Taitojen päivitystä ja synttäreitä

On se kumma kun noitten journalististen kiireitten takia ei jaksa, kehtaa ja kerkiä näitä harrastuskirjoitteluja hoitaa.

Siitähän on jo niin pitkä aika kuin... Maanantainakos se Mari kävi meillä Lilyn kanssa? No ihan sama. Tehtiin pentujäljet nuorisolle ja esineruutu seniorille. Jäljen olisin ajanut Jatsillakin, mutta lunta tuprutti siihen malliin, ettei huvittanut mahdollista turhaa työtä tehdä.

Hipalle tehtiin pieni jälki ilman nameja ja keppi jäljen päähän. Sen verran se on ihmeissään, että Mari jäi jäljen päähän katsomaan ja naksuttamaan, jos Hippis tekee yleensä mitään kepin havaitsemiseksi.

Tekihän se. Toisella kertaa jopa nosti kepin suuhunsa ja siitä sai mahtavat pallopelit palkaksi. Jos tämä äkkinäinen jättäisi nuo pro-systeemit ja opettaisi sittenkin ilmaisun ihan perinteiseen tyyliin ilman maahanmenohipistelyjä.
Hippa nimittäin pitää keppiä nätisti ja hiljaa, toisin kuin tulitikkutehtaantyttö Jatsi, joka rouhii kepit lähes tunnistamattomiksi.

Jatsille tehtiin reilun kokoinen esineruutu myös siksi, että näkisin tekeekö se siellä mitään. Ei tehnyt. Yritti mennä siitä mistä aita oli matalin eli hippaili etualalla, että jos ne hyvinkin olisi ihan siinä lähellä eikä tarvitsisi juosta niin kamalasti. Intoa oli, mutta liikkumiskyky puuttui edelleen. Se siitä ja sen kestävyydestä.
Nyt olen sekä henkisesti että ruumiillisesti sisäistänyt sen, että meidän pk-ura Jatsin kanssa on ohi.

Iltapäivällä kun lähdettiin lenkille, Jatsi oli taas kovin kipeä. Kipulääke naamaan ja toipumaan.

Pari päivää tämän jälkeen otin pihalla tokotaitojen päivitystä. Ei voi kuin ihmetellä, että kuka tuota koiraa oikein on pitänyt vakan alla kuin sitä entistä kynttilää konsanaan?

Sehän osaa!
Tunnari meni hyvin, lyhyellä matkalla mutta kuitenkin. Miksipä ei jälkikoira osaisi poimia oman ihmisen hajuista keppiä, vaikka se tällä kertaa olikin neliskanttinen.
Kaukkareita pitää treenata vielä rutkasti. Varsinkin seiso-maahan -liike on paha. Voi hyvin johtua kipeästä selästä sekin.
Hyppynouto on täysin peace of cake.
Merkkiä hiottiin ja otettiin pitemmältä matkalta ja alkaa toimia.
Ruutu oli pitkästä aikaa kiva ja ainahan Jatsi on siitä tykännyt. Vauhtia pitää saada lisää.
Seuraamisen tiiviys ei ehkä tokotuomareille riitä, mutta opetellaan tiivistämään.
Luoksetulo on pahin. Ne pysäytykset... En tiedä miten niistä selviää, mutta ehkä ajan ja laulun kanssa. Toivotaan Jatsille pitkää ikää ja työintoa vielä 19-vuotiaana. Ehkä se siitä.

Ai että minä odotan ensi viikolopun Laukaan reissua ja Patchcoat-päiviä! Siellä saadaan toivottavasti ratkaisuja näihin juttuihin.

* * *

Hippa 1 vuotta!

Uskomatonta on ajan kulku. Meidän pieni pörröinen on jo vuosikas nuori neito. Miimi tuli Armeniasta tiistaina ja kävi koirineen meillä keskiviikkona. Hippa sai sittenkin synttärijuhlat vieraineen päivineen.



Pikku Viia on mahdoton jalkaeläin ja aivan valloittava tyyppi!
Siellä se meni joukon jatkona eikä ollut moksiskaan.







Pallopelin jälkeen lähdettiin lenkille ja samalla kuulin mielenkiintoisia tarinoita Armenian ihmeistä. Saisi naputtaa ne jutut omaan blogiinsa, ihan pienenä vinkkinä...

Hippa oli olevinaan niin isoa koiraa, ettei ollut pikkupentua näkevinäänkään. Viia-parka ei voinut käsittää, miksi kaveri ei leiki.
Lenkin jälkeen mentiin kahville ja koko koiraporukka tuli myös sisälle. Jatsi irvisteli Viialle koko naama rutussa, kun pentu yritti tehdä tuttavuutta. Voi miten kamalan pahannäköiseksi minun pieni enkeli osaa mennä!

Ei enää monta päivää minileiriin! Mirka ja Tessu ovat meidän kämppäkavereina. Tessua ei käy kateeksi, kun joutuu asumaan Jatsin kanssa. Se täti pitää kakarat kurissa ja herran nuhteessa. Toivottavasti hotellihuoneiden ovet avautuvat sisäänpäin.