Huumorintaju, missä olet...?
Hippa on joulukoira. Se rakastaa tätä vuodenaikaa ja kaikkea kivaa mikä siihen liittyy.
Tein tässä hienon, valaistun tilataideteoksen.
Lyhty valaisi maisemaa ja mieltä koko pitkän illan. Seuraavana päivänä jääkuutiot oli järjestelty uudelleen. En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni.
Eilen aamulla kävin kaupungissa muutaman tunnin ajan oleilemassa ja niin päin pois. Olevinaan asioita hoitamassa. Kuinka ollakaan, kotiintuloa siivitti jälleen pieni jännitysmomentti. Naisen (tai äidin) vaistoni oli oikeassa.
Hippa oli ottanut pöydältä askertelutarvikkeita sisältävän laatikon ja purkanut lahjanauhakerät sieväksi sotkuksi.
Petiään se oli piirrellyt kultatussilla ja syönyt sen. Hopeatussi oli pelkästään syöty. Saattaa olla, että juhannussiivouksen aikaan löydän sohvan pohjasta tai pianon takaa hopeaisia keskisormia ja kirkkoveneitä.
Koko komeuden se oli kruunannut pienillä kimaltavilla tähdillä.
Sen jälkeen tyyppi oli varmaan ajatellut, että näin hienoja koristeluja ei se ikävä täällä asuva tosikko muuten ihan heti siivoa pois. Jälkiruokana oli imurin johto, töpselipää irtipoikki ja piuha vielä varmuuden vuoksi muutamasta kohtaa melkein poikki.
En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni vielä pahemmin.
Mutta, eipä tämä varas ja ilkivallantekijä ottanut huomioon sitä, että suvussa on pätevä töpseliasentaja eli sähkömies. Veljeni Pekka kävi illansuussa korjaamassa johtoon uuden pään. Siitäs sait, senkin rakkari! Vielä kestää huumori.
Voin kuvitella, miten viisas Jatsi huokailee ja pyörittelee silmiään töllöntöitä katsellessa tuskaillen, kun kukaan ei tee mitään.
Karvanlähtö on loppunut eikä rapaa kulkeudu sisälle. Tekisi mieleni virittää matot lattialle, mutten uskalla. Ne on sentään itse kudottuja ja luultavasti siinä vaiheessa huumorintajuni ottaisi lopullisesti hatkat, jos joutuisin todistamaan mattojen kuolemaa juuri rauhan ja hyvän tahdon juhlan alla. Pitäköön tunkkinsa. Kävellään matoilla sitten kun viimeinenkin perheenjäsen on saanut järjen päähänsä ja hampaisiinsa.
Ja mikä oli valituksen pointti? Se, etten miljoonastakaan vaihtaisi tuota riiviötä mihinkään kilttiin ja hyvinkäyttäytyvään koiraan.
"Mamma kulta, olen himojeni orja, yritä ymmärtää!" sanovat kauniit silmät pään levätessä sylissäni.
Ja mamma ymmärtää. Ja siivoaa.
Tein tässä hienon, valaistun tilataideteoksen.
Lyhty valaisi maisemaa ja mieltä koko pitkän illan. Seuraavana päivänä jääkuutiot oli järjestelty uudelleen. En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni.
Eilen aamulla kävin kaupungissa muutaman tunnin ajan oleilemassa ja niin päin pois. Olevinaan asioita hoitamassa. Kuinka ollakaan, kotiintuloa siivitti jälleen pieni jännitysmomentti. Naisen (tai äidin) vaistoni oli oikeassa.
Hippa oli ottanut pöydältä askertelutarvikkeita sisältävän laatikon ja purkanut lahjanauhakerät sieväksi sotkuksi.
Petiään se oli piirrellyt kultatussilla ja syönyt sen. Hopeatussi oli pelkästään syöty. Saattaa olla, että juhannussiivouksen aikaan löydän sohvan pohjasta tai pianon takaa hopeaisia keskisormia ja kirkkoveneitä.
Koko komeuden se oli kruunannut pienillä kimaltavilla tähdillä.
Sen jälkeen tyyppi oli varmaan ajatellut, että näin hienoja koristeluja ei se ikävä täällä asuva tosikko muuten ihan heti siivoa pois. Jälkiruokana oli imurin johto, töpselipää irtipoikki ja piuha vielä varmuuden vuoksi muutamasta kohtaa melkein poikki.
En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni vielä pahemmin.
Mutta, eipä tämä varas ja ilkivallantekijä ottanut huomioon sitä, että suvussa on pätevä töpseliasentaja eli sähkömies. Veljeni Pekka kävi illansuussa korjaamassa johtoon uuden pään. Siitäs sait, senkin rakkari! Vielä kestää huumori.
Voin kuvitella, miten viisas Jatsi huokailee ja pyörittelee silmiään töllöntöitä katsellessa tuskaillen, kun kukaan ei tee mitään.
Karvanlähtö on loppunut eikä rapaa kulkeudu sisälle. Tekisi mieleni virittää matot lattialle, mutten uskalla. Ne on sentään itse kudottuja ja luultavasti siinä vaiheessa huumorintajuni ottaisi lopullisesti hatkat, jos joutuisin todistamaan mattojen kuolemaa juuri rauhan ja hyvän tahdon juhlan alla. Pitäköön tunkkinsa. Kävellään matoilla sitten kun viimeinenkin perheenjäsen on saanut järjen päähänsä ja hampaisiinsa.
Ja mikä oli valituksen pointti? Se, etten miljoonastakaan vaihtaisi tuota riiviötä mihinkään kilttiin ja hyvinkäyttäytyvään koiraan.
"Mamma kulta, olen himojeni orja, yritä ymmärtää!" sanovat kauniit silmät pään levätessä sylissäni.
Ja mamma ymmärtää. Ja siivoaa.
Kommentit
ihanasti jälleen kirjoitettu! Kiitos nauruista! :D
Ja mie kyllä luulen, että se oli yrittänyt siivota, mutta se saakelin imuri ei suostunut tottelemaan pikku paimenkoiraa, joten sitä piti vähän ojentaa. ;)
Se saattaa revetä nahoistaan kun alan roudata kuusta sisälle, mutta kaipa riski on otettava. Aion kyllä köyttää latvapään kattoon, ettei kaada puuta kovin kallelleen!