On sitä ennenkin menty leirille oppimaan eikä suorittamaan
Aussieleiri on vuoden kohokohta, mutta nyt se on tältä vuodelta jo takana. Viime sunnuntaina ampaisin tyttöjen kanssa matkaan ja matka meni mukavasti. Perillä oli lähes epätodellinen olo. Olenko tosiaan Suvirannassa? Totta se oli.
Porukkaa valui paikalle, mutta kellään toisella ei ollut pikkupentua mukana. Hippa oli ainoa taaperoikäinen ja sai siis kaiken huomion itselleen. Sitä se osasi käyttää hyväkseen, mutta sosiaalistuipa samalla ihan juuria myöten.
Miimi oli asetellut kansioon lukujärjestyksen, johon sai merkata nimen sen kohdalle, mitä halusi tehdä. Päätin mennä heti maanantaiaamuna verestämään Jatsin hakutaitoja. Kouluttajana oli Tanja Siniluoto, myös viestikisoista ennestään tuttu tyyppi.
Silloin iski ensimmäinen oppi kuin naula päähän ja vielä kirveenhamaralla perään. Jatsi oli kipeä ja on edelleen. Se tiesi mitä piti tehdä ja intoa olisi ollut enemmän kuin liikkumiskykyä. Hansu heilui kameran takana ja sanoi, että oli kiinnittänyt huomiota Jatsin liikkumiseen jo tuloiltana. Se laukkasi selkä suorana kuin kiikkulauta eli jumitusta oli reilusti.
Mainittakoon itse asiasta, että ukot kyllä löytyivät. Ensimmäinen peräti kiintorullan kanssa, mitä se ei vielä osaa eikä olla harjoiteltu. Loppujen lopuksi porukka oli sitä mieltä, että HK1 irtoaisi heittämällä. Katsotaan nyt. Parannetaan ensin koira ja harrastellaan tätä huvin vuoksi silloin tällöin. En millään repeä useampaan lajiin kun yhdenkin harrastaminen tökkii ja vielä lisäksi on aloittelija talossa.
Suunnitelma meni uusiksi ja iltapäivä huilailtiin. Uiminen oli hyvä vaihtoehto joka tilanteessa.
Hippa ja Dixie ihastuivat toisiinsa.
Seuraavana päivänä mentiin kentälle, jossa veti tottista Eija Heinonen. Suurimmalla osalla koirista oli perusasento pielessä, niin myös Jatsilla. Siihen Eijalla oli hieno lussupallosysteemi palkkaukseksi. Pallo kainaloon ja Eija naksutti oikeista suorituksista ja lopulta pallo putosi.
Tehokasta. Jatsin kipeä selkä haittasi työskentelyä, mutta korvan taakse jäi monta vinkkiä seuraamisesta, käännöksistä ja eteenlähetyksestä. Näitä totetutetaan sitten kotioloissa kunhan terveystilanne paranee. Herne kolisi livakassa liikkeessä sekä koiralla että ohjaajalla ja olin aivan puhki tottistreenin jälkeen.
Jälkitreenejä veti pari päivää Karoliina Moilanen.
Jatsille tein lyhyen jäljen ikään kuin kevyeksi harjoitukseksi. Jäljen vanhetessa tallasin Hipalle namiruudun ja nenä tuhisi tehokkaasti.
Ennen Jatsin jäljestystä olin mukana kun Johanna ja Elli ajoivat omansa. Hilkka, Hanna ja koirat olivat lenkillä huolestuttavan lähellä omaa jälkeäni. Hihkuin heille, että pysyvät tiellä ja poistuvat takavasemmalle, ettei enää enemmän mene jälki sekaisin.
Lähdettiin Jatsin kanssa hommiin ja jana meni hyvin. Siihen se kevyt osuus päättyikin.
Ensimmäinen keppi jäi enkä minäkään sitä nähnyt, mutta perässähiihtäjä noukki sen. Homma eteni mukavasti siihen kohtaan, missä sukulaiskoirat olivat lenkkeilleet. Tienylityksen jälkeen Jatsi joutui etsimään jälkeä pitkän aikaa. Tiesin itse, missä jälki meni ja astuin vain askeleen siihen suuntaan ja heti koira lähti etenemään. Muistaakseni siinä vaiheilla olisi ollut keppi, mutta sen sijaan Jatsi napsi makkaran. Aamulla olivat siinä samalla alueella ajaneet makkarajälkiä, joten haastetta riitti pikkuiselle. Karoliina sanoi, että kun seuraava keppi löytyy, kannattaisi jättää siihen ja palkata. Näin tehtiin.
Lähdettiin kävelemään autoille päin ja yhtäkkiä Jatsi hyppäsi pallo suussa metsän puolelle ja vaihtoi sen viimeiseen keppiin. Olisi se osannut ajaa jäljen loppuun asti, mutta hyvä oli pelata kuitenkin varman päälle.
Johanna oli tällä välin tallannut Hipalle muutaman metrin mittaisen makkarajäljen ja pikkuipana teki töitä kuin mies.
Tottista kävimme treenaamassa pari kertaa pienet pätkät.
Hippakin pääsi osalliseksi luoksetuloharjoitusten merkeissä. Hyvin toimii, kun on tarpeeksi mehevä palkka eikä liian mielenkiintoista häiriötä ympärillä. Ilta-aikaan koko porukan ollessa läsnä Hippa oli huomattavasti haastavampi saada tulemaan luokse. On se kakara ainakin omatoiminen, jos ei muuta!
Tällä kertaa leiriohjelman sisältyi työtehtäviäkin. Lehtitoimikunnan kokous kahteen pekkaan Marrun kanssa ja hallituskokous siihen lisäksi.
Omia töitäni tein myös; möin koruja ja räsypatukoita. Agilitaaja-Hanna teetti peräti tilaustyönä hihnan, jolla voi palkata koiran kun kuulemma sääntömuutoksen jälkeen namipalkkaus ja samalla patukat evättiin kisatilanteessa. Hilkka osti myös vastaavan Kirille ja kehui, että hyvin pelitti.
Iltaohjelma oli tuttua ja turvallista. Saunaa, grillausta ja naurulihasten treenausta.
Keskiviikkona oli järjestettyä ohjelmaa näyttelyn merkeissä. Fabulous Aussie Open Match Show eli Vaala KVG 2010 jäljitteli oikeaa ASCAn näyttelyä. Aussieporukan ulkopuolinen jäsen, Karoliina Moilanen, toimi tuomarina. Luokat olivat pennut yhdessä ja aikuiset väreittäin.
Pentuluokkaan osallistuivat Hipan lisäksi Viuhti ja Purri. Nyt minulla sitten on se näyttelypuudeli. Pikkuinen Hippa, 11 viikkoa, häikäisi tuomarin upealla esiintymisellään ja julistettiin ROP-pennuksi!
Kateelliset kielet väittivät kyseessä olleen tuomaripelin, mutta sitähän se näyttelypelleily nimenomaan on. Joten mikä oli ongelmana?
Tuomari pelasti maineensa punaisten narttujen ollessa kehässä ja jätti Jatsin viimeiseksi. Sääntöjen mukaan se olisi oikeastaam pitänyt diskata, koska liikkui selkeästi sairaan koiran tavoin, mutta tämän kerran meni läpi sormien.
ROP-titelin pokkasi ihana Rini ja VSP oli niinikään ihana Jura.
Torstai-iltana ratkottiin agilitymestaruuksia. Rata 1 toteutettiin parinvaihtona. Koirat arvottiin ja esteet piti suorittaa sekä koira että ohjaaja. Putken kohdalla sai aikahyvitystä, jos molemmat menivät putkesta ja sakkoa jos kumpikaan ei suorittanut estettä. Vain toisen mennessä läpi kelloa ei rukattu suuntaan eikä toiseen.
Jatsin jätin kokonaan näitten karkeloitten ulkopuolelle ja sain parikseni Mickeyn. Oli ihmeellistä pidellä hihnan päässä keskikokoisen nartun sijaan isoa urosta, joka väärästä ohjaajasta huolimatta oli täysillä valmis hommiin. Koira piti olla irti, mutta nameja ja leluja sai käyttää apuna. Miksu totteli kuin unelma ja esteet joko ylitettiin tai alitettiin tilanteesta riippuen sujuvasti. Kepitkin menivät vauhdikkaasti ja urheilumielisenä tietenkin menin putkesta myös minä. Käskin Miksun maahan ja aloin kömpiä tunneliin. Puolessa välissä Miksu kyllästyi odottamaan nameja ja änkeytyi mukaan putkeen. Oli pikkuisen ahdasta, mutta ei me jumiin jääty. Tätä tekniikkaa toteutti meidän jälkeen muutama muukin koira. Lystiä oli ja kolmanneksi suoriuduttiin.
Hippa-hippiäinen meni Kaisan kanssa vain hiukan hitaammin ja sijoittui viidenneksi! Kaisa houkutteli Hippaa räsypatukalla ja sehän nappasi kiinni siihen heti alkumetreillä eikä irti laskenut. No, koira oli kiinni patukassa, mutta ei hihnassa. Kaipa se meni sääntöjen sallimalla tavalla.
Kisakatsomossa jännitettiin...
Rata 2 mentiin jokerina oman koiran kanssa. Esteitä piti mennä minuutin aikana niin monta kuin kerkisi. Hipan kanssa jäätiin sijalle 20, koska vauhti ei ollut ihan sitä mitä täyskasvuisilla. Yritystä riitti siitä huolimatta.
Kaikki sijat palkittiin ja hienot palkinnot lahjoitti Iisalmen Musti & Mirri.
Perjantaina tein vielä pienen jäljen Jatsille, mutta ei hyvin mennyt. Ensimmäisen kepin yli olisi juossut suorilla, jos en olisi jarruttanut liinasta ja neljännen yli se juoksi enkä viitsinyt enää pientä kiusata. Nenä melko ylhäällä se jäljesti, joka saattaa johtua kireydestä. Antaapa olla sairaslomalla toistaiseksi. Keskiviikkona Jatsi pääsee hierojan käsittelyyn ja sitten ollaan vähän viisaampia.
Kamera oli laiskana tämän leirin ajan, mutta jotain muistoja sain otettua.
Porukkaa valui paikalle, mutta kellään toisella ei ollut pikkupentua mukana. Hippa oli ainoa taaperoikäinen ja sai siis kaiken huomion itselleen. Sitä se osasi käyttää hyväkseen, mutta sosiaalistuipa samalla ihan juuria myöten.
Miimi oli asetellut kansioon lukujärjestyksen, johon sai merkata nimen sen kohdalle, mitä halusi tehdä. Päätin mennä heti maanantaiaamuna verestämään Jatsin hakutaitoja. Kouluttajana oli Tanja Siniluoto, myös viestikisoista ennestään tuttu tyyppi.
Silloin iski ensimmäinen oppi kuin naula päähän ja vielä kirveenhamaralla perään. Jatsi oli kipeä ja on edelleen. Se tiesi mitä piti tehdä ja intoa olisi ollut enemmän kuin liikkumiskykyä. Hansu heilui kameran takana ja sanoi, että oli kiinnittänyt huomiota Jatsin liikkumiseen jo tuloiltana. Se laukkasi selkä suorana kuin kiikkulauta eli jumitusta oli reilusti.
Mainittakoon itse asiasta, että ukot kyllä löytyivät. Ensimmäinen peräti kiintorullan kanssa, mitä se ei vielä osaa eikä olla harjoiteltu. Loppujen lopuksi porukka oli sitä mieltä, että HK1 irtoaisi heittämällä. Katsotaan nyt. Parannetaan ensin koira ja harrastellaan tätä huvin vuoksi silloin tällöin. En millään repeä useampaan lajiin kun yhdenkin harrastaminen tökkii ja vielä lisäksi on aloittelija talossa.
Suunnitelma meni uusiksi ja iltapäivä huilailtiin. Uiminen oli hyvä vaihtoehto joka tilanteessa.
Hippa ja Dixie ihastuivat toisiinsa.
Seuraavana päivänä mentiin kentälle, jossa veti tottista Eija Heinonen. Suurimmalla osalla koirista oli perusasento pielessä, niin myös Jatsilla. Siihen Eijalla oli hieno lussupallosysteemi palkkaukseksi. Pallo kainaloon ja Eija naksutti oikeista suorituksista ja lopulta pallo putosi.
Tehokasta. Jatsin kipeä selkä haittasi työskentelyä, mutta korvan taakse jäi monta vinkkiä seuraamisesta, käännöksistä ja eteenlähetyksestä. Näitä totetutetaan sitten kotioloissa kunhan terveystilanne paranee. Herne kolisi livakassa liikkeessä sekä koiralla että ohjaajalla ja olin aivan puhki tottistreenin jälkeen.
Jälkitreenejä veti pari päivää Karoliina Moilanen.
Jatsille tein lyhyen jäljen ikään kuin kevyeksi harjoitukseksi. Jäljen vanhetessa tallasin Hipalle namiruudun ja nenä tuhisi tehokkaasti.
Ennen Jatsin jäljestystä olin mukana kun Johanna ja Elli ajoivat omansa. Hilkka, Hanna ja koirat olivat lenkillä huolestuttavan lähellä omaa jälkeäni. Hihkuin heille, että pysyvät tiellä ja poistuvat takavasemmalle, ettei enää enemmän mene jälki sekaisin.
Lähdettiin Jatsin kanssa hommiin ja jana meni hyvin. Siihen se kevyt osuus päättyikin.
Ensimmäinen keppi jäi enkä minäkään sitä nähnyt, mutta perässähiihtäjä noukki sen. Homma eteni mukavasti siihen kohtaan, missä sukulaiskoirat olivat lenkkeilleet. Tienylityksen jälkeen Jatsi joutui etsimään jälkeä pitkän aikaa. Tiesin itse, missä jälki meni ja astuin vain askeleen siihen suuntaan ja heti koira lähti etenemään. Muistaakseni siinä vaiheilla olisi ollut keppi, mutta sen sijaan Jatsi napsi makkaran. Aamulla olivat siinä samalla alueella ajaneet makkarajälkiä, joten haastetta riitti pikkuiselle. Karoliina sanoi, että kun seuraava keppi löytyy, kannattaisi jättää siihen ja palkata. Näin tehtiin.
Lähdettiin kävelemään autoille päin ja yhtäkkiä Jatsi hyppäsi pallo suussa metsän puolelle ja vaihtoi sen viimeiseen keppiin. Olisi se osannut ajaa jäljen loppuun asti, mutta hyvä oli pelata kuitenkin varman päälle.
Johanna oli tällä välin tallannut Hipalle muutaman metrin mittaisen makkarajäljen ja pikkuipana teki töitä kuin mies.
Tottista kävimme treenaamassa pari kertaa pienet pätkät.
Hippakin pääsi osalliseksi luoksetuloharjoitusten merkeissä. Hyvin toimii, kun on tarpeeksi mehevä palkka eikä liian mielenkiintoista häiriötä ympärillä. Ilta-aikaan koko porukan ollessa läsnä Hippa oli huomattavasti haastavampi saada tulemaan luokse. On se kakara ainakin omatoiminen, jos ei muuta!
Tällä kertaa leiriohjelman sisältyi työtehtäviäkin. Lehtitoimikunnan kokous kahteen pekkaan Marrun kanssa ja hallituskokous siihen lisäksi.
Omia töitäni tein myös; möin koruja ja räsypatukoita. Agilitaaja-Hanna teetti peräti tilaustyönä hihnan, jolla voi palkata koiran kun kuulemma sääntömuutoksen jälkeen namipalkkaus ja samalla patukat evättiin kisatilanteessa. Hilkka osti myös vastaavan Kirille ja kehui, että hyvin pelitti.
Iltaohjelma oli tuttua ja turvallista. Saunaa, grillausta ja naurulihasten treenausta.
Keskiviikkona oli järjestettyä ohjelmaa näyttelyn merkeissä. Fabulous Aussie Open Match Show eli Vaala KVG 2010 jäljitteli oikeaa ASCAn näyttelyä. Aussieporukan ulkopuolinen jäsen, Karoliina Moilanen, toimi tuomarina. Luokat olivat pennut yhdessä ja aikuiset väreittäin.
Pentuluokkaan osallistuivat Hipan lisäksi Viuhti ja Purri. Nyt minulla sitten on se näyttelypuudeli. Pikkuinen Hippa, 11 viikkoa, häikäisi tuomarin upealla esiintymisellään ja julistettiin ROP-pennuksi!
Kateelliset kielet väittivät kyseessä olleen tuomaripelin, mutta sitähän se näyttelypelleily nimenomaan on. Joten mikä oli ongelmana?
Tuomari pelasti maineensa punaisten narttujen ollessa kehässä ja jätti Jatsin viimeiseksi. Sääntöjen mukaan se olisi oikeastaam pitänyt diskata, koska liikkui selkeästi sairaan koiran tavoin, mutta tämän kerran meni läpi sormien.
ROP-titelin pokkasi ihana Rini ja VSP oli niinikään ihana Jura.
Torstai-iltana ratkottiin agilitymestaruuksia. Rata 1 toteutettiin parinvaihtona. Koirat arvottiin ja esteet piti suorittaa sekä koira että ohjaaja. Putken kohdalla sai aikahyvitystä, jos molemmat menivät putkesta ja sakkoa jos kumpikaan ei suorittanut estettä. Vain toisen mennessä läpi kelloa ei rukattu suuntaan eikä toiseen.
Jatsin jätin kokonaan näitten karkeloitten ulkopuolelle ja sain parikseni Mickeyn. Oli ihmeellistä pidellä hihnan päässä keskikokoisen nartun sijaan isoa urosta, joka väärästä ohjaajasta huolimatta oli täysillä valmis hommiin. Koira piti olla irti, mutta nameja ja leluja sai käyttää apuna. Miksu totteli kuin unelma ja esteet joko ylitettiin tai alitettiin tilanteesta riippuen sujuvasti. Kepitkin menivät vauhdikkaasti ja urheilumielisenä tietenkin menin putkesta myös minä. Käskin Miksun maahan ja aloin kömpiä tunneliin. Puolessa välissä Miksu kyllästyi odottamaan nameja ja änkeytyi mukaan putkeen. Oli pikkuisen ahdasta, mutta ei me jumiin jääty. Tätä tekniikkaa toteutti meidän jälkeen muutama muukin koira. Lystiä oli ja kolmanneksi suoriuduttiin.
Hippa-hippiäinen meni Kaisan kanssa vain hiukan hitaammin ja sijoittui viidenneksi! Kaisa houkutteli Hippaa räsypatukalla ja sehän nappasi kiinni siihen heti alkumetreillä eikä irti laskenut. No, koira oli kiinni patukassa, mutta ei hihnassa. Kaipa se meni sääntöjen sallimalla tavalla.
Kisakatsomossa jännitettiin...
Rata 2 mentiin jokerina oman koiran kanssa. Esteitä piti mennä minuutin aikana niin monta kuin kerkisi. Hipan kanssa jäätiin sijalle 20, koska vauhti ei ollut ihan sitä mitä täyskasvuisilla. Yritystä riitti siitä huolimatta.
Kaikki sijat palkittiin ja hienot palkinnot lahjoitti Iisalmen Musti & Mirri.
Perjantaina tein vielä pienen jäljen Jatsille, mutta ei hyvin mennyt. Ensimmäisen kepin yli olisi juossut suorilla, jos en olisi jarruttanut liinasta ja neljännen yli se juoksi enkä viitsinyt enää pientä kiusata. Nenä melko ylhäällä se jäljesti, joka saattaa johtua kireydestä. Antaapa olla sairaslomalla toistaiseksi. Keskiviikkona Jatsi pääsee hierojan käsittelyyn ja sitten ollaan vähän viisaampia.
Kamera oli laiskana tämän leirin ajan, mutta jotain muistoja sain otettua.
Kommentit