tiistai 7. huhtikuuta 2009

Liikunnallinen päivä

Vähiin käy ennen kuin loppuu, lumi nimittäin. Mutta hankiainen jatkuu ja se on käytettävä hyväksi.
Hyppäsin aamulla vaihteeksi suksille ja lähdettiin Jatsin kanssa katselemaan maisemia. Hiihdin peltojen poikki Rianniemen suuntaan ja sieltä järvelle. Oli niin mukava mennä kun ei ole teihin sidottu. Rajoittavia tekijöitä on yleensäkin liikaa. Talvella upottava hanki ja kesällä kaikenmaailman ryteiköt.

Pitoa ei ollut suksenpohjissa yhtään, mutta eipä haitannut kun lääniä riitti luistelutekniikkaan. Uskomatonta, miten meno oli helppoa ja kevyttä verrattuna edelliseen hiihtoretkeen. Ei se ole mikään ihme, että kilpahiihtäjät rukkaavat kemiallisesti pientä hienosäätöä veriarvoihinsa kun tavan tallaajallakin ero on huima pelkästään luonnonmukaisilla konsteilla. Meikätytön lääkitys on nimeltään Obsidan ja menee suoneen ihan ilman piikitystä.
Jatsilla oli lystiä. Se paineli aika laajoja kaarroksia, mutta piti toisella silmällä vähän vahtia. En millään niin vauhdilla päässyt etenemään, että olisin ehtinyt karata näkyvistä.
Noin tunnin lenkki, reilun hengästynyt hiihtäjä ja sohvalle samantien rojahtanut koira. Ei mennyt hukkaan.

Iltapäivällä mentiin vielä poikien kanssa naapurin pellolle mäkeä laskemaan. Aika loiva, mutta muuten hyvä. Hanki kantoi nassikat, mutta minut enää vain vaivoin. Laskin useita mäkiä, mutta ylös kiipeäminen kävi turhan rankaksi kun noin joka kolmannella askeleella putosin syvemmälle. Jäin antamaan vauhtia pojille. Jatsikin sitä paitsi riivautui ihan höpelöksi kun minä istuin pulkkaan. Pojat saivat laskea mäen vaikka päällään, mutta minun pulkassa pysymiseen se ei luottanut tippaakaan. Vai mikä lie ollut taka-ajatuksena.
Välillä syötiin eväitä ja oli mukavaa.

1 kommentti:

Aija kirjoitti...

Teillä se elämä on lystiä! Täällä toiset onnettomat tientallaajat jakavat jälleen postia pohkeet paukkuen. Onneksi huomenna pääsee lomille, saan varmaan oikeasti noihin koipiini jonkun pohjelihaksen repeämän...