Adrenaliinipiikki heti aamusta

Piipahdin eilen illalla Huhmarissa moikkaamassa paria kaveria, jotka olivat siellä koulutusreissulla. Pojat jäivät mökille yöksi ja sovittiin Marin kanssa että käydään pienellä lenkillä aamupäivällä. Heräsin kahdeksalta ja ajattelin lojua vielä hetken sängyssä. Silmänräpäystä myöhemmin kello olikin jo kymmenen ja heräsin siihen kun vahtikoira hyppäsi vierestä kiihkeästi haukkuen. Voi sissus että säikähdin! Tällä kertaa se ei hypännyt mahani päälle, onneksi. Sekin on koettu eikä kovin mukavalta tunnu.

Wallun viime käynnistä on aikaa ja se näytti jälleennäkemisen riemunsa aussiemaiseen tyyliin. Ruskea viuhahdus täynnä iloa. Kuonontökkäisyt naamaan ja sitten se olisi ollut yhtä aika menossa ulos ja tulossa sisälle. Talviaikaan ei passaa jäädä kynnykselle toikkaroimaan, joten pukeuduin pikaisesti ja suoriuduttiin matkaan. Jatsi oli taas iloinen Wallun seurasta. Wallu on kärsinyt lihasjumituksista, mutta se puolen tunnin riekkuminen ei aiheuttanut ontumista. Hyvä niin, kyllä se siitä paranee.

Lenkin jälkeen lähdettiin mökille poikia hakemaan. Siellä oli mäenlasku meneillään ja liityin mukaan. Tie laskee mökille sopivasti, että siinä saa hyvät vauhdit eikä tarvitse autoja pelätä.

Kaipa tuommoinen leikkiminen on hyöty- ja hupiliikuntaa parhaimmillaan.
Ajolinjoja valitsemalla ja tekniikkaa hiomalla saa nauttia painovoiman vaikutuksesta mahdollisimman pitkään ja samalla liikunnallisen osuuden maksimointi menee sinne hyötypuolelle.
Jatsi ei välittänyt pulkkakyydistä, mutta juoksi kyllä uskollisesti mukana sekä ylös että alas. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos laskijat olisivat tarvinneet sen apua.

Iltasella otin vielä vähän tottistreeniä ja heittelin viimeistä narupalloa. Nyt ei ole enää sitäkään. En tiedä, miten se voi hävitä niin perusteellisesti. Jatsi etsi tehokkaasti, kunnes minä ja Kimmo ryhdyttiin auttamaan, mutta sinne se vaan jäi.
Kauppaan kai tästä on lähdettävä.

Kommentit

Miimi sanoi…
Nou hätä, Ulpukka tulee tänään etsimään ne pallot. ;-)
Satu sanoi…
Tuleeko Unelma meillekin?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla