Tilannekatsaus kohteesta Hippa
Tämän postauksen tarkoitus on vain pistää muistiin, missä mennään. Hipalla on nyt ikää kymmenen viikkoa ja kolme päivää.
Jos aloitetaan luonteesta verrattuna Jatsiin.
Hippa suhtautuu vieraisiin ihmisiin hieman pidattyvästi, mutta leppyy tosi nopeasti ja sitten kelpaa silitykset ja passaa jopa tulla syliin.
Jatsi vastaavassa iässä haukkui vieraat pataluhaksi ja epäluuloisuutta riitti melko pitkäksi aikaa.
Jatsin suhde minuun oli alusta lähtien suorastaan palvova. Se tuli iloisena luokse kun kutsuin, ja otti kehut ja silitykset ylenpalttisen onnellisena vastaan. Jos oli tarjota joku kuiva nappula, se oli pelkkää plussaa.
Hippa on ihan toista maata. Vielä viikko sitten kutsuessani sitä luokse, se katsoi minua kyseenalaistaen koko jutun täydellisesti. Ei sille riittänyt palkaksi surkeat namit, saati pelkät kehut ja silitykset. Tässä on täytynyt ihan skarpata itseään opettamaan pennulle luoksetuloa niin, että taskussa on jotain tosi hyvää mukana. Onhan se hyvä minunkin oppia, etteivät kaikki asiat ole itsestäänselvyyksiä.
Hippa osaa varsinkin ruokakupin äärellä istua käskystä ja odottaa "saa ottaa" -käskyä. Naksuttimeen olen totuttanut, mutta muuten olen vain leikkinyt ja vahvistanut saalisviettiä.
Aikaisemmin Hippa leikki mieluummin yksin, mutta nyt se on jonkin aikaa tuonut leluja minulle. Alkaa vissiin hoksata, että kahdestaan on kivempi leikkiä. Pojat avustavat tässä tosi hyvin.
En jaksa varsinaisesta koulutuksesta ottaa stressiä, koska mielestäni on parempi pitää pentu iloisena ja innokkaana. Siitä kasvaa iloinen nuori ja iloinen aikuinen, joka jaksaa tehdä oikeita töitä.
Ulos pyytäminen on vielä aika satunnaista. Yleensä tämä salamapissijä ehtii käydä saunan välikössä olevan paperin päällä ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa.
Viime yönä se yllätti minut iloisesti ja herätti kesken sikeimmän unen päästäkseen ulos. Ilmeisesti kaksi- ja nelijalkaiset lapset aiheuttavat saman äidinvaiston, joka herkistää aisteja. Hyvä niin.
Metsätreeneistä olen kertoillut, joten ei siitä sen enempää.
Huippukoiria ne ovat molemmat, ei mahda mitään. Niin erilaisia, mutta siinähän se rikkaus piileekin.
Jos aloitetaan luonteesta verrattuna Jatsiin.
Hippa suhtautuu vieraisiin ihmisiin hieman pidattyvästi, mutta leppyy tosi nopeasti ja sitten kelpaa silitykset ja passaa jopa tulla syliin.
Jatsi vastaavassa iässä haukkui vieraat pataluhaksi ja epäluuloisuutta riitti melko pitkäksi aikaa.
Jatsin suhde minuun oli alusta lähtien suorastaan palvova. Se tuli iloisena luokse kun kutsuin, ja otti kehut ja silitykset ylenpalttisen onnellisena vastaan. Jos oli tarjota joku kuiva nappula, se oli pelkkää plussaa.
Hippa on ihan toista maata. Vielä viikko sitten kutsuessani sitä luokse, se katsoi minua kyseenalaistaen koko jutun täydellisesti. Ei sille riittänyt palkaksi surkeat namit, saati pelkät kehut ja silitykset. Tässä on täytynyt ihan skarpata itseään opettamaan pennulle luoksetuloa niin, että taskussa on jotain tosi hyvää mukana. Onhan se hyvä minunkin oppia, etteivät kaikki asiat ole itsestäänselvyyksiä.
Hippa osaa varsinkin ruokakupin äärellä istua käskystä ja odottaa "saa ottaa" -käskyä. Naksuttimeen olen totuttanut, mutta muuten olen vain leikkinyt ja vahvistanut saalisviettiä.
Aikaisemmin Hippa leikki mieluummin yksin, mutta nyt se on jonkin aikaa tuonut leluja minulle. Alkaa vissiin hoksata, että kahdestaan on kivempi leikkiä. Pojat avustavat tässä tosi hyvin.
En jaksa varsinaisesta koulutuksesta ottaa stressiä, koska mielestäni on parempi pitää pentu iloisena ja innokkaana. Siitä kasvaa iloinen nuori ja iloinen aikuinen, joka jaksaa tehdä oikeita töitä.
Ulos pyytäminen on vielä aika satunnaista. Yleensä tämä salamapissijä ehtii käydä saunan välikössä olevan paperin päällä ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa.
Viime yönä se yllätti minut iloisesti ja herätti kesken sikeimmän unen päästäkseen ulos. Ilmeisesti kaksi- ja nelijalkaiset lapset aiheuttavat saman äidinvaiston, joka herkistää aisteja. Hyvä niin.
Metsätreeneistä olen kertoillut, joten ei siitä sen enempää.
Huippukoiria ne ovat molemmat, ei mahda mitään. Niin erilaisia, mutta siinähän se rikkaus piileekin.
Kommentit