Syntymän ihme ja menetyksen tuska

Martta alkoi hautoa kolme viikkoa sitten ja jätin sen alle neljä munaa. Parven lisäys näin pienessä kanalassa on järjenköyhää, mutta mielestäni tyhjän pesän haudottaminen lähentelee eläinrääkkäystä. Eiköhän muutama tipu mahtune joukkoon kirjavaan.

Eilen oli 21 viikkoa täynnä ja eikö vain ensimmäinen tipu heti aamulla kuoriutunut. En ollut todistamassa tapahtumaa, mutta yhdeksän jälkeen se oli jo virkeä ja kuiva. Se sai nimekseen Ralli kun omaa niin railakkaat vauhtiviivat ja oli kovin innolla putoamassa pesästä alas. Onneksi olin paikalla, joten siirsin pesän kanoineen ja tipuineen päivineen lattiatasolle omaan häkkiin.


Illalla joukkoon liittyi kaksi tipua lisää. Viimeinen muna jäi vähemmälle huomiolle kun pienokaisten koulutus oli Martan mielestä niin mukaansatempaavaa.

Eikä niin hyvää ettei jotain pahaa, näinhän se menee. Aamusella tipuja ällistellessä muu jengi karkasi ulos ja annoimme olla kun ne yleensä meidän kotona ollessa saavat ulkoilla pihalla. Uimakoulureissulle lähtiessä ei ajettu porukkaa tarhaan ja se oli moka. Kotiin palatessa piha oli valkoisenaan höyheniä ja Peppi vain paikalla. Pojat repesivät mahdottomaan parkuun heti kun tajuttiin, että Efraim-kukolle, Bertalle ja Sikuriinalle on käynyt köpelösti. Minä olin järkytyksestä ikään kuin pois omasta ruumiista.

Onneksi kanat tulivat jostain piilosta esiin, mutta Effe pysyy poissa. Olipa hänet vienyt mikä tahansa, kanoja se oli urheasti puolustanut kun niissä ei ollut jälkeäkään.
Tulipa tehokas muistutus, että vapaana käyskentelevä siivekäs on vapaata riistaa mille pedolle tahansa.


Effe oli paitsi komea, myös äärettömän kiltti ja hyväluontoinen.

Kun Mr. Murphyn takia kaikki tapahtuu aina samaan aikaan, olemme nyt ilman kukkoa jonkin aikaa. Vastikään uutisoitiin harrastekanaloissa eri puolella Suomea tavatusta mycoplasma-bakteerista, joka on herkästi tarttuva ja aiheuttaa hengitystie- ja silmäoireita. Niinpä siipikarjaa ei toistaiseksi siirretä paikasta toiseen.

Muistot säilyvät ja elämä jatkuu muissa. Hetki sitten saapuneen tiedon mukaan viimeinenkin tipu on alkanut murtautua kuorestaan ulos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla