torstai 26. elokuuta 2010

Kylläpä tiesi jälkeä ajaneensa!

Tänään oli viimeiset viralliset jälkitreenit. Sillä aikaa kun jäljet vanhenivat, iltaa juhlistettiin nyyttärihengessä erilaisilla herkuilla.

Vaikka kulunut kesä oli jonkin aikaa lämpötilan puolesta aika rankka, ryhmäläiset edistyivät tosi hyvin.
Suzy-bokseri oppi ilmaisun ja rauhallisempaa jäljestystä, kun taas Moona-snautserilla kasvoi varmuus ja taistelutahto huimaa vauhtia. Ohjaajatkin kehittyivät samaa tahtia. Hyvä tytöt, tästä jatketaan!

Minä tallasin Moonalle suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen ja Moona teki tarkkaa työtä. Sen helpommin luettavaa koiraa tuskin on.

Miimi oli myös mukana ja teki Suzylle janaharjoituksia. Yksi ainakin meni tosi hyvin, joten siitä se lähtee.

Susanna tallasi Hippikselle jäljen, joka olisi voinut olla pitempikin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Kotona olen tehnyt pitempää jälkeä, joten välillä voi ottaa kevyemmin. Varsinkin kun kyseessä on suht nuori koiranalku.

Entäs Jatsi? Näytti tänä iltana aussiemaiset temppunsa. Pyysin Marjoa tallaamaan jäljen, kun osasi viimeksi sen tehdä niin mainiosti. Pyysin suunnilleen samanpituinen, ei ainakaan lyhyempää kuin viikko sitten.

Jana oli jotain 40 metriä ja meni hyvin. Jäljen poimi oikeaan suuntaan, oikein hienoa. Tuuli kohtalaisen navakasti ja ensimmäisen kepin bongasi reilusti syrjästä. Nuuski niin että idioottikin liinan päässä olisi tajunnut, että keppi löytyi. Ei nostanut, vaan mulkaisi minua syrjäkarein sen näköisenä, että "Hyi, taas vieras keppi, en muuten nosta. Mitähän mamma tekee?"
En tehnyt mitään. Poimin kepin talteen ja jatkettiin töitä. Ilmeisesti toiselle kepille mennessä se oli funtsinut asiaa tarpeeksi ja todennut taskussa olevat namit menetetyiksi, jos ei toimita keppejä perille. Harvinaisen viisaasti ajateltu, koska muilla kepeillä ei ollut enää mitään ongelmia.

Mutta jälkeä riitti! Kuudennella kepillä oltiin vielä ihan keskellä korpea. Onneksi Marjo ja Susanna olivat mukana, joten jäljentallaaja itsekin pääsi hämmästymään keppien määrää. Niitä oli tosiaan seitsemän, mutta mikäpäs siinä. Kyllä Jatsi jaksoi.
Enkä liioittele, jos väitän jäljen olleen ainakin kaksi kilometriä pitkä. Kerrassaan mahtava treeni.

Kiitokset tytöille mukavasta seurasta! Jatketaan epävirallisissa merkeissä tästä eteenpäin.

Ei kommentteja: