keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Mamma tekee minut värivirheelliseksi!

Tänään oli ihan kiva päivä, paitsi eräät pikkuseikat. Tai siis aika isot, järkytyksen aiheuttama hengenlähtö oli lähellä ainakin kahdesti. Harmaat karvat ei haittais valkoisissa osissa, mutta kun minussa on tummanruskeaa aika paljon ja siinä ne haittaa.

Päivällä käytiin mamman ja poikien kanssa pyörälenkillä. Ja pitihän se arvata, taas rantaan! Mikä vimma niillä on sinne? Ne hihkuivat innoissaan ja liukuivat pitkin jäätä joka oli älyttömän liukas ja voi pettää alta. En tykkää!
Tulkaa pois sieltä! Se särkyy ja hukutte! Voi kamaluus kun ne ei totelleet! Yritä tässä sitten huolehtia laumasta, itkujen itku!

Mamma sanoi, että jäätä on ilmakuplia tihrustamalla ainakin 10 senttiä. Pupunpapanat, sanon minä! Se voi hajota alta ihan koska vaan! Ei ne onneksi hukkuneet, vaan lähdettiin pois.

Illalla tuli Mari ja Jarno. Ja tietysti Wallu. Mari sanoi olevansa kuolemaisillaan nälkään ja mamma ruokki ja kahvitti ne siinä. Sitten piti lähteä lenkille, mutta... ei tässä näin pitänyt käydä! Mamma alkoi paistaa lettuja!

Eeeeiii!!! En lähe noitten kanssa! En! En! Mamma laittoi pimeysvaljaat ja Mari alkoi vetää minua ulos. Aina ne on minua vastaan! Mamma ei yrittänytkään pelastaa minua tältä salajuonelta. Yyhyyy!! Pakko oli lähteä, voimat ei riittäny rimpuiluun. Kaikkeni yritin, Liimatan mäelle asti, mutta sitten piti antaa periksi. Voih!

No ei se mitään. Onneksi niillä oli sentään älyä sen verran että heittivät keppiä meille. Jarno nakkasi kepin jonnekin jorpakkoon niin kauas, että meiltä meni puoli iltaa sitä etsiessä. Minä muuten löysin sen, kröhöm! On tuolla Wallulla vielä vähän opiskeltavaa näissä jutskissa.

Kotiin tultua päästiin sisälle. Wallun päästi suoraan tupaan, mutta minut se kierrätti suihkun kautta. Ei oikein tasa-arvo aina toteudu tässä talossa. Ihme pilkunviilaaja. Jos on vähän tassut mustana niin mitä sitten?

Atte oli taas kiva kun ei jaksanut syödä pullaansa ja me Wallun kanssa saatiin se. Wallu on alkanut oppia olemaan nirsoilematta tarjoilujen suhteen. Jotain olen minäkin saanut sille opetettua. Niin sitä pitää, kun jotain annetaan niin se hotkaistaan siihen tyyliin että on puolimatkassa persieen ennen kuin on ehtinyt älytä, mitä se oli. Silmät tapilla se vahtasi sitä pullaa, mutta mamma huolehti että molemmat sai yhtä paljon.

Vieraat lähti, mutta minulta puuttui vielä jotain. Iltaruoka. Nappuloita ja makaronilaatikkoa, tosi hyvää.
Ja sitten vielä yksi juttu. Luu. Nyt se on osannut ostaa tosi hyviä luita ja semmoinen pitää iltaisin saada jälkkäriksi. Tiedän missä kaapissa niitä on ja toisinaan pitää muistuttaa, jos joku meinaa unohtaa.
On mulla hyvin koulutettu emäntä. On se ihan nappi!

Ei kommentteja: