lauantai 22. elokuuta 2009

Huomattavasti onnistuneempi jälki ja muuta touhuilua

Miksi tehdä, kun ei vaan osaa? Pääsee vähemmälläkin kun delegoi muille. Mari lupautui joutilaisuuden innoittamana meille pääjäljentallaajaksi.

Vein pojat eilen iltapäivällä Kumpuun ja Mari tuli Wallun kanssa meille. Eipä olla pitkään aikaan oltukaan porukalla lenkillä. Ensin piti keittää kahvit, että eräs kuolemanväsynyt nousi uuteen eloon. Viimeistä leipäpalaa mutustellessaan Mari sai kuolemattoman idean esitellä Wallun kaukkareita. Kun se homma on niinkun hallussa. Huonompi puoli oli se, että koiraparka oli väsymyksen sijaan kuolemassa nälkään ja leipä oli äärimmäisen vaikea houkutus.

Istu -käsky oli helppo. Maahan se meni myös, mutta jalat ylöspäin. Minä nauraa kaakatin vieressä, että ei ne tokotuomarit anna tyylipisteitä, vaikka kuinka hienosti heittäytyy selälleen.
Mari yritti ja yritti, mutta ei. Kallo vaan kalahti lattiaan kun koira kapsahti ylösalaisin. Se teki mitä vaan, että saisi leivän, paitsi sitä mitä piti tehdä. Aussielogiikkaa. Yliyrittäminen on joskus tuottanut tulosta, miksei nyt?

Mari jemmasi leivän selän taakse, mutta ilmeisesti havaitsi pienen lämpöisen henkäyksen ja pelasti leivän Jatsin suusta juuri ajoissa. Se siitä kaukkaritreenistä. Menkööt leipä, on sitä näännytty nauruun vähemmälläkin.

Ajettiin Hirvolanvaaralle ja lähdettiin tallaamaan jälkiä. Mari tallasi Jatsille hienon ja mutkikkaan jäljen, jana oli noin 50 metriä.

Jälkien vanhetessa käytiin lenkillä ja löydettiin muutamia kanttarelleja.

Mari lähti mukaan keräämään kreppejä pois, mutta katseli enemmän maahan kuin puihin, joten kanttarellisaalis kasvoi, mutta pari kreppiä jäi metsään.
Jana meni hyvin, mutta takajäljen otti ja vasta käskystä lähti oikeaan suuntaan. Jälki meni hienosti. Eka keppi tarttui vauhdissa suuhun, mutta muistutin Jatsia sen tuomisesta ja loput kepit toi ilman eri kehotuksia.

Terävässä kulmassa liina tarttui vähän kiinni ja Jatsi alkoi epäröidä. Annoin tehdä hommia ja miettiä itse, mutta tarkistellessa liina sotkeutui pahemmin ja kun sen selvitin, Jatsi löysi heti suunnan ja jatkoi matkaa. Ihan hyvä, nosti taas vähän taistelutahtoa, ettei pienistä nykimisistä tarvitse välittää. Hienoa työtä, narupallo on paras palkka ja nyt se tuli ihan ansiosta.

Jarnon autoon oli jostain syystä kerääntynyt karvaa ja hiekkaa, joten ihan periaatteen vuoksi siivottiin auto. Koirat odottelivat ihmeissään minun auton kontissa ja sitten mentiin kaupan kautta Rantsikkaan. Ilta oli jo melko pitkällä, joten sauna lämpiämään ja sieniä siivoamaan. Opetin Mari the Ei-niin-mestarikokille, miten tehdään helppo kanttarellikastike. Perunoita lisäksi ja olipa hyvää.

Annoin Jatsille jämät, kun en millään jaksanut syödä kaikkea. Sillehän kelpasi. Mari antoi Wallulle omat tähteensä, mutta sille kelpasi vain siksi kun Jatsi kyttäsi vieressä. Wallu-parka suunnilleen yökkäili, kun oli niin pahaa, mutta periaatteen koirana pisteli poskeensa.

Sitten päästiin saunaan ja vähän laittautumaan kun päätettiin käydä muutamalla. Tällä kertaa ihan oikeasti vain muutamalla eikä homma repsahtanut mahdottomuuksiin. Että eipä siitä sen kummempaa.
Lauantaina odotti Miimi porukkalenkille puolilta päivin, joten se kannusti pysyttelemään ajokunnossa kun se aika koitti.

Kiri oli hoidossa ja juoksut alkaneena, joten uroksilla ei ollut näille treffeille tulemista. Mentiin Miimin kanssa tyttöporukalla lenkille. Unelma, Pami, Jatsi, Unnu ja Kiri. Kirjava kokoelma kauniita koiria.

Erään talon pihaan on kaivettu uima-allas ja Kiri hyppäsi kyselemättä vilvoittelemaan. Sitten tapahtui jotain outoa. Jatsi meni uimaan ilman kepin heittoa! Ei se sitä ihmettä ole vielä tähän kuuteen vuoteen mennessä tehnyt. Saa nähdä, tekeekö ikinä toiste.

Lenkki meni sopusoinnun vallitessa ja sen jälkeen Jatsi oli kypsä lähtemään kotiin ilman ylimääräisiä riekkumisia. Olipa kivaa, hyvä mieli jäi treenistä ja lenkistä itselle ja koiralle.

Ei kommentteja: