perjantai 25. joulukuuta 2009

Pitipä eksyä telkkarin ääreen

Katsoin äsken Lieksa! -elokuvan. En tajunnut siitä höykäsen pölähtävää.

Pölösestä on varmaan kehkeytynyt niin suuri taiteilija, ettei niitä juttuja tavan tallaaja voi tajuta. Omasta mielestäni hänen elokuvissaan ei koskaan ole ollut päätä eikä häntää - muutamien viihdyttävyydestä huolimatta - mutta nyt on tainnut hävitä keskikohtakin.

Ei elokuvaa, kuten muutakaan taidetta tarvitse ymmärtää, mutta siitä pitää pystyä nauttimaan. En sano, että tämä kyseinen leffa olisi tylsä, koska sinnittelin sen loppuun asti, mutta en minä siitä juuri nauttinut. Tai sitten olen vaan liian tyhmä.

Esimerkiksi Kellopeliappelsiini on käsittämätön, mutta silti olen katsonut sen useamman kerran eli jollain oudolla tavalla osaan nauttia siitä. Raakahan se on, mutta tuskan ja nautinnon rajan sanotaan olevan usein aika häilyvä.
Montako kertaa se pitäisi katsoa, että tajuaisi idean? En tiedä enkä välitä.

Pitää olla tosiaan tekemisestä pula, jos tuota Lieksaa huutomerkkeineen tulee vahdattua toisen kerran.

Ugh. Olen puhunut.

Ei kommentteja: