Utua ilmassa ja päässä

Mitä olen viime aikoina puuhaillut? Missä ollut ja kulkenut? Kuka oikeastaan olen?
Tällä hetkellä tuntuu kuin pääni olisi viety ulkoavaruuteen ja ufomiehet laittaneet tilalle herneillä täytetyn posliinipilkkumin. Kun posliiniin ei hermoradat ja muut inhimilliset koneistot tartu, pilkkumi on pudonnut, särkynyt siruiksi ja herneet vierineet pitkin lattioita.
Jos asuisin 25 neliön yksiössä, pieniä kohtaamisia voisi sattua. Mutta kun kartanoni on kuin tori (herneen näkökulmasta katsottuna), ei voi odottaa järjellistä käyttäytymistä. Siellä se herne etsii kaveria, kirjaimellisesti. Helpompi olisi haalia pitkin piennarta levinneet Hujasen eväät kasaan kuin saada minun yliskamarin tapeteista kuviot kohdistettua.

Onneksi joku luotti ja tarjosi vastuullista tointa epätodellisuutta torjumaan.
Johanna lähti porukoineen laivareissulle ja kysyi, ottaisinko Jessen hoitoon. Jee jee Jesse, suostuin ilomielin.

Mökillä oli mukavampi viettää aikaa ja siellä oltiin. Jesse tykkää Hipasta ja leikittäisi, jos Jatsi antaisi. Jäähylle mokoma määräilevä isosisko, niin saivat lapset peuhata rauhassa.

Ilmassa leijui jännä utu ja lämmintä riitti. Enimmän aikaa oltiin vedessä, joka oli kyllä melkein yhtä lämmintä kuin ilma, mutta virkisti edes märkyydellään.





Jesse on huolehtivainen kaveri. Kun lähdin uimaan, se kaahasi perään ja raapi persuksia. Ilmeisesti sanoakseen, että "nyt pois sieltä hukkumasta ja heti!" Kun käännyin, se lähti tyytyväisenä rantaan.
Sitten tein källin ja hyppäsin laiturilta. Molskis vaan toisenkin kerran ja heti oli vahti perässä. Uiskentelin eestaas ja vähän rinkiä, ja koko ajan Jesse paimensi vieressä huolestuneen oloisena. Kyllä on Jatsilla uskollisuudessa vielä oppimista.
Ihana hoitolapsi!

Lauantai-illan koirat makailivat keskenään, kun menin sammuttamaan kulttuurinjanoani. En tosin tiennyt koko janosta, ennen kuin Teppo pyysi seuraksi Hasanniemen kesäteatteriin Ulvovaa mylläriä katsomaan. Kannatti lähteä!
Ruumiillinen jano helpotti esityksen jälkeen vähän, mutta vain vähän, Teatteriravintolan terassilla. Kuskin ominaisuudessa tyydyin vissyyn, joka on erinomainen janojuoma. Siinä sählätessäni tosin kippasin lähes koko tuopillisen maahan, eikä se siellä vaikuta suuntaan tai toiseen. Taas todiste siitä, ettei terassille kannata lähteä selvinpäin, kun hukkaan menee halvatkin juomat.

Ai niin! Muisti palaa pätkittäin tekemisten suhteen. Kävihän meillä muunrotuistakin väkeä. Virve hankki kelpienpennun ja tulivat Jennan kanssa meille. Watti on vähän Hippaa nuorempi ja hetken ällisteltyään näytti todellisen minänsä. Mieletön peto! Ei jää kepukka aussiesta jälkeen asenteen puolesta.



Palatakseni jälleen menneisyyteen, piipahdettiinhan me taas vaihteeksi kaupunkikävelyllä.
Hippa on alkanut vierastaa tuntemattomia, joten shokkihoitoa kehiin. No, se tauti parani heti kun päästiin isommille kylille ja ihastelut otettiin vastaan tottuneen rutiinilla.

Käveltiin sillan ali ihan testataksemme, mitä pennut tuumaavat yli rumistavien autojen äänistä. Eivät kerrassaan mitään! Menivät reippaina kuin olisivat syntyneet sillan alla.

Sitten oli jo jäätelön aika. Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan. Minä olin se pahis. Annoin vain kuivaa vohvelia ja senkin vaan siksi, kun en itse voi sietää sitä kengänpohjallisen makuista sotkua. Jenna ja pennut söivät vuorotahtiin maukkaampaa osuutta.