sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Uutta intoa ruutuun ja kuningatar vierailulla

Pärnällä oli luonnetesti viikonloppuna ja käytiin Marin kanssa molempina päivinä vähän ihmettelemässä.

Lauantaina tehtiin ruutu samaa ryteikköön, missä yökisojen aikaa esineitten löytäminen tuotti ongelmia. Tallattiin kapea, mutta syvä ruutu ja takarajalle kaikki kolme esinettä. Nyt oli jo tekemisen makua Jatsin hommassa! Se on vaan niin pirullinen paikka kun on jyrkkä rinne eikä siinä ikinä tunnu tuulevan yhtään. Monesti juoksi ihan esineen vierestä ja vasta kun osui ihan kohdalle, bongasi sen siitä. Hyvä kunto pitää olla kun joutuu tosissaan juoksemaan.
Vaan päästiin bilettämään kolmannen esineen jälkeen ja vieläpä ihan säällisessä ajassa.

Sunnuntaina satoi vettä kuin saavista ja jätettiin kaikki ylimääräiset treenit pois kokonaan. Mari tuli aamulla käymään Wallun ja Moonan kanssa meillä. Jätti koirat ulos, mutta ei kestänyt kauan kun kuningatar avasi oven ja tuli Wallu varjona perässä tekemään tupatarkastusta. Mikäs siinä, mahtuuhan meille.

Myöhemmin kun Mari oli lähdössä ja päästi koirat etukäteen ulos, Moona tuli autotallista huuliaan lipoen. Ihmeteltiin, että mitä kummaa se on sieltäkin mahtanut löytää. No se selvisi kun Jatsikin kävi hakemassa maistiaiset samasta pytystä. Totta kai kun kerran kansi oli valmiiksi avattuna. Luulisi molemmilla vatsan ja suoliston toimivan, vetivät nimittäin naamoihinsa kompostiherätettä. Ilmeisesti hyvää, koska jotain kanankakkapohjaista jauhoa se on. Tuoteselosteen mukaan sisältää luujauhoa, kivituhkaa ja merileväjauhoa. Ynnä muut magnesiumit, sinkit ja sensemmoiset hivenaineet. Nauroin kyllä naamani kipeäksi tuon tempauksen jälkeen.

Ei kommentteja: