Sisarusten tapaaminen

Sovittiin Jennan kanssa sunnuntaisista pentutreffeistä jo aiemmin. Viime aikoina vallitsevan säätilan takia tuumasin, että tavataan meidän mökillä. Siellä on veden äärellä huomattavasti mukavampaa kuin meidän tuulettomassa pihassa.

Sain hetken mielijohteesta päähäni, että kutsun myös Tessun emäntineen mukaan ja heille kävi hyvin. Mirka, Tessu ja walesinspringeri Petteri ehtivät ensin paikalle. Hippa ja Tessu muistivat heti toisensa, ja leikki alkoi.

Tunnin kuluttua myös Toma liittyi riehuntaan ja lysti vaan lisääntyi. Jatsille iski myös blue merle -syndrooma päälle. Sitkeässä on sekin vaiva. Ei se inhottavaksi heittäytynyt, mutta selkeästi huomasi, ettei Toma olisi saanut tehdä mitään. Poliisi oli heti komentamassa jos vähänkin liikahti. Jatsin haukahtaessa porukka jähmettyi paikalleen ja heti kun selkänsä käänsi, vimmaaminen jatkui.
Miten ne jaksoivatkin!

Helteisiä kuvia löytyy täältä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla