Kuljetushommien koukeroita

Tänään on vuoden 2020 ensimmäinen adventtisunnuntai. Sillä ei tämän postauksen aiheeseen ole merkitystä, mutta toimikoon vallitsevasta ajasta jonkinlaisena muistutuksena. Kulunut viikonloppu on vierähtänyt nauttiessa kohtalaisen isosta muutoksesta ja helpottuneesta olotilasta. 

Perjantaina nimittäin jaoimme viimeiset paketit Matkahuollolle. Sitä lystiä meidän firmalla on riittänyt neljä vuotta putkeen. Viimeiset pari vuotta on ollut noususuhdannetta ja koronasta huolimatta (tai ehkä sen takia) olemme tänä vuonna palkanneet peräti kolme uutta kuskia, koska pakettien määrä on kasvanut käsittämättömiin määriin. Monenlaisia muutoksia on tullut vuosien mittaan, mutta en mene yksityiskohtiin.

Selvennyksen vuoksi mainittakoon, että Matkahuollon kautta on kulkenut heidän omien pakettien lisäksi Postnordit ja DHL:t. Kesällä alkoi kuulua huhuja, että viimeksi mainitut lähtisivät Matkahuollosta pois. Pakettien määrä tulee putoamaan murto-osaan entisestä.

Mitäpäs siinä muuta kuin irtisanomiset käyntiin. Meillä on tämän vuoden alusta lähtien ollut kaksi Lehtipisteen reittiä, jotka Ripen kanssa ajamme entiseen malliin. Onneksi, koska muutenhan olisimme iloisesti tyhjän päällä. Ne hommat on hoidettu ennen puoltapäivää, joten loppupäivä on aikaa tehdä muita juttuja. Minä teen kalevalaista jäsenkorjausta, jossa opintoja on jäljellä enää puolisen vuotta ja Ripe nikkaroi Konttoria, joka alkaa olla viimeisiä ruuvauksia vaille valmis liikenteeseen. Sitten jatkuu Liveverkon lähetysten treenaus ja testaus, jotka myös ovat hyvällä mallilla.

Paketit on jonkun kuitenkin jaettava, joten miksi jätimme koko homman? Siksi, ettei pelkkä työnilo elätä. Jakelusta saatu korvaus on niin pieni, ettei palkkojen ja autojen juottamisen jälkeen meille jäänyt juuri muuta kuin kyyneleitä ja syötyjä kynsiä. Savon Kuljetus haali paketit itselleen. Heidän kanssa on tehty yhteistyötä ja kun siitä puljusta on eroon päästy, ei takaisin mennä. MH-pakettien jaosta ei myöskään päästy sopimukseen, joten olemme mieluummin ilman.

Jakopaketti eli toimitus kotiovelle pelittää taajama-alueilla, mutta ei täällä isojen etäisyyksien periferiassa. Hyvissäkin olosuhteissa aikaa menee niin paljon, että persnettoa tulee koko ajan. Lumitalvina auraamattomat tiet ja keväisin rospuuttokelit hidastavat ajamista. Sitten kun tiet ovat peilijäässä kuten viime talvena viikkokausia olivat, homma käy niin hitaasti, ettei sitä käsitä kukaan. Epätoivoinen tiellä pysyttely oli niin jännittävää, että minä ainakin olin ihan jumissa sekä henkisesti että ruumiillisesti.

Oma lukunsa olosuhteiden päälle olivat ne asiakkaat, jotka eivät ole kotona, eivät jätä valtakirjoja, eivätkä vastaa puhelimeen. Paikalla on kuitenkin käytävä katsomassa, mutta mitään ei voi tietämättä jättää, joten turhauttavan ajanhaaskauksen piikkiin menee sekin. Suurin osa asiakkaista onneksi ovat olleet mukavia ja joustavia, kiitos siitä heille. 

Talojen numeroinnin kun saisi vielä semmoiseksi, ettei mitään tulkinnanvaraa tai erehtymisen mahdollisuutta ole. Taitaa olle tekemätön paikka.

Ettei menisi pelkästään valittamiseksi, on ihan pakko naputella muistiin niitä hauskoja tapauksia, joita matkan varrella on tullut vastaan.

Ensimmäiseksi meidän Make, joka tuli porukkaan mukaan, kun aloimme kysellä lisää väkeä. Make ajoi oman firmansa piikkiin alihankkijana. Siinä on niin rivakka miekkonen, ettei mitään rajaa. Kuormurilla lavojen lisäksi viskoi pikkupaketteja käsittämätöntä vauhtia. 

Ensikohtaaminen tapahtui muutama vuosi sitten kun vein hänen tilaamiaan renkaita.

"Voe perkele, kolomatta kertaa tilasin kitkoina ja tuas tuli nastat!"

"Mitä, onko ne lähettäny väärää tavaraa?"

"Ei vaan kun kännykällä tilasin ja eihän siitä mittään nää. Oma moka."

Nauroin kilometritolkulla. Mutta aika tavaran kaupitsee ja kyllä nämäkin meni. Monet renkaat mekin olemme Maken kautta hankkineet.

* * *

Omalle kohdalleni sattui asiakkaan taholta sarjassaan käsittämätöntä ajattelutapaa. Paketissa oli osoite Tehtaantie 4 A 6, 80400 Joensuu. Joensuu, mutta Ylämyllyn postinumero, ja Tehtaantiekin on Ylämyllyllä, mutta ei siellä kyseistä talonnumeroa ole. Soitin asiakkaalle.

"Morjens, sulle ois paketti, mutta ei täällä tämmöistä osoitetta ole."

"Missäs sie nyt oot?"

"Ylämyllyllä, mutta Tehtaantiellä ei ole 4 A 6:sta."

"Joo myö asuttiin ennen Tehtaantiellä, mutta muutettiin vasta Rantakylään niin siks mie laitoin siihen sen Joensuun."

Siis että tuota mitä? Miten voi olla niin tyhmä, että kuvittelee paketin löytävän perille sekoittamalla kaksi osoitetta? Teki mieli antaa asiakkaalle jonkin sortin diplomi, mutta menin kertakaikkisen sanattomaksi. Ilmoitin vieväni paketin Matkahuoltoon, josta sen voi käydä noutamassa. Ajojärjestelijälläkin vähän kulmat kohosivat kun vein paketin.

"Tälle tulee noutaja. Asiakas ei tiedä missä asuu."

* * *

Jossain yhteyksissä on tullut esille, että voiko 'ihana' kuulua miehen sanavarastoon. Kyllä voi, ja oma mieheni on siitä kävelevä esimerkki. Tosin ei synnynnäisesti eikä sattumalta.

Ripe vei joskus aikaa sitten sohvan Rääkkylään jollekin herralle, jonka maailmankatsomuksessa oli vahva epäilys viehätyksestä poikiin päin. Hän oli niin haltioissaan uudesta sohvasta, että hoki "ihanaa, ihanaa", jatkuvalla syötöllä. Tämä tarttui uutteraan kuljetusyrittäjään. 

Tämän jälkeen tuli uusi keikka Rääkkylään. Toiselle samanmoiselle herralle meni kukkia, ja siinä asiakkaan kanssa jutustellessa lipsahti kuskilta muutama 'ihana' liikaa:

"Käytsä usein täällä Rääkkylässä?"

"En mie tuu tänne enää ikinä."

Moinen tapaus jätti naistenmieheen syvän arven. Rääkkylä-kammo on vuosien varrella haalistunut, koska lupasin pitää tiukasti kiinni.

* * *

Polvijärvellä Ripe yritti jakaa pakettia muuan pariskunnalle, joka ei ollut kotona eikä kukaan vastannut puhelimeen. Siispä paketti meni jakamattomiin ja tuli uudestaan jakeluun, kun asiakas oli ottanut Postnordiin yhteyttä ja toivonut uusintajakelua. Paikalle päästyä talon kuistilla räksytti äkäiset herra ja rouva kilpaa, että miksi ei ole soitettu. Ripe sanoi yrittäneensä soittaa, mutta pariskunta väitti sitkeästi vastaan. Kun Ripe luetteli paketissa olleen numeron, rouva hihkui, että mistä lie keksinyt moisen numeron ja jatkoi kurjan kuskin sättimistä, mutta herra luikahti nolona sisälle. Puhelinnumeron naputtaminen tilaukseen on tarkka juttu. Äkkinäiseltä saattaa mennä väärin.

* * *

Männä kesänä muuan asiakas oli ottanut Postnordiin yhteyttä ja väittänyt, ettei ole saanut pakettiaan. Sitähän sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa pelko persuksissa, että kuka oli jakamassa ja oliko onnistunut kadottamaan paketin. Lopulta selvisi, että kuski oli jakanut paketin aivan normaalisti. Paketti oli herralle, mutta rouva oli ottanut sen vastaan ja viskannut jonnekin nurkkaan kertomatta miehelleen koko tapauksesta.

Postnordin asiakaspalvelua on moitittu äärettömän huonosti toimivaksi, mutta ilmeisesti sieltä on kuitenkin helpompi kysyä pakettia kuin omalta puolisoltaan.

* * *

Tavallisilla siviiliasiakkailla on harvoin käsitystä omien tilustensa koosta tai ennemminkin pienuudesta. Mikäli paikka vaikuttaa mökkitieltä ja asiakkaalle soittaa etukäteen kysyäkseen, mahtuuko pihassa kääntymään, vastaus on yleensä "vaikka rekalla". Totuus on yleensä aivan toinen.

Joskus aikoinaan meni reilumpi satsi eli kuormurikeikka pihakivia ja kivituhkaa. Paikalla ei ollut ketään, mutta rahtikirjassa oli ohje: Kivet ja soran saa jättää navetan taakse polun varteen.

Että semmoista. Kyllä ne pudotetaan siihen, mihin helpoiten voi ja jatkosiirtely jää asiakkaan harteille.

* * *

Silloin kun meillä vielä meni leipää Ilomantsiin, minä pääsin tuuraaman Ollin kesäloman ajan. Välillä samassa kuormassa meni pari lavaa jauhoja paikalliseen leipomoon ja erään kerran kivilasti muuan paikkaan.

Meidän Mörössä on robottivaihteisto eli kaasu ja jarru on, mutta kytkin puuttuu. Robotti hoitaa vaihtamisen ja tekee sen tosi näppäräsi, ehtii välikaasunkin pyöräyttää niin nätisti, että aijai sentään. Mahdottoman kiva ajettava.

Kuten kaikki Ilomantsissa käyneet tietävät, Koverossa on pitkä nousu ja sen jälkeen lyhyempi, mutta jyrkempi lasku. Pelkkä leipä oli sen verran kevyttä, että alamäkeä lasketellessa isoin lukema navikassa oli melkeinpä vakiona 93 km/h. En jaksa muistaa, oliko kyydissä jauhot vai kivet, mutta silloin ennätykset paukkuivat. Hojelsin mäen alas niin, että hetken aikaa navikassa vilahti 97! Silloin oli vauhdin hurmaa kuormurin kopissa.

* * *

Etelän eli Tohmajärvi-Kitee-Kesälahti -akselin autossa on mennyt itärajalle isoja latinkeja jotain paketteja. Ne on pitänyt viedä tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, koska asiakas oli venäläinen ja kävi vain hakemassa paketit Suomen puolelta. Niitä hän sitten diilasi rajan takana eteen päin. Tämä järjestely siksi, ettei asiakas luottanut Venäjän kuriiripalveluihin. Kas kummaa. 

* * *

Siinäpä niitä, mitä ensimmäisenä tuli mieleen. On varmasti paljon muitakin, ja liikenteessä törttöilijöistä saisi aikaan toisen romaanin. 

Jatkamme harjoituksia lehtien parissa ja muilla kikkailuilla.