maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pyörälenkki kuskin kanssa

Kävin Jatsin kanssa viikonloppuna kaupungissa sivistäytymässä. Kaupunkilaissyntyiselle maalaissielulle pitkän kaupungissa asumisen jälkeen lopulta sielunrauhan maalla saaneelle ihmiselle ja maalaiskoiralle hihnalenkki kaupungin humussa voi olla eksoottinen kokemus ja sitä se oli jälleen kerran.

Olimme jo pitkät kierrokset kävelleet, kun kadun toisella puolella vastaan pyöräilevä mieshenkilö sai aikaan epätodellisen tunteen tuntemisen suhteen ja tunne oli molemminpuolinen. Lopulta lamput syttyivät molemmilla. Sehän oli kiva punkkariystäväni Mikko, joka oli jälleen vaihtanut pääharjaksensa väriä.

Käännyin tulosuuntaan, johan tuota tuli käveltyä. Käytin tilaisuuden hyväksi ja hyppäsin tarakalle ottamaan kyytiä. Jatsi jatkoi vierellä raviaan ja vain vähän ihmetteli talutustekniikkaa.

Muutaman korttelin matkalle osui hämmästyttävä määrä pikkuräksyjä säikyttelemään. Jatsiin voi luottaa kuin viiden kuution siirtolohkareeseen; kun se on johonkin asetettu niin siinä se myös pysyy. Ohitustilanteissa katseli minua ylpeänä "kamala mitä käytöstä, minä en ainakaan rähjää tuolla tavalla" -ilmeellään.
Ei puhettakaan hihnan kiristymisestä, saati että olisi tempaissut koko komeuden kumoon. Siinä rytäkässä olisi voinut mennä halki ja poikki kaksi kalloa ja muutama raaja sekä fillarinrunko vähintään mutkalle.

Ei kommentteja: