Iltareissu Rääkkylään

Eilen lähdettiin käymään Hipan Romeo-veljen luona perheen kesäkodissa Rääkkylässä. Napattiin Miimi, koirat ja koppa mukaan matkan varrelta.



Arvinsalmen lossilla oli jonoa. Liperissä oli viikonloppuna kolmipäiväiset suviseurat ja koko päivän kaikki kymmenet tuhannet koteihinsa palaavat uskovaiset autoineen ja matkailuvaunuineen aiheuttivat ruuhkaa joka puolella.

Kaunis ilma odotella pääsyä naapurikuntaan.



Ja jonoa oli takanakin ties minne asti...



Lopulta päästiin perille. Tuunaisten kesäpaikka on ihana vanha maalaistalo. Romeo oli nukkumassa, mutta unet karisivat silmistä pikavauhtia, kun näki mitä porukkaa tuli käymään. Jälleennäkemisen riemu oli rajaton.



Sisarusten peuhaamisesta ei tullut loppua.



Whaat?! Kaksihäntäinen koiranpentu?



Kahvittelun jälkeen lähdettiin vielä rantamökille. Siellä oli ihana pieni parvellinen saunamökki ja rantakallio. Jatsi ja Pami säntäsivät uimaan ja Hippa yritti myös, mutta ei ihan rohkeus riittänyt. Romeo ei päässyt edes veteen asti ilman avustusta ja oli ihan ihmeissään mokomasta elementistä.

Kallioon on aikojen saatossa syöpynyt koloja.



Jatsillakin oli hyvä mieli kuin harakalla, koska ei lähtenyt kuvaamista karkuun.



Pojat ihastuivat paikkaan niin, että olisivat heti seuraavana aamuna olleet menossa takaisin ja vielä yöksi asti. Lupasin, että kyllä me vielä mennään käymään.
Kiitos talonväelle vieraanvaraisuudesta ja tullaan varmasti käymään pikapuoliin!

Kaikki kuvat löytyvät täältä ja vieläpä kätevästi omassa ikkunassaan! Vähänks oon hyvä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla