Lupsakka näyttelypäivä Savonmualla

Minkä lie mielenhäiriön aikaansaamana ilmoitin Hipan yhdeltä istumalta kahteen näyttelyyn. Ensimmäinen niistä oli tänään Rautalammilla Elena Ruskovaaran kehässä.

Hippa sai avoimen luokan nartuissa EH:n ja oikein hyvän arvostelun, perinpohjaisen kuten Ruskovaaran tyyliin kuuluu:

"Miellyttävästi käyttäytyvä hyvin narttumainen kokonaisuus. Keskivahva luusto. Tilava täyteläinen runko. Tarpeeksi voimaa takaosassa. Riittävän voimakkaat kulmaukset. Vahva kallo. Tarpeeksi voimaa kuonossa. Ilmeikkäät korvat. Liikkuu kinnerahtaasti takaa. Tarpeeksi ulottuva etuliike. Rauhallinen käytös."

 Voiko tuommoisen arvostelun saatuaan olla muuta kuin hyrisevän tyytyväinen? Koirahan on lähes täydellinen. Kinnerahtaus on tosiasia, joka ei varmasti muutu miksikään. Sen sijaan kaikki muu mitä Hipasta mainittiin, on ajan kanssa kehittynyt. Pala sieltä, toinen täältä, ja paketti alkaa olla kasassa.

Käyn näyttelyissä niin harvakseltaan, että kehitystä on voinut seurata arvostelulapuista. Sitäkin mielenkiintoisempaa on nähdä, mitä Hipasta tuumaa Irina Poletaeva jo kolmen viikon kuluttua Outokummussa.

Se saakin olla viimeinen näyttely taas vähään aikaan. On niissä kiva käydä silloin tällöin huvin vuoksi, mutta sertinjahtaamiseen minusta ei ole. Kevät koittaa, joten väistymme kehistä jälkimetsiin.

Kommentit

Sirkku sanoi…
Teille on haaste: http://suppilo.blogspot.fi/2013/03/vastaus-haasteeseen.html :)
2. huhtikuuta 2013 klo 8.17
Hanna P sanoi…
Uijui, mitä kysymyksiä! Vähänpuoleisesti on näköjään viime aikoina tullut tähän osastoon perehdyttyä. Noihin kun vastaan niin nolaan itseni lopullisesti.

Kiitos haasteesta, yritetään. Jossain välissä.
15. huhtikuuta 2013 klo 21.45
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Kuva
                                                                      Kuvaaja: IG Kaiku Photography   Kaikki koirani ovat olleet narttuja, koska jostain syystä olen narttukoiraihminen. Jatsi tuli meille Miimin aloitteesta, Hippa oli pentueen ainoa narttu ja samoin Nomsan valinta pentueesta oli helppo, koska se oli ainoa tyttöpentu. Vai valitsiko Nomsa minut omistajakseen? Vai miksikä se minut valitsi? Jo pikkupentuna Nomsa oli erilainen kuin aiemmat aussieni. Se oli itsenäinen ja jääräpäinen oman tiensä kulkija, mutta silti äärettömän kiltti. Tyyni kuin viilipytty lähes kaikissa tilanteissa, aussieksi ylimaallisen rauhallinen ja hiljainen, käsittämättömän haukkumaton. Ainoat asiat, mitä Nomsa pelkäsi, oli mattojen tamppaaminen ja pulttipyssyn tärinä (järkyttävä ääni, en itsekään sitä siedä). Rakastin ja rakastan edelleen Nomsaa ja se minua, mutta jotain jännää meidän suhteessa alusta lähtien oli. En saanut siihen semmoista yhteyttä kuin muihin koiriini. Suurin haaste oli se, että se o
Lue lisää

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

...kuutonen, seiska ja Laineen Reiska. Niin että montako koiraa meillä nyt olikaan?! Ojalan laskuopin mukaan kolme, mutta ääni, liike ja aussiekerroin otettuna yhtälössä huomioon, sisällä noin yhdeksän ja ulkona himpun verran vähemmän. Toma tuli maaseudun rauhaan pauketta ja levotonta seuraa pakoon. Että se siitä maaseudun rauhasta sitten. Että voi olla äänekästä ja vikkelää sakkia! Lähdettiin kolmikon kanssa lenkille ja entiseen malliin meno yltyi holtittomaksi. Ensimmäisen kilometrin ajan Hippa roikkui Toman niskassa kuin kiinni kasvaneena ja Jatsi räyhäsi poliisitätinä. Hämärässä eestaas pomppiva valtava ärisevä möykky olisi karkottanut kenet tahansa. Pikkuhiljaa miehinen uros Toman sisällä sai tulta alleen ja Hippa joutui vuorostaan pakenemaan. Siitä se tasapaino löytyi. Koirat saivat tasapuolisesti poikien aamulliset ruuantähteet. Tytöt saivat kupit ensin eteensä. Toma yritti uskotella minulle, että kyllä hän saa kotonakin hyökätä kupille ihan tuosta vaan. Onneksi minua oli valist
Lue lisää

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla

Kuva
Meikäläiset konkurssintorjujat eivät tässä maailmanajassa juuri lomaile, mutta parin päivän ajan irrottauduimme arkikuvioista. Olen jo pitkään halunnut käydä Imatrankosken juoksutusta katsomassa ja matkalla oleva Parikkalan patsaspuisto on myös lukeutunut käyntikohteisiin.  Lauantaiaamuna 7.8. lähdimme ajelemaan 6-tietä etelään. Ensimmäinen stoppi oli muistaakseni patsaspuistossa. Kyseessä on Veijo Rönkkösen (1944-2010) peräti 50 vuoden työ. En lähde toistamaan faktoja, koska ne voi lukaista  puiston omilta sivuilta . Nähtävää riittää, ja enimmäkseen melko häijyä semmoista. Voi vain miettiä, mitä taiteilijan päässä on liikkunut.  Joogatarha on omasta harrastuksesta syntynyt kokoelma. Puiston vanhin teossarja. Tämä on huvittavimmasta päästä. Koira nostaa koipea ja kuikuilee hameen alle. Hmm? Kyllä, suussa on aidot tekarit. Miksi tuo Jukolan Jussin näköinen ukko hymyilee piiskan viuhuessa? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Toisista paikka on niin ahdistava, ettei toinen vierailu tul
Lue lisää