lauantai 25. huhtikuuta 2009

Tapahtuipa lenkillä

Alkumatkasta iloitsin auringosta, kevään tuoksusta ja korvia hivelevästä linnunlaulusta. No se lysti loppui lyhyeen.

Jatsi mennä humputteli viitisen metriä edelläni, kun uusi naapuri, kaukkarinomistaja, alkoi möykätä pihallaan.
"Pistä se koira kiinni! Soitanko eläinlääkärin?" Täh? (toim.huom.)
"Joojoo soita vaan", huusin takaisin.
"S**tana jos aletaan pilkkua viilata niin viilaan minäkin! KUULITKO? Pistä se koira liekaan! Vai laskenko oman irti? Tullee varmana rukkaset!"

Laitoinhan minä, parinkymmenen metrin päässä. Siinä, missä normaalistikin Jatsin kytken kun tullaan isommalle tielle.
Pitääkö tässä ruveta pelkäämään? Eihän sitä tiedä missä se koiraansa lenkittää. Jossain metsän siimeksessä saattaa hyvinkin päästää irti, viimeistään siinä vaiheessa kun meidät huomaa.

Tuohon pilkun viilaukseen viitaten, joku naapuri oli tehnyt ilmoituksen kun koiraparka haukkua louskutti narun jatkeena päivät pitkät. Ei pahemmin hauku enää kun ääni on käheänä. Miekkonen oli vaan vissiin vähän vetäissyt hernettä tuulettimeen, mutta mitenkäs muutenkaan hyvin koiransa hoitava kansalainen moiseen voisi suhtautua.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Reissun edetessä rusakko otti hatkat ojan takana noin kahden metrin päässä Jatsin kuonosta. Rivakkana koirana Jatsi ehti ottaa pari loikkaa, kunnes ärjäisin ja koira nauliutui niille sijoilleen. Mahtavaa! Sain pysäytettyä perselähdön pupusta ihan noin vaan! Sitten etsittiin hyvä keppi, että saa jotain luvallista saalistaa. Ihan näytti, kuin Jatsikin olisi ollut vähän polleana käytännön tottelevaisuudestaan.

Ei kommentteja: