lauantai 12. kesäkuuta 2010

Siisti sadepäivä

"Koira ei tunne hyviä tai huonoja ilmoja. Se haluaa nauttia jokapäiväisen lenkkinsä, vaikka taivaalta sataisi akkoja hameet korvissa ja sukkanauhat ties missä."

Tänään tuo jokaisesta koirakirjasta löytyvä uhkaus valui taivaalta onneksi silkkana vetenä. Harmi vaan, että tämä koiranomistaja inhoaa märissä vaatteissa kävelemistä.

En minä sadetta pelkää, koska sitä varten on sadevaatteet ja kumisaappaat. Taivaalta tuleva kosteus kyllä pysyy poissa, mutta kun siitä uskollisesta maastokuvioisesta kokovartalokondomistani kulkee ilma läpi suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin kertaalleen savut pihalle pöläyttäneestä pölynimurista. Hikinen nihkeys sadepuvun sisällä on jotain järjettömän vastenmielistä.

Eipä hätää. Puolenpäivän jälkeen sade lakkasi ja silloin me Jatsin kanssa ampaistiin ulos. Aika tarkalleen tunnin lenkki ehdittiin itikoita väistellä, kun sade jatkui. Ja entistä rankempana. Yksi velvollisuus oli kuitenkin hoidettu, joten mikäpäs siinä oli sohvalla löhöillessa lotinaa kuunnellen.

Illan mittaan sade luovutti ja astuin jälleen voittajana ulos. Alettiin treenata lätäköissä istumista, koska niitä nyt sattui pihalla olemaan. Hitaanlaisesti se istuminen kävi, mutta kävi kuitenkin.

Toinen hidas juttu on luoksetulo. Ei voi tajuta tyhmä ihminen. Enhän minä ole yrittänytkään seisauttaa tuota koiraa kesken luoksetulon, joten mistä se on keksinyt sen ärsyttävän himmaamisen?
Ei ole kauan kun ajattelin, että kunhan siitä tulee käyttövalio, niin jatketaan sitten tokoilua ja pilataan luoksetulo lopullisesti. Ehkä se on lukenut ajatukseni ja päättänyt ilmoittaa mielipiteensä moisista suunnitelmista jo hyvissä ajoin ennen KVA-kahvittelua.

Seuraaminen oli hyvää tai erittäin hyvää. Paitsi välillä. Ihme ja kumma, lätäköitten kohdalla seuraaminen oudosti väljeni ja tiivistyi taas vesiosaston jäätyä taakse. Kaipa hänen prinsessuutensa fiksusti päätteli, että hän oli jo pyllynsä kastellut, joten turha enää huijata kastelemaan tassuja.
Voi elämä tuota aussien ajattelutapaa!

3 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Meillä on myös luoksetulon himmausongelmaa havaittavissa Unnun kanssa. Totesin että lelulla sitä ei voi missään nimessä palkata luoksetulosta, koska alkaa sen vaanimisen 2-5 metriä ennen minua. Namin avulla on nyt menty ja alkaa jo paremmalta näyttämään! Alkuun autoin jo ajoissa käsillä näyttämällä oikeaan paikkaan, sitten olen myöhästyttänyt käsien siirtämistä eteen. Palkkaan sitten edestä namia syötellen ja samalla peruuttaen. Toivotaan että tällä selviäis, oli niin ärsyttävää siellä kokeessakin antaa toinen käsky kun jää metrin päähän ihmettelemään..

Hanna kirjoitti...

Allekirjoitan tekstisi täysin. Sen täytyy olla geeneissä.

Sirkku kirjoitti...

Miksiköhän kuulostaa täälläkin kovin tutulta? ;)