lauantai 17. huhtikuuta 2010

Päivä 2

Viime yö meni oikein rattoisasti, Pamilla ainakin. En voi puhua omasta puolestani, koska en vaan ole tottunut siihen, että 20 kiloa koiraa makaa päällä joko pitkittäin tai poikittain. Jos ei päällä niin vieressä, mahdollisimman lähellä kuitenkin. Siinä sille koiraeläimelle tulee kuuma ja se alkaa läähättää. Läähätys taas pistää löystyneen joustinpatjan pomppimaan ja ihmisolennon sen mukana. Kiitti mulle riitti. Sen sortin tuuditusta en kaivannut, Pampula tuvan puolelle ja rauha maahan.

Välillä heräsin pieneen piippaukseen, mutta kylmetin mieleni ja annoin olla. Olisi kannattanut käydä vilkaisemassa, koska aamulla löytyi lattialta semmoinen määrä paskaa, että ei mitään rajaa. Onneksi tosi kuivia ja helposti siivottavia pökäleitä. Kyllähän minä ehdotin arvon neideille iltasella, että olisi suotavaa käydä pihalla. Ei soveltunut prinsessojen hipiälle ja sitten tuli hätä kesken yön. Sen siitä sai.

Aamulla lähdettiin mökille. Jatsi kiepautti hillittömät pyllyhepulit eikä voinut käsittää, miksi Pami ei lähtenyt leikkiin mukaan. Syönnin jälkeen käytiin kävelemässä. Pami tilasi lenkkinsä lyhyenä ja tasaisella tiellä. Odottava äiti on aina oikeassa, kun liikunnasta on kyse. Parempi kaksi pientä kuin yksi megamallin lenkki, josta ei tule kuin huono olo.

Omaakin mahaa nipisteli inhottavasti ja alhainen hemoglobiini väsytti, joten loppu päivä vietettiin hiljaiseloa. Pami viihtyi hyvin sylissä ja muuten hyväiltävänä eikä Jatsi ollut yhtään mustankipeä. Kai se tajusi, että systerillä ei ole nyt ihan kaikki kondiksessa.

Tässä tietsikalla ollessani havahduin kamalaan vahtihaukkuun ja vilkaisin ikkunasta ulos. Naapurin poika hölkkäsi tiellä ja kaksi tuttua otusta säntäsi kohti kuin petolauma konsanaan. Ryntäsin kuistille:
"KOIRAT JUMANKAUTA!!!"
Koirat tulivat kipinkapin pihaan ja minä pahoittelin tapahtunutta. Pyysin vielä tyyppiä laittamaan portin kiinni, ettei seuraava kulkija säikähdä pahemmin.

Portti on viime aikoina ollut auki, koska Jatsi on tyytynyt haukkumaan kulkijat vartiopaikaltaan kuistinnurkasta. Ei ainakaan kukaan ole käynyt valittamassa rei'itettyjä lahkeitaan. Ilmeisesti siskolle piti näyttää, miten täällä pidetään kylänväki kurissa ja joukossahan tyhmyys tunnetusti tiivistyy. Nyt se portti pysyy kiinni ainakin tämän viikonlopun ajan.

Ei kommentteja: