin ja jouduin ampaisemaan suoraan pöydästä liikkeelle. Jätin Jatsin Elinan ja Jirin hoitoon ja menin hakemaan Marin ja Wallun. Lupasin lähteä oikeaksi kädeksi mukaan käyttämään Wallua eläinlääkärissä ja reissu meni hyvin. Martina ei tällä kertaa joutunut tahtomattaan tarkastelemaan Wallun hammaskalustoa.
Lääkärireissun jälkeen lähdettiin porukalla Elinan luokse torttukahville. Saan kuulemma tehdä vattutorttua toisenkin kerran.

Kun Wallu ei ollut vielä käynyt lenkillä, hoidettiin se homma pois päiväjärjestyksestä. Wallu ja Turre eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan ja kohtaamista varten piti hieman varustautua. Kesti kotvasen, ennen kuin raivoraittiin perheen saunan uumenista löytyi tyhjä oluttölkki. Kiviä sisään ja se oli siinä. Muutaman kerran Wallu yritti urmuttaa Turrelle, mutta rapsaus räminäpurkista rauhoitti tilanteet. Lenkki meni rauhan ja sopusoinnun vallitessa. Loppuajasta pojat yrittivät pientä leikinpoikasta, mutta siihen ei ihan riittänyt rohkeus. Ehkä seuravalla kerralla. Lammella yritettiin saada Turre uimaan, mutta Wallu vain esitti hienoja hyppyjään.



Lopulta porukka väsyi ja homma meni katseluksi ja räksyttämiseksi, kun kukaan ei enää jaksanut lähteä keppejä saalistamaan.




Suunniteltiin, että Elina lämmittää pihasaunan ja tullaan myöhemmin kylpemään. Lenkin jälkeen Turre pääsi kotiin huilimaan ja me lähdettiin Rantakylään. Jarno teki salaattia ja grillattiin kanafileitä. Kylläpä oli hyvää, mutta kieltämättä alkoi siinä vaiheessa olla jo nälkäkin.

Minulla oli vielä virkamatka edessä. Josepan johtokunta kokoontui kuunari Elinan kannella ja tehtäväni oli kuvata heidät tulevaa lehteä varten. Tyypit olivat todella innoissaan. Mitäs muuta normaali suomalainen rakastaa niin paljon kuin yllättäen kuvattavaksi joutumista.
Kuunari on yksi niistä harvoista paikoista, johon saa ottaa koiran mukaan ja Mari toimi kuvausten ajan lapsenvahtina. Mitä lie höpötellyt Jatsille mukamas minun huomaamatta...



Elinan luona vierähti ilta huomaamatta aika myöhälle saunomisineen ja höpöttelyineen. Kiitokset teille, rakkaat ystävät, kaikesta äksönistä. Tästä jos päivä vielä paranee, menee se jo pilaantumisen puolelle.

Välillä pitää keskittyä arkihommiin. Pyykkikoneen pyöriessä joutaa miettimään, hakisiko viimein bensaa ruohonleikkuriin vai liippaisiko viikatteen. Jotain tuolle pihalla rehottavalle viidakolle pitäisi tehdä.

Kommentit

Elina sanoi…
"Elina sen sijaan oli oma aurinkoinen itsensä, jopa niin helvetillisen metelin herättämänä."

Kuka??? Jotenkin en itseäni tunnista tuosta lauseesta...... ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla