Leipää, lääkkeitä ja varaosia
Pian kuskikurssin jälkeen sain hankittua itselleni työkokeilupaikan. Se meni mielenkiintoisia polkuja pitkin, kuten elämässä joskus tuppaa menemään. Yritin ensin soittaa Matkahuollon logistiikkapuolelle, mutta turhaan.
Kyllästyin muutaman yrityksen jälkeen ja muistin, että naapurissahan on kuljetusfirma myös. Kysyin Suonisen Ristolta, että mitenkäs olisi tämmöinen systeemi. Hän pyysi käymään Marjalassa sijaitsevalla terminaalilla, joten sinne sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi.
Siellähän se isäntä pataroi, mutta kävi ilmi, että he ajavat tavaraa Jyväskylään ja muualle sen verran kauas, että työpäivät venyvät väkisin liian pitkiksi. Ei soveltunut minun tilanteeseen kun kotona on huollettavia.
Risto tuumasi, että onhan heillä yhteistyökumppaneita. Kysytäänpä tuolta mieheltä, joka laiturilla astelee. Siellä oli - kuinka ollakaan - toinen Risto eli RR Group oy:n piällysmies. Tämä harvinaisen rento kaveri ei tiennyt koko työkokeilupolitiikasta mitään, ja sen selitettyäni sanoi että okei, mikäpäs siinä. Mentiin tekemään paperit valmiiksi kahden kuukauden treeniä varten.
Nyt on kaksi mielenkiintoista viikkoa takana. Olen ajanut Riston opastamana pienellä kuormurilla leipää lähialueen kauppoihin ja Minnan kanssa pakulla sairaalan kuljetuksia Joensuun ympäristökuntiin ja Heinävedelle. Siihen reittiin kuuluu vielä varaosien kuskaus Outokummusta Polvijärvelle.
Pikkuhiljaa alan älytä kupletin juonta, mutta vielä on paljon opeteltavaa. Ajaminen ja lastauslaitureille peruuttelu on itse asiassa sieltä helpoimmasta päästä. Leipälaatikoiden ja varsinkin sairaalan kamojen selvittely konttiin semmoiseen järjestykseen, että ne löytyvät sieltä nopeasti jaettavaksi ei mene vielä läheskään heittämällä. Mikäpä uusi homma heti luonnistuisi.
Kivaa on kyllä ollut. Viideltä aamulla aloitetaan eli melko aikaisin joutuu asettumaan yöpuulle, että jaksaa neljältä ampaista ylös. Tulee ihan lomitusajat mieleen eikä riitäkään. Harvaan navettaa tarvitsi ennen kuutta itsensä kammeta.
Liperin ja Heinäveden välinen tie on niin mäkinen ja mutkainen, että hirvittäisi talviliukkailla siellä taiteilla. Minna kertoi, miten erään ylämäen alla pitää odottaa, että rekkakuskit saavat viriteltyä ketjut renkaisiin ja sama mäki tullaan alas melkoista haipakkaa kun jarrutella ei pahemmin voi, ettei auto lähde lapasesta.
Tie on kuulemma tehty savolaiseen tapaan: heille on annettu x määrä keltaista maalia ja se on pitänyt käyttää pisteitten A ja B välillä.
Eilen oli suunnitelmissa tehdä muita hommia, mutta jouduttiinkin sinkauttamaan muutama paketti Ilomantsiin ja Kiteelle. Näissä töissä tilanne elää enemmän tai vähemmän. Valitettavasti nykyään enemmän kun ei aina tiedä, mikä firma on saanut tai ottanut mitkäkin kuljetukset hoidettavakseen eli koko työtilanne on epävarmaa ja stressaavaa, sekä isännille että kuskeille.
Maanantaina pääsen todennäköisesti ajamaan taas Nupulla leipää Ylämyllylle, Liperiin, Outokumpuun ja Polvijärvelle. Riston autoilla on nimet ja pikku-Iveco eli Nuppu on minun suosikki niistä, joilla olen tähän mennessä ajanut.
Kyllästyin muutaman yrityksen jälkeen ja muistin, että naapurissahan on kuljetusfirma myös. Kysyin Suonisen Ristolta, että mitenkäs olisi tämmöinen systeemi. Hän pyysi käymään Marjalassa sijaitsevalla terminaalilla, joten sinne sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi.
Siellähän se isäntä pataroi, mutta kävi ilmi, että he ajavat tavaraa Jyväskylään ja muualle sen verran kauas, että työpäivät venyvät väkisin liian pitkiksi. Ei soveltunut minun tilanteeseen kun kotona on huollettavia.
Risto tuumasi, että onhan heillä yhteistyökumppaneita. Kysytäänpä tuolta mieheltä, joka laiturilla astelee. Siellä oli - kuinka ollakaan - toinen Risto eli RR Group oy:n piällysmies. Tämä harvinaisen rento kaveri ei tiennyt koko työkokeilupolitiikasta mitään, ja sen selitettyäni sanoi että okei, mikäpäs siinä. Mentiin tekemään paperit valmiiksi kahden kuukauden treeniä varten.
Nyt on kaksi mielenkiintoista viikkoa takana. Olen ajanut Riston opastamana pienellä kuormurilla leipää lähialueen kauppoihin ja Minnan kanssa pakulla sairaalan kuljetuksia Joensuun ympäristökuntiin ja Heinävedelle. Siihen reittiin kuuluu vielä varaosien kuskaus Outokummusta Polvijärvelle.
Pikkuhiljaa alan älytä kupletin juonta, mutta vielä on paljon opeteltavaa. Ajaminen ja lastauslaitureille peruuttelu on itse asiassa sieltä helpoimmasta päästä. Leipälaatikoiden ja varsinkin sairaalan kamojen selvittely konttiin semmoiseen järjestykseen, että ne löytyvät sieltä nopeasti jaettavaksi ei mene vielä läheskään heittämällä. Mikäpä uusi homma heti luonnistuisi.
Kivaa on kyllä ollut. Viideltä aamulla aloitetaan eli melko aikaisin joutuu asettumaan yöpuulle, että jaksaa neljältä ampaista ylös. Tulee ihan lomitusajat mieleen eikä riitäkään. Harvaan navettaa tarvitsi ennen kuutta itsensä kammeta.
Liperin ja Heinäveden välinen tie on niin mäkinen ja mutkainen, että hirvittäisi talviliukkailla siellä taiteilla. Minna kertoi, miten erään ylämäen alla pitää odottaa, että rekkakuskit saavat viriteltyä ketjut renkaisiin ja sama mäki tullaan alas melkoista haipakkaa kun jarrutella ei pahemmin voi, ettei auto lähde lapasesta.
Tie on kuulemma tehty savolaiseen tapaan: heille on annettu x määrä keltaista maalia ja se on pitänyt käyttää pisteitten A ja B välillä.
Eilen oli suunnitelmissa tehdä muita hommia, mutta jouduttiinkin sinkauttamaan muutama paketti Ilomantsiin ja Kiteelle. Näissä töissä tilanne elää enemmän tai vähemmän. Valitettavasti nykyään enemmän kun ei aina tiedä, mikä firma on saanut tai ottanut mitkäkin kuljetukset hoidettavakseen eli koko työtilanne on epävarmaa ja stressaavaa, sekä isännille että kuskeille.
Maanantaina pääsen todennäköisesti ajamaan taas Nupulla leipää Ylämyllylle, Liperiin, Outokumpuun ja Polvijärvelle. Riston autoilla on nimet ja pikku-Iveco eli Nuppu on minun suosikki niistä, joilla olen tähän mennessä ajanut.
Kommentit