Johan nyt on varsinaiset markkinat esineruudussa!
Miten voi mennä nuotit ristronkkeliin ennen niin selvässä asiassa?
Atte pääsi kaverinsa luokse leikkimään ja minähän käytin heti vapaat tunnit hyväksi. Lähdettiin Jatsin kanssa metsään marjoja katselemaan ja samalla tein jana- ja esineruutuharjoitukset.
Ensimmäinen jana meni hyvin ja suoraan, mutta viime aikojen tyyliin otti takajäljen. Kun liina suoristui eikä koira yrittänytkään käntyä oikeaan suuntaan, ärjäisin rumasti. Silloin heräsi joku järjenhäivä ja aivosolu. Narupallo oli parinkymmenen metrin päässä palkkana ja olipa lystiä.
Toinen jana meni kohtuullisen hyvin ja nyt passasi kääntyä jäljellä oikeaan suuntaan. Siellä oli patukka palkkana ja kylläpä riitti ihmettelemistä moisessa systeemissä, kun en ole ennen tälviisiin tehnyt.
Mutta se ruutu! Tallasin ison ruudun hakkuaukolle, jossa oli vähän taimikkoa ja sekin hyvin matalaa. Tuuli kävi reilusti vastaan eli melko otolliset olosuhteet. Vein esineet takakulmiin ja yhden keskelle, mutta sekin melko taakse, kun on tätä irtoamisongelmaa ollut. Sitä oli vieläkin, voi elämän syksy! Keskimmäinen esine löytyi hullun juoksemisen jälkeen, mutta ne kulmakappaleet ei millään. Ihan kuin ei olisi ikinä kuullutkaan koko aiheesta. Nenä tukossa ja aivot lukossa.
Pistin Jatsin puuhun kiinni ja kävin näyttämässä esineet. Oikein viimeisen päälle teatraalisesti nakkasin ne ilmaan, että huomaisi.
Meinasi vaan silti tulla itku silmään ja äitiä ikävä sillä välin, kunnes rukkanen palautui minulle. Bionicle-purkin kansi oli sen sijaan niin paha paikka, että melkein viereen piti mennä sormella osoittamaan ennen kun suostui hoksaamaan. Ei, ei hyvä veli! Piirinmestikset lähestyvät vääjäämättä ja tämmöinen peli ei niissä kinkereissä vetele. Kuiva frolic naamaan ja pallopelistä ei puhettakaan.
Katsellaanpa huomenna uudestaan. Kerran vielä näytän sille esineitten viennin ja jos homma ei pelitä, otetaan toiset konstit käyttöön. Eli iltasella ennen ruokailua mennään kupin kanssa ruutuun ja katsotaan, onko nälkä vai ei. Palataan astialle, kirjaimellisesti.
Atte pääsi kaverinsa luokse leikkimään ja minähän käytin heti vapaat tunnit hyväksi. Lähdettiin Jatsin kanssa metsään marjoja katselemaan ja samalla tein jana- ja esineruutuharjoitukset.
Ensimmäinen jana meni hyvin ja suoraan, mutta viime aikojen tyyliin otti takajäljen. Kun liina suoristui eikä koira yrittänytkään käntyä oikeaan suuntaan, ärjäisin rumasti. Silloin heräsi joku järjenhäivä ja aivosolu. Narupallo oli parinkymmenen metrin päässä palkkana ja olipa lystiä.
Toinen jana meni kohtuullisen hyvin ja nyt passasi kääntyä jäljellä oikeaan suuntaan. Siellä oli patukka palkkana ja kylläpä riitti ihmettelemistä moisessa systeemissä, kun en ole ennen tälviisiin tehnyt.
Mutta se ruutu! Tallasin ison ruudun hakkuaukolle, jossa oli vähän taimikkoa ja sekin hyvin matalaa. Tuuli kävi reilusti vastaan eli melko otolliset olosuhteet. Vein esineet takakulmiin ja yhden keskelle, mutta sekin melko taakse, kun on tätä irtoamisongelmaa ollut. Sitä oli vieläkin, voi elämän syksy! Keskimmäinen esine löytyi hullun juoksemisen jälkeen, mutta ne kulmakappaleet ei millään. Ihan kuin ei olisi ikinä kuullutkaan koko aiheesta. Nenä tukossa ja aivot lukossa.
Pistin Jatsin puuhun kiinni ja kävin näyttämässä esineet. Oikein viimeisen päälle teatraalisesti nakkasin ne ilmaan, että huomaisi.
Meinasi vaan silti tulla itku silmään ja äitiä ikävä sillä välin, kunnes rukkanen palautui minulle. Bionicle-purkin kansi oli sen sijaan niin paha paikka, että melkein viereen piti mennä sormella osoittamaan ennen kun suostui hoksaamaan. Ei, ei hyvä veli! Piirinmestikset lähestyvät vääjäämättä ja tämmöinen peli ei niissä kinkereissä vetele. Kuiva frolic naamaan ja pallopelistä ei puhettakaan.
Katsellaanpa huomenna uudestaan. Kerran vielä näytän sille esineitten viennin ja jos homma ei pelitä, otetaan toiset konstit käyttöön. Eli iltasella ennen ruokailua mennään kupin kanssa ruutuun ja katsotaan, onko nälkä vai ei. Palataan astialle, kirjaimellisesti.
Kommentit