Naistenpäivän riekkumarallaa

Ajelin puolenpäivän kieppeillä Miimin luokse. Kolmen koiran pyörremyrskymäinen enkelikuoro väänsi nupit kaakkoon ja matot seinille. Voiko enää eloisampaa sakkia löytää? Pihalle mokomat riehujat siksi aikaa kun Miimi laittoi vaatteet päälleen. Hannukin tuli tupaan ihmettelemään, että missä Jatsi on kun pitäisi pitkästä aikaa nähdä. Rymysakki uudestaan sisälle ja Jatsi sekosi mikäli mahdollista vielä enemmän. Voi hyvänen aika.

Päiväohjelmassa oli aussietreffit Päivilänvaaran kodalla ja sinne lähdettiin läppäsemään. Aija ja Rini liittyivät seuraan matkan varrella. Minulla oli pulkka mukana, koska kota oli todellakin reilun korkealla merenpinnasta tai ihan mistä vaan laskettuna.
Minä tuskailin märkien puitten kanssa sillä aikaa kun Miimi ja Aija tekivät Rinille ampumatreenejä. Taivaspaikan kaikottua taas vähän kauemmas kiroilusyntien takia sain kunnon roihun grilliin ja päästiin lähtemään muuta porukkaa vastaan. Kyllä ylämäki velkansa maksoi ja korkojen kanssa kun pulkalla painoi menemään.
Hilkkaan törmättiin rinteen alla. Mari oli kipeänä ja Wallu pääsi Hilkan kyytiin. Kylläpä se oli polleaa poikaa kun ainoana uroksena pääsi moisen narttulauman sekaan. Hetken päästä tulivat vielä Sirkku, Satu ja pikkuinen Susu joukkoon ja porukka oli kasassa.
Taas kiipeämään. Notskissa oli sopiva hiillos makkaroille ja muille eväille. Muut söivät, mutta Aijalle riitti hengenravinto ja näin ollen keskittyi häärimään kameran takana. Auringon olisi suonut näyttäytyvän, mutta hyviä kuvia tuli silti. Niitä voi vilkaista Rinin blogista http://xirithe.vuodatus.net/blog/1843222.

Kiitoksia kaikille, oli taas kerran mukava miitinki. Ihmisjäsenillä juttu luisti ja koirat saivat aimo annoksen leikkiseuraa rotutovereistaan. Kotiin tultua sekä Jatsin että minun mielestä sohvan kutsu oli vastustamaton.

Kommentit

Aija sanoi…
Hengenravinto paras ravinto. Ja mikä parasta: se ei lihota! xD

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla