sunnuntai 8. elokuuta 2010

Yksi ystävä poistui

Mari kertoi eilen, että Wallun epilepsia on pahentunut eikä lääkitys enää pure. Hän teki päätöksen, joka ihmisellä on oikeus tehdä uskollisimman ystävänsä parhaaksi.

Menin aamulla Rantakylään jättämään Wallulle viimeiset jäähyväiset. Vastassa oli pieni ruskea pyörremyrsky, joka tervehti riehakkaaseen tyyliinsä. Koko koirannaama naurussa se nuoli kyyneleet silmistäni ja sitten leikittiin piippaavalla kärsäkkäällä.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se jaksoi säilyttää iloisuutensa ja huumorintajunsa aina kun siihen oli vähänkin aihetta.
Jatsi inhosi aluksi Wallua sen äänekkään räyhäämisen takia, mutta aikaa myöten niistä kasvoi kaverukset, joiden älyllinen mittelö oli vertaansa vailla.

Ei ole väliä kuoleeko koira vanhuuttaan vai joudutaanko se lopettamaan jo nuorena. Kun elämäntehtävä on täytetty, on vain osattava päästää irti. Tuska kestää aikansa, mutta muistot säilyvät ikuisesti.

Hyvästi, rakas Wallu! Opetit meille niin paljon. Kiitos siitä.

1 kommentti:

Eeva kirjoitti...

Todella kauniisti sanottu ja aivan totta. Rakkautta on päästää irti vaikka se tapahtuisikin aivan liian pian.. :(