sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Vipinää Virolaisessa

Lauantaina kokoonnuttiin aussieväen pikkkujoulupippaloihin Miimin luokse. Viime vuonnahan meitä oli Aijan luona enemmän porukkaa, mutta ei koiria. Nyt otettiin koirat mukaan. Paikalle tuli meidän lisäksi Hilkka ja Kiri sekä Satu, Sirkku ja Susu. Mari, Jarno ja Wallu liittyivät seuraan vähän myöhemmin.

Talon isäntä ei ollut läsnä. Miimi oli antanut Hannulle ukaasin, että joko osallistut tai menet kokonaan pois, mutta et makaa sohvalla telkkaria tuijottamassa. Kotvasen mietittyään tämä ilmoitti lähtevänsä Petroskoihin! Kaipa se oli tarpeeksi kaukana mokomasta kanalaumasta. Itseäni kyllä vähän harmitti, koska tunnustan olevani Hannu-fani. Sillä tyypillä on niin hulvattomat jutut, että olisi saanut olla paikalla.

Minulla oli pojat mukana, joten emme osallistuneet porukkalenkille. Jatsi lähti, tosin vastentahtoisesti, mutta lähti kun vietiin. Erittäin laumastaan huolehtivainen koira, mutta niinhän kunnon aussien pitää ollakin. Lenkiltä palattua se kertoi hyvin äänekkäästi ja kuvailevasti, miten kamalaa sillä oli ollut lenkillä ilman mammaa! Voi hirveää.

Sisällä vauhti ei ainakaan hiljenemään päin ollut ja Kirin vauhdikkuus vähän pelotti poikia. He kököttivät olohuoneessa nojatuolissa ja komensivat yhteen ääneen:
"KIRI ALAS!!"
Käskyissä alkoi ajan mittaan olla asennetta ja Kiri viisaana koirana totteli.

Ruokalistalla oli peruna-purjososekeittoa ja melko sienivoittoisia pikkulämpimiä. Aikuis- ja nuorisoväestön mielestä herkullista, mutta lapsiporukan naamoista pystyi lukemaan suoraan, että "onks pakko syödä jos on näin pahaa?" Hälläkö väliä kun se oli odotettavissa. Leivälläkin saa nälän häädettyä ja suklaapiirakka sekä omenat ja suklaat meni sitäkin paremmin.

Illan ohjelmaan kuului Amin ja Jatsin luonnetestien katsominen. Paha vaan, että teknologia näytti meille pitkää nenää eikä suostunut näyttämään levyjä sen enempää tietsikalta kuin telkkaristakaan. Siinäpä sitten odoteltiin kuumeisesti Maria, joka ammattilaisena pisti heti hommat pyörimään.

Aika vierii ja Jatsinkin testistä on jo ainakin kolme vuotta aikaa. En muistanut siitä juuri mitään ja oli tosi mukava nähdä koko juttu ikäänkuin ulkopuolelta. Hupsu koira, häntä vipatti alusta loppuun, tapahtui mitä tahansa. Niinhän se tekee vieläkin, ikiliikkuja lienee.

Mitä isompi talo, sen hitaammin iskee kissaoireet. Olimme Miimin luona varmaan viisi tuntia, kunnes Kimmon nenää alkoi kutittaa ja Atella silmiä punoittaa ja aivastuttaa. Kotimatkan ajan kuului niiskutusta ja vielä jonkin aikaa kotona pojat olivat aika tuskaisen oloisia, mutta äkkiä olo parani.

Mukavaa oli siitä huolimatta. Tänä aamuna pojat tuumasivat:
"Kyllä siellä Miimin luona oli tosi kivaa! Ja se Kiri oli ihana koira."
Allekirjoitan edellisen. Paitsi että kaikki koirat oli yhtä ihania ja ihmiset myös.

Ei kommentteja: