Johan natsasi!
Eilen aloitettiin koekausi. Ilmoittautuneita oli 12, joten tottiksen perusteella kaksi piti raakata rannalle. Pärnän alamontussa homma hoidettiin kahdella kentällä ja arpa antoi meidän tuomariksi Varma Makkosen.
Ei voi kuin pahoitella omaa laiskuuttaan, kun tottis oli talviruosteessa edelleen. Paikkamakuussa nousi kahdesti istumaan, kunnes päätti kuitenkin jäädä aloilleen odottelemaan. Seuraaminen oli väljää ja välillä edisti. Istuminen hyvä, luoksetulot hitaanpuoleisia. Eteenmeno oli vauhdikas, mutta ei kuullut/kuunnellut käskyä ja meni sen jälkeen vielä parikymmentä metriä ja sitten maahan. Noudot olivat mukiinmeneviä.
Saatiin sentään 87 pistettä ja esineruutuun suraavaksi.
Ruudun arvosteli Jouko Peuhkuri ja se oli samassa ihanassa rinteessä kuin viime kesän yökisoissa. Kaksi esinettä nousi, kunnes aika loppui. Työskentelykään ei ollut ihan parasta mahdollista. Yksi esine oli ihan etureunassa ja kuulin jälkeenpäin, että kaikki koirat olivat sen jättäneet. Tietääpähän taas, mitä treenata. Sekä kentällä että ruudussa.
Parkkipaikalle palattuamme leikitin Jatsia pallolla ja se onneton kompastui. Säikähdin, että tähänkö tämä päättyi kun koira konkkasi vasen etunen ylhäällä. Pieni venähdys, ei paniikkia.
Jäljet olivat Siprissä. Arvonnassa onnetar oli omassa kädessä ja sain otettua jäljen numero 10. Outi halusi metsään mukaan ja otin mielellään juttukaverin, koska sain viimeisen jäljen. Muut menivät hiitin taakse ja me jatkettiin matkaa Siprintietä eteenpäin melkein lammelle asti. Katsottiin vaan matkalla, että jahas, siinä on jälki, hieno maasto, mennäänpä uittamaan Jatsi ja samalla lenkille. Aikaa oli puolitoista tuntia. Siinä meni aika mukavasti höpötellessä ja Jatsin hassuttelulle nauraessa.
Katsottin janaa, että onpa loistava. Kuin ryhdikkäitten sotilaitten reunustama kunniakuja ja sen päässä loisti janamerkki. Tuossa ei koira pääse haahuilemaan vaikka haluaisi. Eikä halunnut.
Makkonen lähetti myös jäljelle. Kun lähdettiin liikkeelle, Jatsi mennä marritti kuin juna suoraan ja tasaiseen. Jälki lähti oikealle jyrkässä kulmassa, mutta takatuulessa Jatsi meni yli ja koukkasi sitten nopeasti oikeaan suuntaan. Ensimmäinen keppi oli sillä suoralla ja sen jälkeen tuli jyrkkä kulma vasemmalle. Siinä oli pientä seikkailua, mutta hyvin se selvitti itsensä jäljelle.
Metsä oli kuiva ja monin paikoin näin itsekin jäljen, mutta keskityin silti koiran tarkkailuun. Kepit nousivat kuin ikinä ei olisi ollut ongelmaa. Yritin tarjota vettä, mutta ei huolinut kun ei ennenkään ole kesken työskentelyn jääty juomaan. Se pitää opettaa, koska saattaa vielä tulla kuumempiakin jäljestysilmoja.
Viidennen kepin jälkeen Jatsi väsähti. Kuono nousi maasta ja koiraparka oli ihan poikki. Samassa katosi jälki. Kannustin etsimään, mutta ei onnistunut. Tie oli jo lähellä ja päättelin, että tuolla se viimeinen keppi jossain on oltava ja jatkoin suunnilleen samaan suuntaan minne ensin oltiin menossa. Tietämättäni kävelinkin lähes jäljellä ja Jatsi bongasi sen myös helposti. Niin pienestä se lopulta oli kiinni, mutta kyllä säikäytti! Kuutoskeppi ja mahtavat bileet sen päälle!
Keppien hakija oli tuomarin kanssa vähän matkan päässä ja pistin varman päälle juoksuksi. Aikaa jäi omien laskujen mukaan nippanappa kymmenen minuuttia.
Lähdin kävelemään autolle, jossa Outi odotti.
"Kaikki kepit!!" huusin kaverilleni.
"Mahtava likka! Upeeta!" Outi huusi ja tuli vastaan, halattiin ja naurettiin.
Sain kuulla, että janalta oli lähtenyt kaksi pistettä. Outi alkoi laskea kännykällä pisteitä.
"87 + 168... paljonko ruudusta?"
"Kakskymmentä."
"275!!!"
Se oli siinä! Alkoi hillitön huutaminen, pomppiminen, nauraminen ja itkeminen samaan syssyyn. Outi kun eläytyy asioihin ehkä vielä hiukan enemmän kuin minä, joten lystiä riitti. Minä leikin Jatsin kanssa ja Outi intoili soittamaan Miimille.
Pärnälle tultua odoteltiin tuloksia ja kas kummaa, minä tulin hopeasijalle ja sain pokaalin! Ykköstuloksia oli vain kolme.
Hilkka odotteli Lilyn kanssa, koska lupasin ottaa sen taas hoitoon kun Jarno oli raksalla ja Mari reissussa. Jatsi oli aivan poikki ja niin olin minäkin, mutta käytin Lilyn pienellä lenkillä. Sitten vain oleiltiin lopun iltaa.
Se jäikin meille yöksi. Aamulla kun päästin koirat kammariin, Lily juoksi päälläni sängyssä kahdeksikkoa. Onhan se ollut tiedossa miten pitkän yön aikana aussiekoiralle ehtii tulla kova ikävä. Käytiin pienellä kävelyllä ja sen jälkeen Lily auttoi minua kukkapenkin kanssa ja haravoinnissa. Kyllä se oli onnellinen kun pääsi pihahommiin. Minä en ihan kaikesta avusta ollut niin onnellinen, mutta lapsiin täytyy suhtautua kärsivällisyydellä ja huumorilla.
Jatsi oli vähän pahoillaan, kun ei saanut kaikkea huomiotani, mutta se oli vieläkin väsynyt eilisestä urakasta ja lepuutti jalkaansakin mielellään.
Kymmenen jälkeen Jarno ja tytöt hakivat Lilyn. Nyt huilataan vähän ja mennään sitten Miimin luokse pentuja katsomaan
Ei voi kuin pahoitella omaa laiskuuttaan, kun tottis oli talviruosteessa edelleen. Paikkamakuussa nousi kahdesti istumaan, kunnes päätti kuitenkin jäädä aloilleen odottelemaan. Seuraaminen oli väljää ja välillä edisti. Istuminen hyvä, luoksetulot hitaanpuoleisia. Eteenmeno oli vauhdikas, mutta ei kuullut/kuunnellut käskyä ja meni sen jälkeen vielä parikymmentä metriä ja sitten maahan. Noudot olivat mukiinmeneviä.
Saatiin sentään 87 pistettä ja esineruutuun suraavaksi.
Ruudun arvosteli Jouko Peuhkuri ja se oli samassa ihanassa rinteessä kuin viime kesän yökisoissa. Kaksi esinettä nousi, kunnes aika loppui. Työskentelykään ei ollut ihan parasta mahdollista. Yksi esine oli ihan etureunassa ja kuulin jälkeenpäin, että kaikki koirat olivat sen jättäneet. Tietääpähän taas, mitä treenata. Sekä kentällä että ruudussa.
Parkkipaikalle palattuamme leikitin Jatsia pallolla ja se onneton kompastui. Säikähdin, että tähänkö tämä päättyi kun koira konkkasi vasen etunen ylhäällä. Pieni venähdys, ei paniikkia.
Jäljet olivat Siprissä. Arvonnassa onnetar oli omassa kädessä ja sain otettua jäljen numero 10. Outi halusi metsään mukaan ja otin mielellään juttukaverin, koska sain viimeisen jäljen. Muut menivät hiitin taakse ja me jatkettiin matkaa Siprintietä eteenpäin melkein lammelle asti. Katsottiin vaan matkalla, että jahas, siinä on jälki, hieno maasto, mennäänpä uittamaan Jatsi ja samalla lenkille. Aikaa oli puolitoista tuntia. Siinä meni aika mukavasti höpötellessä ja Jatsin hassuttelulle nauraessa.
Katsottin janaa, että onpa loistava. Kuin ryhdikkäitten sotilaitten reunustama kunniakuja ja sen päässä loisti janamerkki. Tuossa ei koira pääse haahuilemaan vaikka haluaisi. Eikä halunnut.
Makkonen lähetti myös jäljelle. Kun lähdettiin liikkeelle, Jatsi mennä marritti kuin juna suoraan ja tasaiseen. Jälki lähti oikealle jyrkässä kulmassa, mutta takatuulessa Jatsi meni yli ja koukkasi sitten nopeasti oikeaan suuntaan. Ensimmäinen keppi oli sillä suoralla ja sen jälkeen tuli jyrkkä kulma vasemmalle. Siinä oli pientä seikkailua, mutta hyvin se selvitti itsensä jäljelle.
Metsä oli kuiva ja monin paikoin näin itsekin jäljen, mutta keskityin silti koiran tarkkailuun. Kepit nousivat kuin ikinä ei olisi ollut ongelmaa. Yritin tarjota vettä, mutta ei huolinut kun ei ennenkään ole kesken työskentelyn jääty juomaan. Se pitää opettaa, koska saattaa vielä tulla kuumempiakin jäljestysilmoja.
Viidennen kepin jälkeen Jatsi väsähti. Kuono nousi maasta ja koiraparka oli ihan poikki. Samassa katosi jälki. Kannustin etsimään, mutta ei onnistunut. Tie oli jo lähellä ja päättelin, että tuolla se viimeinen keppi jossain on oltava ja jatkoin suunnilleen samaan suuntaan minne ensin oltiin menossa. Tietämättäni kävelinkin lähes jäljellä ja Jatsi bongasi sen myös helposti. Niin pienestä se lopulta oli kiinni, mutta kyllä säikäytti! Kuutoskeppi ja mahtavat bileet sen päälle!
Keppien hakija oli tuomarin kanssa vähän matkan päässä ja pistin varman päälle juoksuksi. Aikaa jäi omien laskujen mukaan nippanappa kymmenen minuuttia.
Lähdin kävelemään autolle, jossa Outi odotti.
"Kaikki kepit!!" huusin kaverilleni.
"Mahtava likka! Upeeta!" Outi huusi ja tuli vastaan, halattiin ja naurettiin.
Sain kuulla, että janalta oli lähtenyt kaksi pistettä. Outi alkoi laskea kännykällä pisteitä.
"87 + 168... paljonko ruudusta?"
"Kakskymmentä."
"275!!!"
Se oli siinä! Alkoi hillitön huutaminen, pomppiminen, nauraminen ja itkeminen samaan syssyyn. Outi kun eläytyy asioihin ehkä vielä hiukan enemmän kuin minä, joten lystiä riitti. Minä leikin Jatsin kanssa ja Outi intoili soittamaan Miimille.
Pärnälle tultua odoteltiin tuloksia ja kas kummaa, minä tulin hopeasijalle ja sain pokaalin! Ykköstuloksia oli vain kolme.
Hilkka odotteli Lilyn kanssa, koska lupasin ottaa sen taas hoitoon kun Jarno oli raksalla ja Mari reissussa. Jatsi oli aivan poikki ja niin olin minäkin, mutta käytin Lilyn pienellä lenkillä. Sitten vain oleiltiin lopun iltaa.
Se jäikin meille yöksi. Aamulla kun päästin koirat kammariin, Lily juoksi päälläni sängyssä kahdeksikkoa. Onhan se ollut tiedossa miten pitkän yön aikana aussiekoiralle ehtii tulla kova ikävä. Käytiin pienellä kävelyllä ja sen jälkeen Lily auttoi minua kukkapenkin kanssa ja haravoinnissa. Kyllä se oli onnellinen kun pääsi pihahommiin. Minä en ihan kaikesta avusta ollut niin onnellinen, mutta lapsiin täytyy suhtautua kärsivällisyydellä ja huumorilla.
Jatsi oli vähän pahoillaan, kun ei saanut kaikkea huomiotani, mutta se oli vieläkin väsynyt eilisestä urakasta ja lepuutti jalkaansakin mielellään.
Kymmenen jälkeen Jarno ja tytöt hakivat Lilyn. Nyt huilataan vähän ja mennään sitten Miimin luokse pentuja katsomaan
Kommentit
Eli Chilikin onnittelee ;)