maanantai 4. tammikuuta 2010

Töihin töihin, sanoi Lapatossu, mutta ei sitä mihin töihin ja millä palkalla

On se vaan kiva lähteä johonkin aamulla ja tehdä jotain järkevää. Silläkin uhalla, että näin ensimmäisenä päivänä meni suurin osa ajasta ihmetellessä, että mitähän järkevää tekisi kun mitään ei osaa.

Olen siis tästä eteen päin muutaman kuukauden työelämävalmennuksessa Karjalan Heilin, Joensuun seudun kaupunkilehden, toimituksessa. Työttömänä ja päivärahoilla, mutta kuitenkin työntämässä varvasta johonkin rakoon. Hyvä systeemi.

Itse nimitys on vaan edelleen mielestäni aika outo. Työelämävalmennus. Ihan kuin olisi joku vähäjärkinen, joka ei tiedä pätkääkään mitä työ tarkoittaa ja mitä sille asialle pitäisi tehdä. Kyllähän minä töitä osaan tehdä, en vaan tiedä mitä töitä. Tätä hommaa olen tehnyt vähän ennenkin ja tykkäsin. Siitä on hyvä jatkaa kun on tämmöinen mahdollisuus.

Tänään ei hommat rassanneet sen enempää henkisesti kuin ruumiillisestikaan. Pari pientä pätkää kirjoitin ja yritin päästä selville ohjelmasta, jolla juttuja yleensä tehdään. Kolmessa kuukaudessa todennäköisesti pääsee ideaan sisälle aika hyvin.

Ensivaikutelma lähimmistä työkavereista on hyvä ja päätoimittajakaan ei ole turhantärkeä. Pääasia, että hommat hoituu. Syömässä ja kahvilla voi käydä silloin kun huvittaa ja työajassa on joustoa molemminpuolisesti. Se antaa sellaista vapautta, josta minä tykkään. Minä nyt en voi kovin pitkälle iltoja venyttää lastenhoidollisista syistä, mutta periaate on tämä.

Tänään pääsin vähän aikaisemmin lähtemään kotiin, mutta siitä huolimatta kotihommat vei ison osan illasta. Kävin kaupassa, hain pojat ja kolasin pihan. Jatsi pomppi mukana ja söi nahkakuulaansa, jonka sisältä paljastuu jotain oranssia.
Laitoin ruokaa ja syönnin jälkeen lähdin käyttämään Jatsin lenkillä. Heittelin narupalloa umpihankeen ja viimeinen heitto oli kohtalokas. Voi koiraparkaa kun käskin sen lopulta pois kun palloa ei löytynyt, ei millään. On meillä onneksi toinen ja kaupasta löytyy lisää, mutta otti koville jättää työ kesken.

Sitten oli jo aika laittaa pojat suihkuun, iltapalalle ja nukkumaan. Kaipa tähän tottuu, melkein vuoden kotona vötkyilyn jälkeen. Kimmo on innoissaan kun pääsee koulun jälkeen iltapäiväkerhoon ja Atte tykkää hoitopaikastaan. Kunhan pojilla on asiat hyvin niin kyllä me Jatsin kanssa siinä mukana sinnitellään.

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Homma on sinulle omiaan, kun olet tuollainen verbaalivirtuoosi.