Hippasen verran höpinää

Elämä on jaksoja ja yksi jakso päättyi tänään. Viimeinen virallinen päivä nykyisessä (eli entisessä) työpaikassani. Vaikka silloin viime vuoden tammikuussa iloitsin lahjapakettina syliin pudotetusta työpaikasta, iloa ei riittänyt pitkälle ja loppuaika oli kärvistelyä. Jos joku ei sovi niin se ei sovi eikä vastaan kannata rimpuilla. Sillä vain sairastuttaa itsensä koko ajan pahemmin ja niin kävi. Työnkuvani oli toimistotyötä, josta iso osa asiakaspalvelua ja sekin mokoma vielä enimmäkseen puhelimessa. Puhelinkammoisen unelma-aikaa. Monien tutkimusten ja haastattelujen jälkeen selitys kaikille sosiaalisten tilanteiden mokailuilleni ja muulle elämänmittaiselle stressille tuli toissa viikolla kun sain diagnoosin F84.5 eli Aspergerin syndrooma. Jännä fiilis. Kaikki on kuin ennenkin, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Ymmärrys omaa itseä kohtaan nousi huimasti ja säälimätön täydellisyydentavoittelun ruoska asettui aloilleen. Naputtelen tästä aiheesta varmaan vielä jossain vaihe...

Tämän päivän Hesarissa oli kuvitteellinen juttu siitä, mitä tapahtuisi jos sähkön kantaverkko pimenisi kokonaan. En näköjään osaa linkittää juttua, mutta sen mukaan Suomi olisi kaaoksessa kolmessa tunnissa. Hyvin ymmärrettävää. Sähkö on niin arkea, ettei sitä huomaa ja sitten kun sitä ei ole, ollaan ihmeissään. Kaikki pysähtyy. Jutusta tuli mieleen yläasteen äikäntunti keskimäärin vuonna 1987 kun kirjoitettiin aine aiheesta Elämää vuonna 2015 tai 2020, en enää muista tarkkaa vuosilukua, mutta näillä main mentiin. Minun aineessa ajeltiin sähköautoilla ja tietenkin tapahtui katastrofi, jolloin autot kaiken muun muassa pysähtyivät. Ope luki aineen ääneen ja luokkakavereitten palaute oli raakaa: "Voi v***n idiootti! Miten ne autot muka ajaa sähköjohdot perässä jos ne kerta sähkökatkoksessa pysähtyy? Vähänkö oot tyhmä." Harmitti hemmetisti, koska en tietenkään osannut selittää, että enpä ole ajatellut sinne asti, mutta niin siinä vaan käy.  Nykyään ajellaan sähkö...

Kaksi vuotta sitten Patchcoat-leirillä Anne ja Mari perehdyttivät sekalaisen aussiejengin rally-tokon saloihin. Muutama viikko sitten selailin kisakalenteria, josko lähtisi tokoilemaan toisen tai molemman kanssa. Jotain pitäisi tehdä aktivoituakseen, mutta tokoilussa Jatsin selkä on kovilla hypyn jälkeen ja Hippaa ei edelleenkään kiinnosta tehdä mitään muuta kuin paimentaa. Kyllähän se tokoilee omassa pihassa, mutta se ei paljon edistä etenemistä sillä uralla. Huomasin, että PoKS järjestää virallisen rally-tokon. Koska olimme jo hyvällä menestyksellä kerran kokeilleet lajia, varasin siltä istumalta meille paikat ja tänään oli koe. Tuomari Tytti Lintenhofer selvitti rataan tutustumisen alussa kädestä pitäen kaikki toimenpiteet, mitä kylteissä kerrotuilla tehtävillä tarkoitetaan ja miten ne oikeaoppisesti suoritetaan. Kylttien välit ovat lyhyenpuoleiset ja siinä ajassa pitää kävellä, lukea tehtävä, käskeä koiraa ja jatkaa seuraavalle kyltille. Joissakin tehtävissä kyltillä pysähdy...

Vaikka koulu alkoi jo ajat sitten, palataan vielä hetkeksi kesäloman viimeisiin päiviin. Kävimme poikien kanssa Savonlinnassa päivän pituisella lomamatkalla. Olen käynyt Olavinlinnassa monta kertaa, mutta aina se on yhtä mielenkiintoinen, joten tällä kertaa porukalla sinne. Ensin käytiin hampurilaisella. Itse olisin halunnut syödä jotain oikeampaa sapuskaa, mutta Aten takia mentiin Heseen. Reissulla oli odotettavissa niin paljon kaikkea uutta, että oli huomattavasti helpompaa kun kuopus sai päättää mitä syödään. Atte jännittää uusia tilanteita käsittämättömän paljon ja niitä halusin tarjota, mutta ei kaikkea kerralla. Hese oli rannassa kuten Savonlinnassa melkein kaikki muukin. Meillä oli leipää eväänä, ei itsellemme vaan sorsille annettavaksi. Nämä tyypit olivat tosi ahneita. Melkein syliin hyppivät leivän perässä. Lörtsyt Savonlinnan torilla on se juttu, joka on tehtävä, mutta mahat olivat vielä liian täynnä niin tukevaan jälkkäriin. Kävelimme pitkin satamaa, jossa oli l...

Meillä oli murun kanssa kehityskeskustelu. Olen iloinen, että sain tehtyä aloitteen siihen, koska itselleni on aina ollut ylivoimaisen vaikeaa avata mielen sopukoita ja siitä seuraa monenlaista muuta vaivaa. On vaan ollut kehno fiilis jo jonkin aikaa, mutta keskustelu oli hyvä ja mieli pääsi jälleen levollisempaan tilaan. Ainakin vähäksi aikaa. Tämä sai miettimään omaa aivotoimintaani. Tulin siihen tulokseen, että pääni sisällä on palapeli, joka koostuu faktoista. Palapeli pysyy semmoisena kuin on, mutta tilanteet ympärillä muuttuvat. Muutosten takia palapelistä lähtee irtopaloja sieltä täältä ja kokonaisuus on vajaa. Vieressä on mielikuvituksen kulho täynnä epävärisiä ja epämuotoisia paloja, josta mielikuvitus ammentaa liitämään lähteneiden faktapalojen tilalle jotain ihan omaa. Mielikuvitus runnoo palaset väkivalloin, välittämättä muodoista ja väreistä. Kokonaisuus on paikattu, mutta tarkemmin katsoen lopputulos on vääränlainen, yhteensointumaton kaaos. Tosin välillä mielikuvit...

Tänään oli The Kesäpäivä eli matonpesu mökillä. Äiti ja isä lähtivät sukukokoukseen viikonlopuksi, joten sain olla koirineni ihan keskenään omassa rauhassa ja tehdä kaikkea mitä huvitti. Matot pesin heti ensimmäiseksi, että pääsivät kuivumaan. Kuuma oli kuin saunassa, joten kevyimmät kuivuivat iltaan mennessä. Kipaisen koko satsin huomenna pois. Aamupäivällä hetken ajan mietin, että pitäisiköhän varsinainenkin sauna lämmittää. Mökkisaunassa on aina niin kiva käydä, mutta lopulta alkoi kuumuus kehtuuttaa. Uimaankin pääsi milloin vaan, joten ratkaisin asian siirtämällä mittarin ulos. Mitäs tuosta löylynheitosta niuhottamaan. Hippa raivosi aina kun menin uimaan. Se ei sulata sitä, että järveen mennään hukkumaan ihan tuosta vaan. Hän itse saa tietenkin rypeä mielin määrin ja kastella minut siinä sivussa. Käpy pirulainen ei kellunutkaan! Koira hyvä, jos käpyä yrittää paikallistaa hajuaistin avulla niin nenään menee vettä! Eipä tuntunut vaivaavan. Purskaus vaan ja kuono tyhje...

Alho- ja puolialhoporukkamme kasvaa ja komistuu. Siivekkäät ovat nyt noin 5-kuisia, mutta munintaa ja kieuntaa ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan Lotalle kuuluu huonoa. Se kuoli keskiviikkona. Lotta oli monta päivää jotenkin noiveissaan. Söi ja kakkasi, mutta kökötti yksinään eikä ollut niin vilkas touhuamaan kuin muut kaverit. Keskiviikkoaamuna pojat toivat sen tupaan kun olivat löytäneet Lotta-paran jalattomana tarhasta. Soitin kasvattaja-Minnalle ja kysyin, että mikä kumma mahtaa olla kyseessä ja vastaus oli Marekin tauti. Se on yleisin kanojen kuolemaan johtava virustartunta. Tehokanaloihin saa kanoille rokotteen, mutta harrastekanoille ei, useista pyynnöistä huolimatta. Tauti on herpesviruksen aiheuttama ja se tekee tulehduksen hermoissa ja/tai aivoissa tai kasvaimia elimissä. Lotalla tauti ilmeni halvaustyyppisenä. Suunnilleen kaikki kanat saavat tartunnan ensimmäisinä elinviikkoina, mutta heikoimmat yksilöt sairastuvat ja kuolevat. Meidän kanat ovat nuoria ja munintaa ...

Facebook, tuo tietotulvan bittiytymä, toi verkkokalvoilleni kuvan verenluovutuksen tarpeellisuudesta. Oma veriryhmäni A- oli kuvan pisarassa pohjillaan ja surunaamainen, joten päätin lähteä luovuttamaan. Veripalveluahan Joensuussa ei enää ole, mutta pääkirjaston eräässä salissa on pari kertaa kuussa luovutustilaisuus ja sinne suuntasin eilen. Joku pienen pieni järjen ääni yritti kuiskailla, että onkohan tällä helteellä järkeä lähteä moiseen touhuun, mutta kun suunnitelma oli omassa päässäni lyöty lukkoon, järjen äänellä ei ollut suunvuoroa sen enempää. Alkuhaastattelu oli tavanomaista perusteellisempi, johtuen reilun kahden vuoden takaisesta sairaalareissusta. Hoitsu joutui soittamaan Helsinkiin vastaavalla lääkärille, joka kyseli tarkkaan sairastamani ruusun ja sen kylkiäisenä tulleen maksatulehduksen tilanteen. Lopullinen tuomio oli, että aikaa oli kulunut riittävästi ja että tulehdus ei ollut virusperäinen, joten estettä luovutukselle ei ollut. Vuoroa odotellessa ajatus juoksi j...

Miimin järkkäämä kasvattajaleiri pidettiin tänä vuonna 25.-29.6. Kiteen Taivaannastassa eli Loukunvaaran vanhalla koululla olevassa koiraharrastuskeskuksessa. Talon takana on valtava ruohokenttä tokotreeneihin ja agilityesteetkin olivat meidän käytettävissä koko leirin ajan. Harmittavan moni jäi ihan loppumetreillä pois, mutta silti paikalla oli ihmisiä, joita ei näe kovin usein. Minun ja Miimin lisäksi meitä oli Eija-Riitta ja Vaapu & Mindy, Hanna ja Mai, Hali, Kiila & seropi Pinja, Lea ja labbis Hinni, Marida ja Roosa & Pepsi, Mirka ja Topi, Heidi ja Laku, Leena ja cockeri Reiska, Hilkka ja Valo, Satu ja Viiru, Sirkku ja Susu sekä Tuuli ja Chilakin piipahtivat välillä paikalla. Leiriohjelma oli mukavan rento. Etukäteen varattiin Pialta paimennusvuorot ja Hippa pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa kolme kertaa. Edellisestä paimennuksesta on vuosi aikaa, mutta mitään se ei ole unohtanut. Harjoittelimme vain lauman haltuunottoa ja kiertämistä. Vastapäivään ki...

Blogissa on ollut hiljaista, mutta siihen on hyvä syy. Vapun jälkeen nitkautin selkäni niin pahaan kuntoon, etten ole pystynyt istumaan kuin hetken kerrallaan. Tekosyyhän sekin on kun tarkemmin ajattelee. Aina voi istua koneen äärellä sen minkä kykenee, naputtaa pätkän blogia ja julkaista tekstin vasta kun se on kokonainen. Huono puoli tässä on se, ettei tekniikka sovellu minun hipiälleni. Homma on saatava heti valmiiksi. Onneksi tänä aamuna vielä sängyssä ollessani venyttelin ja selkä napsahti. Sen jälkeen se oli heti parempi, koskee edelleen, mutta ei niin paljon ja kykenen istumaan. Ilmeisesti joku paikka oli pois paikaltaan. Selittely sikseen. Uusinta uutta Kalliolan kartanossa on kanala. Minähän menen aina uusimman muodin mukana - tirsk - ja höyrähdin tähän villitykseen. Tosin helppo oli höyrähtää kun meillähän oli kanoja vielä noin 12 vuotta sitten. Koppi oli valmiina, tarha piti rakentaa. Kiitos siitä vanhemmilleni, jotka toimivat tarhan pykääjinä minun ollessa käyttökelvoto...

Meillä oli mukava vappu. Vietettiin se omalla porukalla ilman turhia hössötyksiä. Poikien koululla oli keskiviikkona vappurieha, mihin sai pukeutua naamiaisasuun. Atte halusi olla Viikatemies, joten ukki pääsi tekemään viikatetta edellisenä iltana. Kylällä olivat kuulemma vähän tuijotelleet, kun Atte kulki viikate olalla ja melko karmaisevan näköisenä muutenkin. Aattona lupasin pojille, että grillataan ja se tehtiin vaikka oli aika kylmä. Samalla kulotettiin lehtikasoja pienemmiksi. Vapunpäivänä lähdettiin kaupunkiin katsomaan vanhojen autojen kulkuetta. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten kulkueen lähtöä odotellessa piti aikaa kuluttaa sopivalla tavalla. Onneksi lähellä oli leikkikenttiä. Kulkue lähti matkaan ja autot olivat suunnilleen vuosimallijärjestyksessä. Vanhimmat ovat huvittavan näköisiä kaikessa tyylikkyydessään. 1950-60 -luvun Jenkkiautot viehättävät silmääni jostain syystä erityisen paljon. Lienenköhän elänyt jossain edellisessä elämässä siellä? ...