Ahkeruus on ilomme
Tiiättekö mitä? Saunapuut loppuivat!
Saunan kylmeneminen on suomalaisessa taloudessa sen sortin synti ja häpeä, että sitä ei kehtaa kauan sivusta katsella. Vein pojat omaan päivätyöhönsä ja siirryin tuumasta toimeen. Kaivoin lähes kelvottomaksi lahonneen sahapukin hangesta esiin ja laitoin pokasahan soimaan. Joku näsäviisas voisi ihmetellä, että eikö siinä torpassa muka ole työtä helpottavaa moottorisahaa. Kyllä on. Aidan yli vain ei aina tarvitse mennä siitä matalimmasta kohdasta. Syystä että, allekirjoittanut on viime aikoina rasittanut itseään ruumiillisesti niin vähän, että hartialihakset suorastaan iloitsivat saunapuitten loppumisesta. Saan mainita, että oli yllättävän rankkaa hommaa äkkiseltään tuo sahaaminen. Koko yläkroppa siinä vetristyi. Ei näillä palkoilla urakkahommiin viitsi ruveta, mutta kunhan kihnutin jonkin verran näkyvää aikaiseksi.
Siinä vaiheessa kun paikat vapisivat ja hiki kaatui päältä, menin sisälle ja aloin tehdä kääretorttua kun tuntui virtaa riittävän. Jatsi tuli viereen norkoilemaan "mitä teet, voinko auttaa" -ilme naamallaan. Annoin sen lipoa kananmunan kuoresta loput valkuaiset. Sepä nappasi koko kuoren ja pakeni pedilleen. Ei tainnut niin hyvää olla kuin luuli, koska sain siivota kuorisilpun pois. Sen sijaan torttupohjan poiston jälkeen leivinpaperi sai perusteellisen putsauksen.
Jatkoin puusavottaa vielä iltapäivällä ja homma helpottui, kun pilkkeet siirtyivät takaisin katon alle lapsityövoiman kuljettamina.
Iltaruokailun jälkeen tuntui ihan siltä kuin olisi töitä tehnyt. Hämmästyttävää.
Jatsin lenkitys oli vielä edessä ja kehtuutti hemmetisti. Sunnittelin jo lähteväni pyörällä sotkemaan, mutta ajatus kelirikon pehmentämistä teistä ei houkutellut yhtään. Parempi vaan pistää töppöstä toisen eteen. Käytiin jäällä pieni lenkki ja Jatsi löysi edellisellä keikalla löytämänsä puupalikan. Naapurin isäntä oli mökillä ja Jatsin hyväkäs sai hänet narrattua heittämään palikkaa. Hypnoottinen tuijotus teki sen taas.
Saunan kylmeneminen on suomalaisessa taloudessa sen sortin synti ja häpeä, että sitä ei kehtaa kauan sivusta katsella. Vein pojat omaan päivätyöhönsä ja siirryin tuumasta toimeen. Kaivoin lähes kelvottomaksi lahonneen sahapukin hangesta esiin ja laitoin pokasahan soimaan. Joku näsäviisas voisi ihmetellä, että eikö siinä torpassa muka ole työtä helpottavaa moottorisahaa. Kyllä on. Aidan yli vain ei aina tarvitse mennä siitä matalimmasta kohdasta. Syystä että, allekirjoittanut on viime aikoina rasittanut itseään ruumiillisesti niin vähän, että hartialihakset suorastaan iloitsivat saunapuitten loppumisesta. Saan mainita, että oli yllättävän rankkaa hommaa äkkiseltään tuo sahaaminen. Koko yläkroppa siinä vetristyi. Ei näillä palkoilla urakkahommiin viitsi ruveta, mutta kunhan kihnutin jonkin verran näkyvää aikaiseksi.
Siinä vaiheessa kun paikat vapisivat ja hiki kaatui päältä, menin sisälle ja aloin tehdä kääretorttua kun tuntui virtaa riittävän. Jatsi tuli viereen norkoilemaan "mitä teet, voinko auttaa" -ilme naamallaan. Annoin sen lipoa kananmunan kuoresta loput valkuaiset. Sepä nappasi koko kuoren ja pakeni pedilleen. Ei tainnut niin hyvää olla kuin luuli, koska sain siivota kuorisilpun pois. Sen sijaan torttupohjan poiston jälkeen leivinpaperi sai perusteellisen putsauksen.
Jatkoin puusavottaa vielä iltapäivällä ja homma helpottui, kun pilkkeet siirtyivät takaisin katon alle lapsityövoiman kuljettamina.
Iltaruokailun jälkeen tuntui ihan siltä kuin olisi töitä tehnyt. Hämmästyttävää.
Jatsin lenkitys oli vielä edessä ja kehtuutti hemmetisti. Sunnittelin jo lähteväni pyörällä sotkemaan, mutta ajatus kelirikon pehmentämistä teistä ei houkutellut yhtään. Parempi vaan pistää töppöstä toisen eteen. Käytiin jäällä pieni lenkki ja Jatsi löysi edellisellä keikalla löytämänsä puupalikan. Naapurin isäntä oli mökillä ja Jatsin hyväkäs sai hänet narrattua heittämään palikkaa. Hypnoottinen tuijotus teki sen taas.
Kommentit